Mastodoniin?

Mastodontti lukee sanomalehteä. Kuva DALL-E2

Liityin reilu viikko sitten Mastodoniin lukuisten muiden ihmisten tavoin, kun Twitter-uutiset alkoivat saada absurdeja piirteitä. Olin kuullut Mastodonista jo aiemmin, mutta ajatellut, että en todellakaan tarvitse vielä yhtä sosiaalista mediaa elämääni, kun nykyistenkin seuraaminen on ajoittaista ja hapuilevaa. Mastodon on kuitenkin tarjoillut mukavia yllätyksiä ja opettanut minulle, miten erilaista sosiaalisessa mediassa on olla, jos ympäristö on sävyltään ystävällinen, vähemmistöt huomioiva ja kun tykkäysten määrä ei vaikuta siihen, mitä omaan uutisvirtaan tulee.

Mikä on Mastodon?

Mastodon on mainokseton yksityisesti ylläpidetty sosiaalinen mikroblogimedia, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin ja toimii hajautetusti nk. Fediversessä. En liittynytkään suoraan Mastodoniin vaan yhteen sen instansseista eli palvelimista, joilla on omat sääntönsä ja käytäntönsä. Esimerkiksi suomalaisessa Mastodontti.fi-palvelussa saa kirjoittaa tuutteja eli mikroblogikirjoituksia vain suomen kielellä. Jokainen instanssi on yhteydessä muihin, eli yhtä Mastodonin instanssia käyttämällä voi olla yhteydessä muihin Mastodonin käyttäjiin, vaikka näiden tilit olisivat muilla palvelimilla. Viime viikonlopun tietämillä monissa palveluissa oli ruuhkaa, koska käyttäjämäärät nousivat rajusti. Tämä johti myös siihen, että uudet käyttäjät näkyivät esittelyineen virrassa vahvasti ja oli helppo löytää seurattavia.

Mastodon on osa Fediverseä. Sanaa kuvaa hajautettujen palvelimien systeemiä, jolla on samantyyppisiä ihanteita. Fediverse ei ole vain hajaversumi vaan myös diversiteettiin perustuva: suurin osa alkuperäisistä palvelimista yhdisti erityisesti ihmisiä, jotka massojen sosiaalisissa medioissa kohtasivat syrjintää ja huonoa kohtelua. Koko Mastodonia ei olisi ilman neurodiversiteettiä ja seksuaalisia ja sukupuolisia vähemmistöjä, joiden edustajat ovat teknisesti suuntautuneita. Instansseista on helppo löytää sellaisia, joilla on erityisesti feministejä, transihmisiä, seksuaalivähemmistöjen ryhmiä tai vaikka yliopistoväkeä.

Mastodonissa käytetään etiketin mukaisesti sisältövaroituksia enemmän kuin muualla. Näin käyttäjät voivat valita, haluavatko he altistua esim. poliittisille keskusteluille, jotka ovat monille myrkkyä, tai nähdä kuvia, jotka voivat olla kuormittavia. Uudet käyttäjät eivät monesti heti oivalla tämän arvoa, ja kannattaakin lukea erilaisia ohjepostauksia, jotta pääsee sisälle systeemiin. Jos sisältövaroitukset eivät itseä kiinnosta, voi säätää omia asetuksiaan ja laittaa kaikki tuuttaukset avautumaan heti. Myös saavutettavuutta korostetaan ja kuuluu hyviin tapoihin liittää kuvia jakaessaan niihin kuvaus kuvan sisällöstä (ALT-teksti). Jotta ruudunlukijat lukevat hashtagit oikein, ne muodostetaan tyyliin #YksiKaksi eli kahta sanaa käytettäessä iso alkukirjain kertoo lukijalle, että sanat ovat erillisiä. Näin huomioidaan näkövammaiset käyttäjät.

Mastodonista löytää aiheita lähinnä hashtagien avulla. Niitä käytetäänkin enemmän kuin Twitterissä. Algoritmit ohjaavat tuuttausten näkyvyyttä niin, että jokainen käyttäjä voi buustata haluamiaan tuutteja, jolloin ne näkyvät muille uudelleen. Tykkäysten määrä ei näy virrassa eikä vaikuta yksittäisen tuutin näkyvyyteen. Tämä algoritminen ratkaisu tarkoittaa, että näen kaikkien seuraamieni ihmisten tuutit virrassani, ja voin etsiä seurattavaa aidommin omien kiinnostusten kautta, en pelkän suosion perusteella. Pidän tästä piirteestä.

Mastodonia voi käyttää selaimen kautta tai sovelluksella. Virallisen sovelluksen lisäksi esimerkiksi Tusky on suosittu.

Kenelle Mastodon soveltuu?

Jos joku etsii Mastodonista ympäristöä, jossa voi sananvapauden nimissä kyseenalaistaa vähemmistöjen oikeuksia tai kinastella henkilöön käyvällä tavalla, todennäköisesti pettyy sekä saa pian bännit. Koska yksityiset ihmiset perustavat instanssit ja päättävät säännöistä, useimmiten moderaatio todella toimii ja kaikki ei käy. Mastodon ei ole mikään Twitter. Onneksi.

Mastodon soveltuu sosiaaliseksi mediaksi ystävällisille, toiset huomioiville ihmisille, jotka jaksavat lukea säännöt ja noudattaa niitä. Jos haluaa käyttää Mastodonia enimmäkseen englanniksi, kannattaa etsiä alunperinkin sellainen instanssi, jossa sallitaan monia kieliä.

Minulle Mastodon on osoittautunut ympäristöksi, josta löytyy esimerkiksi paljon kiinnostavaa tietoa autismista, tieteestä ja kirjallisuudesta. Jollekin muulle sen kautta voi löytää esimerkiksi saman kiinnostuksen kuten tietyn pelin tai yhteiskunnallisen kysymyksen yhdistämiä ihmisiä. Esimerkiksi suomalainen piipitin.fi on suunnattu vasemmistolaisesti ajatteleville.

