Opettaja pitää itsenäisyyspuheen osa 1

Puhe Viikaisten yhtenäiskoulun itsenäisyysjuhlassa 2016.

Hyvä Viikaisten väki

Mitä yhteistä on Angry Birdsillä, muumeilla, sananmuunnoksilla ja tarttuvilla sketsihahmojen sanonnoilla, ruisleivällä, pikku kakkosella, Mikael Gabrielin musiikilla ja tavalla, jolla kouvolalainen risunkerääjä ilmaisee tunteitaan?

Nämä kaikki ovat esimerkkejä suomalaisesta kulttuurista.

Kun opiskelijani tuolla lukion puolella kuvailevat suomalaisuuden olemusta, he nostavat usein esille suomalaisen alkoholikulttuurin ja saunomisen sekä sen, että suomalaiset eivät juuri halaile tai koskettele toisiaan. Usein esille nousee myös suomalainen hiljaisuus. Emme juuri puhu small talkia eli rupattele vieraiden kanssa kohteliaasti säistä tai kysele mitä kuuluu. Suomalainen puhuu vähän ja harkiten ja osaa olla myös hiljaa ystävän kanssa niin että se tuntuu luontevalta. Tämä hiljaisuus on sekä hyvä että paha asia. Jos ei koskaan opi puhumaan mistään, jää aika yksin. Toisaalta kyky olla hiljaa kertoo mielenrauhasta ja levollisuudesta.

Hiljaisuuden vastapainoa ovat sanat ja musiikki.

Kulttuurin yksi ydin on suomen kieli. Kalevalan tarinoissa sanoilla oli mahtia. Niillä saattoi laulaa miehen suohon vähän samaan tapaan kuin räppärit voivat haastaa toisensa riimeillä käytyyn taisteluun. Me suhtaudumme sanoihin vakavasti. Tällaisessa kulttuurissa ihmisten lupauksiin luotetaan ja rehellisyyttä arvostetaan. Suomessa ei sanota Minä rakastan sinua, ellei olla aivan varmoja siitä. Oma äidinkieli on valtavan iso osa sitä, mitä ja ketä me olemme.

Minulle yksi kulttuurin tärkeimpiä osa-alueita on musiikki. Pääsin aikoinaan juuri ja juuri musiikkiluokalle ja sain sitä kautta elämääni pysyvän harrastuksen. Suomessa musiikkiluokat ja musiikkiopistot sekä valinnaisaineiden tunnit ovat antaneet lapsille ja nuorille huikean mahdollisuuden kehittää itseään sekä musiikin kuuntelijoina että sen tekijöinä. Soitto- ja lauluharrastus opettavat toisten kuuntelemista ja yhteispeliä sekä keskittymistä. Tässäkin juhlassa koulun musiikkiopetus näkyy ja kuuluu. Suomalaisesta peruskoulusta ja peruskoululaisten taitavuudesta on syytä olla ylpeä.

Suomalainen musiikki puhuttelee meitä erityisesti. Kun musiikki on sävelletty ja sanoitettu Suomessa, siinä kuuluvat tutut tunteet ja tunnelmat. Surullisena ja iloisena sitä haluaa kuunnella tai soittaa erilaista musiikkia. Kun musiikki antaa tunteille kielen, ei haittaa niin paljon, jos tunteista on muuten vaikea puhua.

Musiikki liittyy myös muistoihin. Jokin biisi voi liittyä mielessä ensirakkauteen. Kun suomalainen urheilija voittaa kisan, aikuisetkin miehet liikuttuvat Maamme-laulusta. Jos sinulla on tuttavapiirissäsi muistisairaudesta kärsivä vanhus, voit kokeilla laulaa hänelle tai hänen kanssaan tuttuja lauluja: lastenlauluja, virsiä, vaikka vanhoja euroviisukappaleita. Musiikki ja tutut laulunsanat ovat usein viimeinen kieli, joka ihmiselle jää, kun muu muisti pettää.