Kiinnostava kehityslinja on se, että jotkut yliopistot ja suuret sanomalehdet perustavat omia Mastodon-palvelimia. Tietyn yhteisön sisäiseen ja ulkoiseen kommunikaatioon Mastodon voi sopia hyvinkin, sillä tällöin käyttäjien identiteetit tulee varmennettua ja käyttö on turvallista, sillä se ei ole riippuvaista ulkoisen palveluntarjoajan pysyvyydestä.

Uskoisin, että kaikkien ei kannata Mastodoniin liittyä, eikä moni alkuperäinen käyttäjä toivo rajatonta kasvua palvelulle, sillä turhn nopea kasvu on hyydyttänyt palvelimia ja alkuperäiset käyttäjät joutuvat käyttämään paljon aikaa ja energiaa tulokkaita neuvoen ja opastaen. Erityisen ärsyttävää on, kun Mastodoniin liittyvä ensimmäiseksi alkaa valittaa siitä, että palvelu ei ole kuin Twitter. Ei sen kuulukaan olla.

PS. Twitteristä ei välttämättä kannata erota nyt vastalauseeksi omistajalle, sillä se voi vapauttaa Twitter-nimimerkin mahdollisille trollitileille. Kaksivaiheinen tunnistautuminen myös Mastodonissa voi olla hyvä idea samasta tietoturvasyystä.

Yo-kirjoitukset, lukiokoulutuksen ydin?

Photo by Pixabay on Pexels.com

Kun vanhempani kävivät lukiota 1950-luvulla, yliopistoon pääsi, jos oli ylioppilas. Silloisista A:n ylioppilaista kehkeytyi hyviä alojensa ammattilaisia siinä missä C:n ja L:nkin ylioppilaista.

Nyt olen itse lukion opettaja. Vuosirytmiini kuuluu kaksi stressaavaa yo-sessiota vuodessa. Opiskelijat hajauttavat entistä enemmän kirjoituksia ja siksi syksyn ensimmäinen jakso abeilla on usein itkuntäyteinen, ahdistunut ja oppimaan keskittymätön. Ensimmäinen abivuoden koeviikko menee usein penkin alle, koska kirjoituksien vuoksi keskittyminen kulloisinkiin kursseihin on vähän sitä ja tätä. Opettajat varoittelevat liian monen aineen kirjoittamisesta, mutta opiskelijat tekevät omat valintansa.

Kun ministeri Honkonen tällä viikolla esitti reippaan esityksen yo-kirjoituksista opiskelijoiden stressin syynä ja ratkaisuksi kirjoitusten poistamista, sai se monet opettajat kakomaan kurkkuaan kauhusta. Olemme niin tottuneet siihen, että kirjoituksista johtuva piilo-opetussuunnitelma ohjaa virallisen lopsin lisäksi toimintatapoja, että on vaikea edes kuvitella vaihtoehtoja.

Yo-kirjoitusten ylikorostunut asema johtuu kahdesta isosta tekijästä. Suurin on korkeakouluvalinta, jonka takana oli sinänsä hyvä ajatus vähentää opiskelijoiden paineita siten, että riittää yo-koestressi eikä sen lisäksi tarvita enää valintakoestressiä. Järjestelmä kuitenkin siirsi stressin aikaisempaan vaiheeseen, jolloin uupumusoireet ovat lisääntyneet niin osaavilla kuin heikommin menestyvilläkin opiskelijoilla (ne vain ilmenevät hiukan eri tavoin). Toinen on ainereaalikoe, joka on aiheuttanut koekertojen kasvua ja välillisesti valtavaa tason nousua reaaliaineiden sisällöissä – ja samalla opiskelun muuttumista toisaalta päämäärätietoisemmaksi, toisaalta ahdistavammaksi pänttäämiseksi. Yleissivistys jää kakkoseksi, kun tunnollinen opiskelija valitsee, mihin keskittyy: siihen, mitä hänen oman arvioinsa mukaan voidaan ehkä kysyä kirjoituksissa. Koska me opettajat yritämme mieluummin ajatella ymmärryksen emmekä irtotiedon oppimista, opiskelija varmuuden vuoksi pänttää sitten itse kaikkea mahdollista. Eikä mikään riitä. Kasvurauhaa ja oppimisen rauhaa ei lukiossa siis ole riittävästi, vaikka sen eteen töitä tehtäisiinkin.

Yo-kokeiden tehtävä on alkuaan toimia kypsyyskokeena, joka takaa korkeakouluvalmiudet. Tämä kypsyys tulee usein ajan kanssa, aivojen kypsyessä. Lähes minkä tahansa opiskelu tukee tätä kypsymistä, myös liikunnan, musiikin ja taideaineiden. Eri opinnoissa tarvitaan tietysti erilaista kypsyyttä.

Kokrkeakouluvalinnan vuoksi yo-kirjoituksista on tullut yleiset korkeakoulupääsykokeet. Yo-kirjoituksissa mitattava osaamisen taso on osassa aineita korkeakoulukurssien tasolla. Vaatimukset lukiokurssien sisällä kasvavat vastaavasti. Aika ei riitä ajatteluun ja kypsymiseen, ja tämä on ongelma. Samojen kurssien kun tulisi palvella sekä yo-kirjoittavia opiskelijoita että niitä, jotka ovat valinneet kurssin muista syistä. Monet tiedot ja taidot voi oppia vielä myöhemminkin, ja siksi olisi hyvä, jos lukion aikana ei näennäisopittaisi turhan vaikeita asioita (koska kirjoitukset) vaan jokaisen opiskelijan taidot ja tiedot oikeasti karttuisivat jokaisella lukiokurssilla.

Annan esimerkin. Korkeakouluvalinnan muutosta ennen uskontoa kirjoitettiin hyvin vähän. Sitten sen painoarvo yllättäen kasvoi. Kurssivalinnat kasvoivat, mutta samalla hävisi rauha keskustella ja tehdä yhdesså. Opiskelijat alkoivat suhtautua väheksyen työmuotoihin, joissa harjoiteltiin yleisiä työelämätaitoja kuten tiedon visualisointia, esitelmien pitoa tai tiimityötä. Yhä useampi teki salaa yhteisten kurssien oppitunneilla toisten aineiden kuten matematiikan tehtäviä, koska ne olivat heidän mielestään tulevaisuudelle tärkeitä (ei siksi, että matematiikka olisi heistä tärkeää tai kiinnostavaa vaan koska se on väline muuhun). Opiskelun arvo tiedon kartuttajana ja maailman ymmärtämisen näkökulmasta on ollut monella aika hukassa, eivätkä he itse ymmärrä, että esimerkiksi äidinkielen yo-kokeessa on iloa tämänkaltaisesta yleisestä ymmärryksestä.

Motivaation ja jaksamisen näkökulmasta tämä on huono yhtälö. Sisäsyntyinen kiinnostus, yhdessä tekeminen, keskustelut ikätovereiden kanssa ja hyvä opetus yhdessä ovat tehneet lukiosta monelle mieluisen paikan olla ja kasvaa. Turhan aikaiseen vaiheeseen liittyvä paine tulevaisuudesta taas tekee lukiosta paikan, jossa ollaan vain pakosta.

Minulla ei ole ratkaisuja, mutta uumoilen, että yo-tutkinnon laadun kehittäminen olisi yksi ratkaisu. Jonkinlainen paluu yleisreaaliin sekä kielten opiskelun painoarvon palautus auttaisi myös. Koko lukion oppimäärien tarkastelu siitä näkökulmasta, mikä siinä on maailman ymmärtämisen kannalta keskeisintä, olisi hyvä asia, ja saisi heijastua myös yo-kirjoituksissa. Yo-kirjoituksien tasolle olisi myös hyvä, jos määriteltäisiin minimiosaamisen taso, ja sen ylittävä saisi kokeensa läpi – emme tarvitse automaattista 5 % reputtamista osana pakollista oppivelvollisuuskoulun loppututkintoa. Kyky selvitä korkeakouluopinnoista ainakin jollakin alalla saisi riittää läpipääsyn kriteeriksi. Näin esimerkiksi ne nuoret, joiden äidinkieli ei ole suomi, saisivat reilun mahdollisuuden näyttää, mihin heistä on.

PS. Haaveideni ylioppilaskoe olisi esimerkiksi yhden tai kahden päivän kypsyyskoe, jossa esim. neljästi vuodessa saisi kokeilla yrittää näyttää osaamistaan erilaisissa lukion perustehtäviin liittyvissä osin konekorjattavissa lopsiin perustuvissa tehtävissä: kielissä, matematiikassa, yleistiedossa, logiikassa ja päättelykyvyssä, tiedelukutaidossa, yleissivistyksen perusteissa. Kypsyyttä mittaavassa esseetehtävässä olisi erilaisiin koulun kaikkiin oppiaineisiin liittyviä sekä ainerajat ylittäviä otsikkoja ja aineistoja, joiden ymmärtämistä mitattaisiin. Tämän esseen korjaisi äidinkielenopettaja yhteistyössä yhden aineopettajan kanssa. Kielissä voisi toki myös olla myös jokin tuotto-osio.

Rakas YTL

Trigger-varoitus: Teksti sisältää potentiaalisesti ikäviä asioita aiheista seksuaalinen väkivalta, paniikkihäiriö, ihonväri, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, kristillinen vakaumus, huono-osaisuuden periytyminen, neuropsykologiset oireyhtymät, asiantuntemattomuus asiantuntijatehtävissä

Opettaja kirjoittamassa kirjettä YTL:lle

Koska ylioppilaskokeen on tarkoitus mitata paineensietokykyä yhä kilpailullisemmassa maailmassa osaamisen reilun mittaamisen sijaan, ehdotan seuraavaksi ideoita tuleviin ylioppilaskokeisiin.

Ehkä paniikkihäiriöistä kärsiville soveltuisi mainiosti tehtävä, jossa voisi pyytää laskemaan, miten happi riittää yo-kirjoitustilassa, jos ilmastointi joudutaan esimerkiksi uhkatilanteessa pistämään pois päältä ja kaikki ikkunat ja ovet sulkemaan. Opiskelijat olisivat valmiiksi motivoituneita ja ymmärtäisivät tehtävän arvon.

Argumentaatioanalyysin tehtäväksi soveltuisi vallan mainiosti tehtävä, jossa joku puolustaa käytännön esimerkkien avulla n-sanan käyttöä. Sitähän voi sitten rodullistettu vastaaja kritisoida nätisti ja maltiillisesti kypsyyttään osoittaen.

Ehkä väärinsukupuolitetut ja seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset voisivat pitää äidinkielen tai uskonnon tehtävästä, jossa aineistona olisi kunnon ponnekasta saarnaa siitä, miten on luotu vain kaksi sukupuolta ja miten homot joutuvat helvettiin. Heillä kun on tottumusta tällaiseen pohdintaan, ja korkean paineen kokeessa, josta riippuu seuraava opiskelupaikka, paljastuisi, onko heistä mihinkään.

Oikein hyvän tehtävän psykologiaan saisi esimerkiksi siitä, mitkä tekijät korreloivat aineiston mukaan sen kanssa, että henkilö ei koskaan tule pärjäämään yhteiskunnassa. Onhan se hyvä tietää, jos vaikka on köyhä, joutunut paljon muuttamaan, vanhemmat ovat käyttäneet päihteitä tai on tullut lapsena huostaanotetuksi.