Itsenäinen Suomi elää oman kielen ja kulttuurin kautta. Kulttuuri auttaa meitä kokemaan elämän kiinnostavana, merkityksellisenä ja rikkaana ja kulttuurin ansiosta meillä on monia välineitä, joilla voimme ilmaista tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Tänä itsenäisyyspäivän aattona toivon, että osaamme kaikki arvostaa omaa kulttuuriamme ja pitää sen elävänä.

Mukavaa itsenäisyyspäivää meille kaikille!

Mainokset

Opettaja pitää itsenäisyysjuhlan puheen osa 2

387.jpg
Tämä puhe on pidetty Uudenkaupungin kaupungin itsenäisyysjuhlassa 6.12.2016 Crusellissa. Paikallislehden jutussa otsikoksi nousi En haluaisi elää Platonin valtiossa.

Arvoisa juhlaväki!

Filosofi Platon kuvaa teoksessaan Valtio ihanneyhteiskuntaansa. Sen kansalaiset ovat tottelevaisia eivätkä kyseenalaista koskaan vallanpitäjien tahtoa. He ovat aina tyytyväisiä eivätkä koskaan halua minkään muuttuvan. He ovat passiivisia ja antavat vallanpitäjien, eliitin tehdä työnsä ilman vähäistäkään kritiikkiä.

Olen tänäkin itsenäisyyspäivänä iloinen, että en elä Platonin valtiossa vaan Suomessa, jossa valtion on mahdollista kehittyä kriittisen ajattelun ja kaikkien osallisuuden kautta ja jossa demokratia voi suhteellisen hyvin. Oma kansallinen identiteettini sisältää vahvana ajatuksen siitä, että aktiivinen kansalaisuus on tärkeämpää kuin kuuliainen alamaisuus. Pakonomaisen yksimielisyyden sijaan näen suomalaisen yhteiskunnan ytimessä aidon kansalaiskeskustelun, jossa monet eri mielipiteet ja ajatukset käyvät keskustelua ja jossa tosiasioita, järkeä ja perusteluja arvostetaan. Tällaisessa ilmapiirissä voi myös luovuus ja innovatiivisuus eli kyky keksiä uutta kukoistaa.

Kun viralliset Suomiemojit tänä vuonna julkaistiin, niissä näkyi hauskalla tavalla joitakin suomalaisia erityispiirteitä. Emojit ovat niitä pikkuisia kuvia, joita käytetään sosiaalisessa mediassa. Yhdessä emojissa on suomalainen bussipysäkki, jolla ihmiset odottavat bussia metrin välimatkaa toisiinsa pitäen. Suomiemojeihin on mahtunut niin suomalainen kädenpuristus, sauna, kahvikuppi, kiroileminen kuin metsä ja pimeyskin. Joukossa on myös joulupukki, Nokian kännykkä ja Suomen lippu. Ulkoministeriön luova idea on tavoittanut hyvin jotain suomalaisuudesta.

Kaikki me tiedämme, että jokainen suomalainen ei ole samanlainen. Kaikki eivät pidä makkarasta, kaikki eivät ole urheiluhulluja ja osa ei edes sauno. Meitä on monennäköisiä ja monenlaisia. Stereotypiat ovat vain stereotypioita. Oma voimansa niillä silti on. On helpompaa olla suomalainen, kun on vähän sosiaalisesti arka, hiljainen ja varovainen eikä halaile tai elehdi turhia. On helpompaa olla suomalainen, jos tykkää jääkiekosta ja formuloista tai jos rakastaa pullaa, kahvia ja mustaan pukeutumista.

Ulkoiset tavat ovat kuitenkin vain kulttuurin pintaa. Monet ajattelutavat, arvostukset ja kulttuuriset normit ovat lausumattomia, pinnanalaisia. Yhteiset kulttuuriset käsikirjoitukset yhdistävät meitä syvemmin kuin näkyvät mieltymykset tai vaikka poliittiset mielipiteet.

Olen opettaja lukiossa. Työssäni kysyn aina välillä opiskelijoiltani, mitä suomalaisuus heille on ja mitä siitä tulee ensimmäisenä mieleen. Ensimmäinen mielikuva tyypillisestä suomalaisesta on usein kalsareissa televisiota katsova kaljaa litkivä mies tennissukat jalassa. Saunan, viinan ja makkaransyönnin kaltaisten asioiden lisäksi esille nousee hyvin usein hiljaisuus.

Suomalaiset osaavat olla hiljaa. Small talkia ei tarvita eikä oikein osatakaan vaan kun suomalainen puhuu, hän puhuu asiaa. Tyhjiä lupauksia ei anneta ja yleensä ollaan muutenkin rehellisiä. Siedämme hiljaisuutta ja osaamme olla hiljaa yhdessä. Saunanjälkeinen vilvoitteluhetki järven tai meren rannalla auringonlaskua tuijotellen ei tarvitse paljon sanoja ollakseen jaettu, arvokas yhteinen hetki.

Kun kysyn nuorilta, mitä he Suomessa arvostavat, lista on vuodesta toiseen hyvin samantapainen. Nuoret arvostavat hyvinvointivaltiota ja sen tarjoamaa ilmaista koulutusta. He arvostavat aikaisempien sukupolvien työtä, suomalaista sosiaaliturvaa ja turvallisuutta. Heille on arvokasta suomalainen luonto ja suomen kieli. He arvostavat suomalaista kulttuuria ja ovat ylpeitä suomalaisista saavutuksista. Heillä on suomalainen identiteetti.

Samantyyppiset arvostukset nousevat esille koko Suomessa. Tietomilli-tietokanta kertoo, että suomalaiset arvostavat tuloerojen maltillisuutta, koulutusta ja tiedettä, tasa-arvoa ja julkisia palveluja ja kokevat ylpeyttä suomalaisista saavutuksista. 65 % suomalaisista pitää Suomea muita maita parempana ja saman verran suomalaisia ajattelee, että silti suomalaisuuteen tulee suhtautua myös kriittisesti. 80 % suomalaisista pitää tärkeänä tai erittäin tärkeänä sitä, että yrittää ymmärtää myös eri mieltä olevien näkökulmia.

Suomalaiseen identiteettiin kuuluu oman historian tuntemus ja arvostus. Suomen itsenäisyyden alkutaival jätti moniin sukuihin ja monille paikkakunnille hankalia asioita, joista ei osattu puhua. Talvisota onnistui yhdistämään kansan puolustamaan omaa maata. Sodan jälkiä kuitenkin kannettiin kauan. Sota mursi monen miehen mielen. Yölliset painajaiset ja synkät muistot olivat raskaita kestää. Sodan kokeneiden oli vaikea palata takaisin arkeen ja jatkaa elämää. Osa selvisi kaikesta kauhusta paremmin, mutta sodan jäljet eivät olleet vain fyysisiä vammoja. Puhumattomat asiat elävät monien ihmisten sukuhistoriassa vieläkin.

Arvostamamme Suomen sotaveteraanit eivät olleet eivätkä ole yhtenäinen joukko vaan he edustavat monia erilaisia ajatusmaailmoja. He puolustivat tätä demokraattista, vapaata yhteiskuntaa, jossa on monipuoluejärjestelmä ja jokaisella ihmisellä oikeus itse ajatella ja elää arvojensa mukaisesti. Suomalaisen identiteetin olemukseen kuuluu moniarvoisuus ja vapaus. Ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa olla suomalainen.

Suomen yhtenäisyys ei ole ankaraa yhtenäisyyttä. Totalitarismeissa oletetaan, että kaikki ajattelevat samalla tavalla ja toisinajattelijat tuomitaan. Demokraattisessa kulttuurissa pidetään arvokkaana, että erilaisuutta on ja että jokaisella on vapaus ajatella itse. Ei ole yhtä totuutta tai yhtä auktoriteettia, kuten joissakin toisissa valtioissa on. Vapaa kulttuuri on kulttuuria, jossa on vahva sananvapaus ja vahva omilla aivoilla ajattelemisen perinne.