Jotta raiskauksen tai seksuaalisen väkivallan uhrit voisivat karaistua, ehdotan tehtävää, jossa varoittamatta kuvataan raiskausoikeudenkäyntiä, josta ei heti tiedä, kuinka siinä käy. Ai niin, tämä taisikin jo olla filosofian kokeessa.

Jotta autismin kirjolla olevat tai tarkkaavaisuuhäiriöistä kärsivät voisivat päästä selittämään korkean paineen kokeessa sensorille, että heillä ei ole mielenterveyden häiriötä, psykologian tehtävään voisi laittaa aineistoa, jossa paitsi oletetaan, että neuropsykologiset oireyhtymät ovat mielenterveyden sairauksia myös vihjaistaan, että niihin sairastutaan. Ai niin… onneksi sentään ei kerrottu, että autismi liittyisi rokottamiseen, vaikka silloinkin hyvällä vastaajalla olisi mainio mahdollisuus kertoa, että aineiston tieto ei pidä paikkansa.

No ei vaiskaan. Oikeasti toivoisin, että YTL muistaisi vastuunsa kysymyksiä laatiessaan. Vaikka nuoria ei tarvitse esimerkiksi koulussa suojella hankalilta aiheilta ja kysymyksiltä, on hyvä muistaa, että abiturienteilla on monenlaisia haasteita, vaikka kirjoitusten kysymykset pysyttelisivätkin aiheissa ja aineistoissa, jotka takaavat turvallisen tilan. Kun tässä onnistutaan, opiskelijat kertovat, että oli kiva katsoa kirjoituksissa videota, josta tuli hyvä mieli – riippumatta siitä, miten itse koe meni. Useimmiten YTL onnistuu, mutta kun se epäonnistuu, tilanne on kohtuuton niille, joiden koetilanne ei ole muiden kanssa tasavertainen.

Kiitos kaikista onnistuneista kysymyksistä vuosien varrella, rakas YTL, ja skarppausta siihen, että ette tarpeettomasti aiheuttamassa lisätuskaa normaalin koepaineen ohessa.

Jaksamisen juurilla

Ikääntymisen huomaa siitä, että entiset opiskelijat aloittavat vuorovaikutuksen kysymällä, vieläkö olet töissä. Täällä silti ollaan, eikä vielä haavella eläkevuosista!

Photo by Fiona Art on Pexels.com

Kun ikää tulee lisää, fyysinen jaksaminen voi vähentyä. Esimerkiksi univajetta kestää huonommin. Toisaalta keinoja käsitellä omaa jaksamista on enemmän. Viime vuonna tein valtavasti ylitöitä, ja kun onnistuin täksi vuodeksi sopimaan paljon maltillisemman työmäärän, olen voinut paremmin ja kokenut työni mielekkäämmäksi. Omien rajojen tunnistaminen on aika iso ydintaito.

Elämässä on muutakin kuormitusta kuin työ. Viime kesä meni sairastellessa ja siksi vuoden alkaessa akut eivät olleet ihan niin täynnä kuin olisi voinut toivoa. Ilo opettamisesta on silti löytynyt. Enimmäkseen on aika upeaa saada olla nuorten ihmisten kanssa katselemassa maailmaa erilaisista näkökulmista ja siirtämällä kulttuuriperintöä ja itselle tärkeitä todellisuutta jäsentäviä malleja ja käsitteitä heidän arvioitavakseen: tarvitsevatko he tätä tietoa omassa tulevaisuudessaan vai onko tämä asia menettänyt merkityksensä?

Paljon huolenaiheita on silti. Opiskelijoiden uupuminen heijastuu helposti omanakin väsymisenä. On oltava empaattinen ja läsnä, vaikka omatkin voimavarat ovat rajallisia. Toisaalta itsekin voimaantuu, kun huomaa katseen kirkastuvan jo siitä, että opiskelija tulee huomatuksi tai saa hitusen tulevaisuususkoa.

Ajattelen, että opettajana en saa antaa itseeni tarttua sellaista ajan henkeä, jonka mukaan yo-kirjoitukset ovat ainoa mahdollisuus hyvään elämään tai elämä on pudotuspeliä, jossa vain harvat menestyvät. Haluan olla luomassa uskoa siihen, että oppimiseen on aikaa, yhteinen keskustelu on tärkeää ja arvosanoja tärkeämpää on ymmärtäminen sekä usko siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Haluan, että lukiolaisen arjessa on edes mikrohetkiä, joissa saa olla ihminen toisten ihmisten kanssa.

Jos ajattelisin, että oma arvoni mitataan opiskelijoiden suorituksissa, väsyisin äkkiä ja alkaisin tehdä vääriä asioita. Iän mukana tuomalla kokemuksella tiedän, että kehitys vie aikansa, että ajattelijat päätyvät lopulta käyttämään ajatteluaan, että tulevat väitöskirjantekijät eivät aina ole niitä, jotka tunnollisimmin opiskelevat kurssikokeisiin tai edes ylioppilaskirjoituksiin. Tiedän, että sitten, kun opiskelijat tietävät, mitä varten he opiskelivat, he pystyvät vaikka mihin. Haluan tartuttaa heihin uteliaisuutta ja kiinnostusta. Sen varassa jaksan itsekin.

Photo by Pixabay on Pexels.com

Karaisemisen kulttuurista

Kuva: Jill Heyer on Unsplash

Puolisoni naureskelee joskus tapaa, jolla kasvatan kasveja. Kylvän siemenet, sitten unohdan kastella tai kastelen liikaa. Unohdan totuttaa niitä ulkoilmaan vähitellen, ja kun sitten siirrän venähtäneet taimet ulos, niillä kestää kauan ennen kuin ne selviävät shokista, jonka ympäristön muutos aiheuttaa. Osa taimistani juroo, osa kuolee. Harva tuottaa niin hyvää satoa kuin se voisi oikein hoidettuna.