Suomalaisen yhteiskunnan demokraattisuuden lähtökohtana on korkea koulutustaso. Sen juuret ovat osittain luterilaisen kulttuurin kansanopetuksessa: jo 1500-luvulta alkaen suomalaisten piti oppia itse lukemaan, jotta he voisivat ymmärtää omaa uskontoaan ilman ulkopuolisia auktoriteetteja. Kansanopetus teki meistä lukutaitoisen kansan. Herätysliikkeiden syntyaikaan 1700- ja 1800-luvuilla ne olivat lukutaitoisen kansan piiristä nousevia kansanliikkeitä jotka osaltaan vahvistivat yhteiskunnan demokratisoitumista. Kalantilainen Liisa Erkintytär, joka paimentyttönä koetun herätyskokemuksen pohjalta käynnisti 1700-luvun puolessa välissä uuden herätysliikkeen, Länsi-Suomen rukoilevaisuuden, osasi lukea ja ajatella itse ja on siten yksi esimerkki tavallisen kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista jo Ruotsin vallan ajalta.

Kansakoululaitos ja peruskoulu ovat entisestään parantaneet kaikkien suomalaisten lukutaitoa ja kriittistä ajattelukykyä. Koulutus ja oppi ei kuulu Suomessa vain eliitille vaan jokainen suomalainen lukee sanomalehtiä ja seuraa uutisia sekä tietää jotain maailman asioista. Tällaista kansaa on erilaista hallita tai huijata kuin sivistymätöntä ja tietämätöntä kansaa.

Riippumaton journalistisesti ohjattu ja vastuunsa kantava suomalainen media tuo monimuotoisuudessaan ajankohtaista tietoa kaikkien tavoitettavaksi. Suomessa ei ole yhtä ainoaa samanmielisten valtamediaa, vaan lukuisia erilaisia toisiaan täydentäviä medioita suurista kaupallisista mediakonserneista pieniin paikallislehtiin ja omaan Yleisradioon. Tiedon seuraaminen useammasta kuin yhdestä lähteestä auttaa kehittämään mediakriittisyyttä. Samalla voimme olla ylpeitä siitä, että suomalainen media nauttii tutkimusten mukaan kaikista kriittisistä äänistä huolimatta korkeaa luottamusta sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Emme ole Suomessa luopuneet ihanteesta, jonka mukaan totuudella on väliä ja siihen tulee uutisoinnissa pyrkiä.

Esimerkiksi venäjänkieliset, saamenkieliset ja viittomakieliset uutiset ovat yksi tapa, jolla Suomi yhteiskuntana ja Yleisradio tehtävänsä hoitajana tukee kaikkien oikeutta saada asiallista tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja vähemmistöidentiteetille tärkeistä asioista omalla äidinkielellään ja tuntea osallisuutta yhteiskuntaan. Osallisuuden kokemus taas vähentää radikalisoitumisen ja syrjäytymisen vaaraa.

Suomalaiset ovat kansainvälisesti vertaillen hyvin kielitaitoista kansaa. Keskimääräinen suomalainen osaa puhua 2,6 kieltä. Kun koululaitos olettaa, että jokainen suomalainen oppii puhumaan muutakin kuin äidinkieltään, avataan samalla monia ovia maailmaan. Kun peruskoulun käynyt suomalainen matkailee, hän pärjää kielitaidollaan hyvin. Monipuolinen kielitaito yhdistettynä vahvaan äidinkielen osaamiseen on hyvä pohja kriittiselle ajattelukyvylle ja monien eri tiedonlähteiden seuraamiselle, ja näinä aikoina se on erityisen merkittävää.

Kielitaidon lisäksi Suomi komeilee monien muiden listojen kärjessä. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on esimerkiksi hyvä maa äideille ja naisille. Olemme suhteellisen tasa-arvoinen maa, jossa osataan käyttää kaikkien ihmisten osaamista ja ammattitaitoa yhteisen hyvän rakentamiseen. Perheiden mahdollisuutta kasvattaa lapsia tuetaan niin hyvällä äitiysturvalla, kodinhoidontuella kuin vahvalla ja toimivalla päivähoitojärjestelmällä. Koulutetut äidit kasvattavat fiksuja ja osaavia lapsia. Pitkä tasa-arvoinen koulutuspolitiikka kantaa hedelmää peruskoululaisten PISA-vertailuissa ja muutenkin kansainvälisesti mitatusti korkeassa koulutustasossa.

Suomalaiset ovat hyviä myös ajattelijoina. Tuore korkeakouluvertailu kertoi, että yliopistokoulutetut suomalaiset ovat huomattavan hyviä ajattelun taidoissa verrattuna muiden maiden yliopistokoulutettuihin. Kun vielä tiedetään, että moni hyvin älykäs suomalainen on itseoppinut ja kouluttautunut yliopistojen ja korkeakoulujen ulkopuolella, voimme olla ylpeitä osaamisemme tasosta. Meillä ei ole mitään syytä naureskella elämänkoululaisille. Muodollisen koulutuksen ulkopuolella on paljon viisautta ja osaamista, jota Suomi tarvitsee.

Suomalaiset pärjäävät toistaiseksi hyvin myös kansallisissa vertailuissa korruption vähäisyydessä ja onnellisuudessa. Olemme onnistuneet pitämään myös äänestysprosentin korkeammalla kuin moni muu maa. Se kertoo vahvasta demokratiasta ja luottamuksesta toimivaan yhteiskuntaan. Tätä kaikkea meidän on syytä arvostaa ja pitää yllä. Kansallinen identiteettimme rakentuu koulutuksen tärkeyden, demokraattisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan sekä hyvinvoinnin ympärille. Pohjoismaisittain arvostamme myös luontoa ja suomalainen monipuolinen luonto on tärkeä stressiä vähentävä tekijä.

Suunta johon toivon Suomen edelleen kehittyvän on avoin yhteiskunta. Kuten tiede kehittyy asiantuntevan kritiikin ja avoimen tiedon saatavuuden avulla, samalla tavalla myös yhteiskunta kehittyy demokratiana, kun se säilyy mahdollisimman avoimena. Tämä avoimuus tarkoittaa vallankäytön, sekä taloudellisen, mediavallan että poliittisen ja virkamiesvallan mahdollisimman suurta läpinäkyvyyttä. Tarvitsemme hankalaa kansaa, hankalaa mediaa ja asiallista kritiikkiä pysyäksemme hyvänä yhteiskuntana, vaikka monesti olisi helpompaa hoitaa asiat piilossa kavereiden kesken. Yksikään instituutio ei saa saada asemaa, jossa sitä ei saa kyseenalaistaa. Tällä tavoin varjelemme vapaata yhteiskuntaa, vapaata Suomea.


Kun sosiaalipsykologit tarkastelevat kansallisia kulttuureja, suomalaisuudesta piirtyy selvä kuva. Olemme kansa, jolla on matala valtaetäisyys. Se tarkoittaa sitä, että herroja ei kumarrella ja että valtaapitävien oletetaan elävän ihan samassa todellisuudessa kuin tavallisten ihmisten ja tietävän, mitä maitolitra maksaa. Presidentti voi kulkea kansan keskuudessa ilman turvamiehiä ja kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, vaikka kaikilla ei olekaan täysin samanlaisia lähtökohtia.

Toinen sosiaalipsykologien kuvaama piirre suomalaisuudessa on melko vahva individualismi eli yksilökeskeisyys. Se liittyy suomalaiseen kasvatukseenkin, lapset kasvatetaan itsenäistymään varhain ja pärjäämään itse tunteidensa kanssa. Kääntöpuolena tällä vahvalla itsenäisyydellä ja autonomialla on se, että oman heikkouden tunnustaminen ja avun pyytäminen on monille vaikeaa. Me suomalaiset olemme kansallisissa mielikuvissa niitä, jotka tekevät paljon työtä, kaatavat vitseissä kokonaisen metsän moottorisahalla ymmärtämättä ensin käynnistää sitä tai maksamme kaikki sotavelat kunniakkaasti. Emme tarvitse toisia.