Seuratessani monia nykyisiä keskusteluja minusta tuntuu, että meistä monet on karkaistu yhtä taitamattomasti. Entiset koulukiusatut ja muuten huonosti kohdellut puolustavat muiden kiusaamista ja esimerkiksi rasismia ylläpitävien sanojen käyttöä sillä, että heitäkin on kiusattu ja helppoa ei ole ollut. Tunteet kielletään ja vaaditaan, että on vain kestettävä pahaa mieltä, jota toiset aiheuttavat. Liian varhainen ja kova karaiseminen on tehnyt yksilöistä selviytyjiä, mutta kovalla hinnalla.

Karaisemista vaaditaan myös kouluihin. Mielenterveysongelmista kärsivien, neurologisesti erilaisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tai valtaväestöstä poikkeaviin etnisiin ryhmiin kuuluvien opiskelijoiden on opittava sietämään, kun heidän olemassaolonsa oikeus kyseenalaistetaan toistuvasti. Eri syistä stressaantuneita opiskelijoita pidetään lumihiutaleina, joita tulee opettaa oikean elämän vaatimuksiin. Sääli vain, että karaisu muuttuu herkästi karsinnaksi ja lukio valintahatuksi, joka erottelee pärjäävät niistä, jotka putoavat. Vanhemmat ja opettajat eivät aina huomaa pinnan alla olevia haastavia tunteita ja lapsi tai nuori jää niiden kanssa sangen yksin.

Kun kouluihin tai julkisiin tiloihin toivotaan turvallista tilaa, se tarkoittaa yhdenvertaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä omaan tahtiinsa. Jännittäjä voi aloittaa esiintymiset opettajalle tai pikkuryhmälle, mielenterveysongelmista kärsivää ei ahdisteta lisää pelottelemalla sillä, että hänestä ei tule mitään, tarkkaavaisuushäiriöinen saa opiskella hiljaisessa ympäristössä ja jokainen saa olla turvassa syrjinnältä – jotta heillä olisi myöhemmin vahvuutta kestää ne kolhut, joita elämä tuo, empatiakykyänsä menettämättä. Siksi tarvitaan tasa-arvosuunnitelmia ja siksi tarvitaan koulu, jossa yksilölliset tarpeet huomioidaan siinä määrin, kuin osataan ja voidaan. Kaikkea ei voi toisten puolesta tietenkään tehdä, mutta usein jotain pientä voi. Se on kuin asettaisi pienen tuulisuojan hauraan taimen ympärille siksi aikaa, että se ennättää vahvistua.

Kun olin nuori, aikuisilla oli joskus se tunne, että lapsen vahvuuksien tunnustaminen tekee lapsen itsetunnosta liian hyvän. Varmuuden vuoksi piti tölväistä jotain, että lapsi ei liikaa uskoisi kelpaavansa. Karaistiin. Neuvottiin lyömään takaisin.

Yhteiskunnan arvot ovat edelleen kovia: herkästi ajatellaan, että menestyminen on itsestä kiinni ja että on syytäkin kovettaa itsensä pärjätäkseen kovassa maailmassa ja kilpailussa. Tällainen mindset saa aikaan sen, että muut ihmiset näyttäytyvät kilpailijoina tai vihamielisinä, ei kanssakulkijoina ja yhteistyön tekijöinä. Se myös tarkoittaa sitä, että kasvun ja kukoistamisen sijasta sinnittelemme ja yritämme selviytyä. Valtavasti potentiaalia menee hukkaan. Myös akateeminen maailma on kova ja armoton. Näennäisen rationaalisuuden alle peittyy paljon henkistä pahoinvointia ja epäreilua kohtelua. Rakenteissa on vikaa, ei välttämättä niinkään yksilöissä, jotka toki voisivat toisinaan omaa vastuullisuuttaan kantaa paremmin.

Yhteiskunnallisen keskustelun polarisaatio saa meidät turhan helposti ajattelemaan, että itse olemme rationaalisia, ja nuo toiset ovat kohtuuttomia ja tunteidensa vietävissä. Rationaalisuuden tueksi tarvitaan kuitenkin valistuksen hengessä empatiaa ja kuuntelemisen kykyä. Mitä turvallisempi olo meillä on, sitä paremmin tunteet ja järki toimivat yhdessä.

Kun tila on turvallinen, on ehkä mahdollista keskustella myös vaikeista aiheista. Siihen tarvitaan tunnetaitoja, kykyä katsoa asioita myös toisen perspektiivistä ja mentalisoida palautteen avulla paremmin. Mitätöinti, tunteiden sivuuttaminen tai kenenkään pakottaminen altavastaajaksi ei toimi. Tästä lisää hyvässä artikkelissa Mielenterveyden sohvaperunat: https://lsv.fi/2021/11/mielenterveyden-sohvaperunat-jaksona-marja-sannikka/

Kuu painajaisista koulun alkuun

Avainsanat

kesä, muutos, opettajuus

Puoli kuuta toistuvista, unettomasta yöstä ei päivääkään.

Viime yönä koulu tuli pitkästä aikaa uniin. Unessa olin aloittamassa uutta lukuvuotta. Rehtori oli luokassa jo valmiiksi aikuisopiskelijoiden kanssa, kun marssin lopulta luokkaan aloittamaan biologian opintojaksoa. Luokkatila oli outo, minulla ei ollut oppikirjaa (ja sähköisen oppikirjan alustakin oli vaihtunut) eikä tuntisuunnitelmaa, ei nimilistaa eikä mitään muutakaan tarpeellista. Jotenkin kuitenkin tilanne laukesi, kun aloin kysellä opiskelijoilta, mitä kokemuksia heillä oli biologiasta. Joku kertoi luontoretkestä, johon liittyi paskaa, ja tästä päädyin selittämään, miten inho on hyödyllinen biologinen tunne, joka auttaa selviytymään ja välttämään kohteita, joista tulee sairaaksi.