Kiintymyssuhteissa eli käytännössä esimerkiksi parisuhteissa tämä näkyy siten, että suomalaisissa on enemmän välttelevästi kiintyneitä kuin monissa muissa tutkituissa kulttuureissa. Se tarkoittaa, että erityisesti miesten on vaikeaa ottaa vastaan lohdutusta tai turvautua toisiin. Oman tarvitsevuuden myöntäminen on hankalaa. Tunteista ei ole totuttu puhumaan muuta kuin humalassa. Suomalainen tapa tunnustaa rakkautta on sanoa minä rakastan sinua kerran ja sitten olettaa, että toinen muistaa sen aina. Hiljaisuutta käytetään sekä merkkinä rakkaudesta että mykkäkoulun muodossa yhtenä pariviestinnän muotona.

Yksilöllisessä kulttuurissa on kääntöpuolena yksinäisyys. Liian moni suomalainen kokee yksinäisyyttä ja osattomuutta. Esimerkiksi moni vanhus on jo lapsena kokenut hoivan ja hellyyden puutetta ja tarvitsisi sitä nyt kipeästi. Siksi on hyvin tärkeää, että hyvinvointiyhteiskuntaa ei romuteta ja esimerkiksi vanhusten hoitoon riittää sekä varoja että ihmisiä. Samoin tärkeää on huolehtiminen lapsista ja nuorista sekä kiusaamisen ehkäisy. Mielenterveys lähtee kokemuksesta siitä, että on arvostettu ja rakastettu sekä tarpeellinen muille. Jokainen ihminen tarvitsee kokemusta siitä, että hän ei ole toisille taakka vaan hänen panostaan tarvitaan. Jokainen ihminen tarvitsee kokemusta siitä, että järjestelmä kohtelee häntä inhimillisesti ja nöyryyttämättä. Tarvitsemme toisia ihmisiä. Tarvitsemme hyväksyntää ja arvostusta muilta. Hiukan vahvempi yhteisöllisyys voisi hyödyttää jokaista meistä. Ei ole pakko pärjätä omillaan. Joskus saa ja pitää olla heikko ja ottaa apua vastaan. Hoivarobotit eivät riitä. Tarvitaan inhimillistä kosketusta ja hoivaa.

Ihmisten perustarpeet pysyvät, vaikka ajat muuttuvat. Kokemus yhteenkuuluvuudesta ja osallisuudesta, omista vaikutusmahdollisuuksista sekä haastava, oman osaamisen ylärajoilla tapahtuva tekeminen vahvistavat kansallista itsetuntoa ja identiteettiä. Omista virheistä oppiminen ja saavutuksia vähättelemätön silti eteenpäin ja oppimiseen pyrkivä mieli auttaa myös maailman muutoksissa.


Kirjailija Antti Tuurin kirjassa  Pohjanmaa mummu pohdiskelee kaiken muuttumista ja sanoo: vain maa pysyy, muuttuu koko ajan mutta pysyy. Kertojaminä kysyy mummulta, aikooko hän pysyä yhtä kauan kuin maa. Mummu ei vastaa kysymykseen suoraan vaan alkaa pohtia, miksi Pohjanmaalla viisaus on aina vanhoissa naisissa, viisaus ja hyvyys. ”Kun kysyin, mikä täälläpäin sitten on miehissä, se mietti sitä jonkin aikaa ja arveli, että niissä asuu jonkinlainen hulluus.”

Omien isoäitieni viisaus on ollut minulle tärkeää. Heidän voimansa ja itsetuntonsa ovat minulle osa kansallista identiteettiäni, suomalaisuuttani. Nämä pärjäävät ja ajattelevat naiset eivät ole pitäneet oikeuksistaan aina meteliä mutta omalla hiljaisella esimerkillään he ovat osoittaneet, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja että opiskelu ja ajattelu ovat tärkeitä asioita.