Vastikään luin ja katselin videoita unien NEXTUP-teoriasta, jonka mukaan unet ovat tulevan ennakointia varten. Mieli työstää kokemuksia ja auttaa meitä mukautumaan siihen, mitä pian tapahtuu. Unien kautta meille myös selviävät omat tunteemme tulevista asioista. Unet myös nostavat esille sitä, mikä on meille itsellemme tärkeää ja merkityksellistä. Jokainen ihminen tuntee omat assosiaationsa parhaiten, ja siksi unista on apua tunnesäätelyyn.

Oma uneni kertoo minulle siitä, että mieli askartelee jo tulevan lukuvuoden kanssa. Paljon uutta on edessä, mutta jokin on pysyvää: tapa, jolla opetan vuorovaikutuksen kautta ja se, miten kaikessa opetustyössä lopulta tärkeintä on ymmärtää isoja mekanismeja ja ajattelutapoja. Opettajana haluan, että se, mitä opetan, liittyy opiskelijoiden omaan kokemusmaailmaan.

Monet asiat jännittävät ja vaativat alitajuista työstämistä. Uuden lopsin mukaiset kirjat ja uudet toimintatavat, väistötilat ja uuteen rakennukseen sopeutuminen, kaikki muuttuva vaatii oman työstämisensä. Pitkä loma on tarpeen, jotta voisi olla valmis tulevaan lukuvuoteen uusine haasteineen.

Canvan edu-tili – tykästyttävän kiva

Avainsanat

Canva, esitysgrafiikka, sovellus, tvt, visuaalisuus

Olen käyttänyt Canva.com-sovellusta pitkään. Vasta pari kuukautta sitten huomasin kirjautua EDU-käyttäjäksi, ja ohjelman sovellusmahdollisuudet kasvoivat kerralla. Canvan edu-versio on maksuton, mutta sitä anoessa täytyy todistaa, että on opettaja. Omaan hakemukseeni liitin koulun nettisivulta kuvan, jossa olen opettajaluettelossa, se riitti.

Hyviä puolia eduversiossa on monia. Vapaasti käytettävien kuvien määrä moninkertaistuu, ja opetukseen soveltuvia piirroskuvia löytyy huomattavasti aiempaa helpommin sivun elements-valikon kautta.

Valmiit esityspohjat ovat mainioita, mutta esityspohjan voi tehdä myös alusta asti itse. Esittäminen onnistuu Canvan kautta: jaan meetissä välilehden ja laitan Canvassa esityksen käyntiin. Eikä tässä vielä kaikki: voin myös tehdä pieniä videoita ja jakaa linkin niihin opiskelijoille. Videolla oma puhuva pääni näkyy pienessä ympyrässä esityksen rinnalla. Voin myös tallentaa diaesityksen MP4-muodossa, jolloin siihen saa vaikka taustamusiikin ja diat vaihtuvat automaattisesti.

Olen käyttänyt jaettuja linkkejä myös opiskelijoiden kanssa. Valmiille pohjille voi yhdessä täydentää esimerkiksi SWOT-analyysin, käsitekartan tai muuta vastaavaa.

Jaan linkin opiskelijoille meetin chat-ruudusta, ja he jatkavat käsitekartan muokkaamista meetin aikana.

Canvassa on valmiita pohjia myös Classroomin taustakuviksi. Kaikkea voi itse tuunata mieluisakseen.

Kehityspsykologian kurssin taustakuvani

Myös sarjakuvapohjat ja lukemattomat muut valmiit vaihtoehdot ovat tosi kivoja. Canvalla voi tehdä esimerkiksi julisteen luokan seinälle tai infografiikkaa. Kohtalaisen helposti saan lisättyä opetusmateriaalini visuaalisuutta. Ja luonnollisesti parasta on, että opiskelijat innostuvat itsekin tekemään Canvalla kivoja tuotoksia.

Hybridiopettajana

Avainsanat

etäopetus, hybridiopetus

Kuva: Chris Montgomery, Unsplash, CC0

Juuri kun alkoi tottua etäopetukseen ja sopeutua välillä normaaliin kouluun, saatiin uusi haaste: hybridiopetus. Osa opiskelijoista on luokassa ja osa kotona etäkoulussa. Ammattiyhdistys muistuttaa siitä, että surutta voi ajatella, että tällaisissa olosuhteissa ei kannata pyrkiä täydellisyyteen, muuten uupuu. Tavallinen riittää.

Omassa kunnassa abit ovat nyt lähipetuksessa ja nuoremmat etänä. Joillakin kursseilla on etä- ja lähiopiskelijoita. Välillä joku abeistakin on sairaana, tai auto ei käynnisty pakkasessa, tai syrjäkyliltä ei pääse kinosten läpi kouluun. Hybriditunteja siis tulee väistämättä mukaan etä- ja lähiopetustuntien lomaan.

Miten tämä vaikuttaa opettamiseen? Puhtailla lähiopetustunneilla ainakin huomaan, että keskustellaan enemmän, yritetään tehdä normaaleja asioita ja välillä siirtyä paperin ja kynän arkaaiseen maailmaan. Etäopetustunneilla taas rutiinit alkavat olla kasassa, ja suurin haaste on, että pää pysyy mukana: jaoinko oikean välilehden vai ajattelinko vain, muistinko laittaa mikin päälle tai pois oikeaan aikaan? Aina silloin tällöin ilmenee mysteeriongelmia, kuten miksi en kuule opiskelijoiden ääntä, ja sitten niitä ratkotaan yhteistyössä kokeillen esimerkiksi uudelleen Meetiin tuloa. Itselle on pakko nauraa välillä ja muistaa, että poikkeusoloissa saa olla epätäydellinen. Kaikki ei aina onnistu. Opiskelijoista alkaa kehittyä hyviä ja tehokkaita ryhmätyöntekijöitä breakout roomien syövereissä, ja he myös osaavat esitellä töitään meetin aikana avaamalla kokoukseen itse omat diasarjansa. Yhä useampi on rohkaistunut juttelemaan meetin kautta, joskus myös tulemalla hiukan muita ennen tunnille tai jättäytymällä viimeiseksi.

Hybriditunneilla laitan meetin päälle tunnin alussa ja yritän muistaa, että osa opiskelijoista ei olekaan luokassa. Luokassa olijat tulevat opettajan paikalle eteen, kun he esittelevät vaikka esityksiään: näin heidän äänensä kuuluu myös etäilijöille. Flunssaiset nuoret pystyvät siten ainakin jonkin verran pysymään kärryillä siitä, mitä luokassa tapahtuu. Kahooteihin, Gimkitiin tai Quizlet liveen voi osallistua opiskelijoita sekä luokassa että etänä. Erilaisille Padlet-tyylisille seinille ja sanapilvisovelluksiin (Answergarden, Linoit, LearningAppsin oppikirjaan upotetut taulut) voi samoin kirjoittaa ajatuksia, oli sitten itse samassa tai eri paikassa. Aika hauskaa on huomata, että ryhmätöitä tehdään spontaanisti osittain pikaviestimien kautta: ei ole niin väliä, vaikka joku ryhmästä olisi poissa luokkatilasta, kun työstetään vaikka yhteistä dokumenttia tai diasarjaa.

Vaikka hybridiys on tuonut omat ”haasteensa”, niin oikeastaan on aika hienoa, että poissaolevat pyytävät päästä tunnille mukaan meetien kautta, että meillä alkaa olla toimivia rakenteita ja keinoja jotenkin toimia myös poikkeusolosuhteissa, ja on aivan vietävän ihanaa, että näkee välillä ihan oikeita opiskelijoita ja jopa joskus kollegoitakin koulussa. Tykkään olla kotona, mutta työn ja vapaa-ajan erottaminen onnistuu kyllä paremmin, kun tekee hommia työpaikalla, vaikkakin maskitettuna ja jatkuvasti käsiä pesten ja desinfioiden ja työmatkalla silmälasit huurustavan pakkasen rasittamana.

Välillä silti lohduttaa ajatella: This too shall pass.

Ps: Lempisovelluksiani, jotka toimivat myös hybridiopetuksessa ja elävöittävät etäoppitunnin potentiaalista ankeutta:

Quizlet Live	Ryhmien tai yksilöiden välinen visa, jossa yhdistetään käsitteet ja niiden määritelmät, toimii ehkä parhaiten, kun opetellaan ihan uutta asiaa
Gimkit	Tämän hetken suosikkini monivalintojen opiskeluun. Kitcollab-tilassa opiskelijat voivat itse luoda monivalintatehtäviä, ja opettaja hyväksyy tai hylkää ehdotetut kysymykset. Norjalaisessa sovelluksessa on erilaisia pelimoodeja, kuten Infinity Stone, jonka pelaaminen kestää tosi kauan, ihan peruspeli, jossa kerätään rahaa toimii kyllä myös, ja peleille voi asettaa myös aikarajoituksen. Ilmaisversiossa voi pelata kerrallaan vain viisi pelaajaa ja olenkin harkinnut lisenssin hankkimista. Pedagogisesti voi perustella sillä, että 50 termiä jää taatusti paremmin muutenkin pelailevien opiskelijoiden mieleen pelaamalla kuin vain lukemalla, kunhan vain on malttanut tehdä hyvät monivalinnat. Myös pelissä koetut tunteet ja musiikin intensiteetti vaikuttavat. Sopii myös hajautetun kertauksen tueksi. Lisenssillä saa annettua kotitehtäväksi harjoitella.
Mentimeter tai Studeon mielipidekyselyt	Mielipiteitä voi kysyä toki ihan Meetin Enterprise-version mielipidekyselyllä, mutta Mentimeter on monipuolinen. Oppikirjan mielipidekyselyistä toisaalta jää jälki samaan ympäristöön, jota muutenkin käytetään, ja opettajana näen, kuka on vastannut ja kuka ei.
Jamboard	Kun pitää kesken oppitunnin piirtää jotain, Jamboard välilehdelle ja ruutu jakoon. Esimerkiksi kun selittää vaikka hermosolun toimintaa, piirtäminen kömpelösti livenä jotenkin vaan sopii siihen älyttömän hyvin, juuri siksi että olen aika kelvoton piirtäjä. Pitäähän sitä abeille jotain matskua antaa abiliveen 😉
LearningApps	Monia hyviä lisäharjoitusmuotoja upotettavaksi oppikirjan harjoituksiin tai muualle.
Canva	Kun tarvitsen jotain visuaalisesti hienoa kuten kortteja eri tarkoituksiin, Canvan lukuisat valmiit formaatit auttavat nopeaan ja kuitenkin hyvännäköiseen jälkeen. Tuotokset voi printata ja tallentaa pdf-muodossa, jolloin tunnilla voi käsitellä fyysisiä kertauskortteja tms ja luokan ulkopuolella katsella pdf-versiota.

Arvoisa opettajien täydennyskouluttaja

Jokainen meistä on joskus ollut koulutuksessa, josta tulee mieleen lähinnä Kummeli-sketsi.

älykkäältä kollegalta varastettu ajatus

Oletko menossa kouluttamaan opettajia? Tässä nopeat neuvot, joita valitettavan harva noudattaa.

1. Jos koulutat ammattilaisia, kohtele heitä sellaisina. Mitä se on? Älä syytä heitä laiskuudesta, osaamattomuudesta, muutosvastarinnasta tai yhtään mistään muustakaan. Kunnioita ihmisten osaamista.
2. Kunnioita ihmisten aikaa. Mitä se on? Älä lavertele, älä jutustele tyhjänpäiväisiä, älä kerro omaa itseäsi pönkittäviä tarinoita. Pidä esityksesi lyhyenä ja täytä se substanssilla.
3. Älä ikinä, ikinä kerro opettajille, että jokin nettisovellus, halpa etäopetustarjoaja tai tietokonepelien pelaaminen hoitaa heidän työnsä paremmin kuin he itse. Jos ajattelet niin, olet todennäköisesti väärässä paikassa etkä sovellu opettajien kouluttajaksi.
4. Unohda alentuva ja opettavainen äänensävy. Opettajat inhoavat yläpuolelle asettumista ja holhoamista.
5. Valmistaudu hyvin. Ota huomioon kohdeyleisösi ja kysy, mitä he oikeasti tarvitsevat. Vastaa tarpeisiin, älä omiin kuvitelmiisi.
6. Perusta koulutuksesi tietoon. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin törmätä opettajakoulutuksessa johonkin täysin epätieteelliseen humpuukiin.
7. Kerää palautetta ja ota se vastaan. Opi. Toista tarpeen mukaan.

Opettajat ovat usein tietävämpiä ja usein myös älykkäämpiä kuin kouluttajansa. He ajattelevat kriittisesti ja inhoavat jargonia. Heillä on kokemusta ja näkökulmia, ja suurin virhe on aliarvioida heidät kohdeyleisönä. Ystävällisin terveisin,

riviopettaja.

Stressinhallinnasta, kuormituksesta ja riittävän hyvästä opettamisesta

Avainsanat

kuormitus, stressi

Kuva: Unsplash

Opettajan väsymys ja stressi eivät ole yksiselitteisesti pelkästään huono asia. Jokin raja silti on sillä, miten kuormittuneena pystyy tekemään työnsä riittävän hyvin.

Koronakevään jälkeen uusi lukuvuosi alkoi varovaisen optimistisesti. Oli niin mukavaa saada taas olla koulussa ja tavata niin opiskelijoita kuin opettajakavereitakin. Omalta osaltani lukuvuoden alku on kuitenkin ollut monestakin syystä myös huomattavan kuormittava. Miten omaa kuormitusta voi säädellä siten, että tekee työnsä riittävän hyvin?

Oman kuormittuneisuuteni takana on ollut terveysvaikeuksia, nukkumisvajetta ja opetustyön paljoutta mutta myös liian monia käynnissä olevia projekteja. Todella monet sinänsä ihan hoidettavat asiat lisäävät kuormaa: koronakevään jäljiltä jääneet oppimisvajeet ja suoritusten täydentäminen, lisääntyneet yo-valvonnat ja -suoritukset, syksyn ylimääräinen lakkiaisjuhla, samanaikainen LOPS-suunnittelu ja meidän koulussa vielä tulevan koulurakentamisen ennakointi vievät kaikki oman pienen osansa energiasta. Lisäksi vielä huoli julkisen rahoituksen pienenemisestä ja säästötarpeista kaihertaa, ja ajatuksissa pyörii myös jo se, miten toisen asteen oppivelvollisuuden laajentaminen ja maksuttomuus vaikuttaa omaan työhön.

Samaan aikaan olen huomannnut, että stressi ja väsymys on pakottanut priorisoimaan ja miettimään, mihin aikaa kannattaa käyttää. Olen tietoisesti karsinut korjattavien tehtävien määrää niin tunneilla kuin kokeissakin. Olen tyytynyt käyttämään epätäydellisiä valmiita materiaaleja usein, vaikka parempiakin olisi voinut tehdä. Olen lyhentänyt luennointiosuuksia tunneilla. Toisaalta olen yrittänyt vapauttaa aikaa vuorovaikutukseen ja erityisesti keskusteluun sekä siihen, että oikeasti huomaisin ne nuoret, jotka tarvitsevat apua ja pysähtyisin. (Tässä suhteessa toki koen riittämättömyyttä, mutta jokainen selvä välittämisen hetki on myös tärkeä.)

Ajattelen, että opetan riittävän hyvin, jos olen läsnä ja keskityn opetussuunnitelman edellyttämiin keskeisiin teemoihin. Kirjaa ei tarvitse läpikäydä, usein pikkuasiat saa luvan kanssa jättää vähemmälle ja kirjoituksiin opsikelijat valmistautuvat joka tapauksessa yksin enkä voi kaikkea mahdollista heille kuitenkaan opettamalla opettaa.

Oma väsymys ja stressi ja sen tunnustaminen huumorin kera opiskelijoille on myös ollut lähentävä inhimillinen tekijä. Ei opettajankaan aina tarvitse jaksaa, olla täydellinen eikä virheetön. Toistaiseksi olen saanut nukuttua sen verran, että en ole täysin kireä ja joustamaton. Jossain mielessä armollisuus itseä kohtaan on auttanut myös keksimään vaihtoehtoisia selityksiä sille, miksi opiskelijat eivät tee hommiaan ajoissa. Ehkä he eivät osaa, ehkä heillä on myös stressiä, ehkä toiminnanohjauskyky kaipaa tukea ja ehkä kasautunut työmäärä todella on kohtuuton ja lamauttava. Jos neljännes opiskelijoista on jäänyt koronakevään vuoksi jälkeen, kyse ei ole heidän laiskuudestaan vaan tuen puutteesta. Kaikkien opiskelijoiden itseohjautuvuus ja voimavarat eivät ole samalla tasolla, eivätkä ne saa olla opiskelun edellytys.

Me opettajat kaipaamme nyt sitä, että kuormitusta ei ainakaan lisätä. Samaa varmaan toivovat myös rehtorit. Stressiä lisääviä muutoksia ei nyt tarvita, ja joskus voi olla fiksua alentaa vaatimustasoa ja keskittyä olennaiseen. Nyt ei ole aika ylenpalttiseen kriittisyyteen toisten työtä kohtaan, ei kollegojen, opiskelijoiden eikä koulun johdon. Kuka vaan saattaa olla sen verran kuormittunut, että tarvitsee ennen kaikkea tukea ja kannattelua.