Maa pysyy, muuttuu koko ajan mutta pysyy. Globaalien muutosten aikana tarvitsemme viisautta, kaikkien kansalaisten viisautta: vanhojen naisten, vanhojen miesten, nuorten ja lasten, keski-ikäisten, kanta- ja uussuomalaisten viisautta ja osaamista. Tarvitsemme myös ripauksen hulluutta, sinnikkyyttä ja sisua, joka auttaa meitä sopivassa määrin pitämään sen, mikä suomalaisuudessa on hyvää ja muuttamaan sitä, mikä vaatii muutosta. Tarvitsemme kriittisyyttä, moniäänisyyttä ja henkistä tilaa olla suomalainen monella eri tavalla. Tarvitsemme hiljaisuutta mutta tarvitsemme myös viisasta puhetta.

Tarvitsemme koulutuksen ja tieteen antamaa kykyä ajatella universaalisti. Tarvitsemme kykyä kuunnella jokaisen suomalaisen ääntä. Tarvitsemme vahvaa halua pitää kiinni vapaudesta ja demokratiasta. Tarvitsemme jokaista suomalaista rakentamaan hyvää Suomea, jotta suomineidosta kasvaa viisas vanhus.

Satavuotiaita yhdistävät monet asiat. Monet satavuotiaat ovat kokeneet vaikeita aikoja ja selvinneet niistä ilman katkeruutta tai kaunaa. He ovat usein optimisteja ja katsovat enemmän tulevaisuuteen kuin menneisyyteen, mutta ovat silti oppineet menneistä kokemuksistaan. He ovat tehneet paljon töitä ja pitävät itsensä edelleen toimeliaina. He pyrkivät oppimaan edelleen uutta, eivätkä jää paikoilleen haikailemaan menneitä aikoja. He osaavat silti arvostaa menneisyyttään ja ovat kiitollisia siitä, mitä heillä on ja mitä he ovat saaneet. Aktiiviset vanhukset ovat kiinnostuneita omasta ajastaan ja heissä elää viisaus, joka perustuu pitkään historiaan ja sen antamaan laajaan perspektiiviin.

Suomella on hyvät mahdollisuudet pärjätä onnellisena satavuotiaana. Koulutus, luonnonläheisyys, suhteellinen tyytyväisyys omaan asemaan, kielitaito ja halua oppia edelleen uutta ovat kaikki ominaisuuksia, jotka estävät dementoitumista ja pitävät aivot toimivina.

Toivotan 99-vuotiaalle Suomelle hyvää syntymäpäivää ja runsasta ikää. Ensi vuonna on isojen juhlien aika.

Toivotan meille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.


					

Onko syvällistä olla luddiitti?

Avainsanat

, , ,

framebreaking-1812

Kuvalähde: Wikimedia Commons, ladannut Chris Sunde, PD. Alkuperäiskuvan alkuperä tuntematon

α

On vuosi 1959. Cambridgen yliopiston Rede-luennolla C.P. Snow puhuu aiheesta, joka kiinnostaa minua edelleen: siitä kuilusta, joka erottaa luonnotieteilijät ja humanistit toisistaan ja saa heidät elämään omien kupliensa sisällä. Snow ei tietenkään käytä ilmaisua kupla. Hän puhuu erillisistä kulttuureista. Myöhemmin Snow ehdottaa kolmatta kulttuuria: aitoa keskustelua humanistien ja luonnontieteilijöiden välillä. Tämän hienon idean toteuttamiseksi olisi kuitenkin tarvittu humanistien omaa kiinnostusta luonnontieteiden perusteiden ymmärtämiseksi ja ehkä jopa koko koulujärjetslemän muuttamista.¹

John Brockmanin artikkeli The Third Culture on mielestäni tärkeä lisäys tähän ajatukseen. Brockman ottaa kantaa uudentyyppisen, itse määrittelemänsä kolmannen kulttuurin puolesta: osa tutkijoista on onnistunut luomaan kiinnostavaa, suurelle yleisölle suunnattua sanottavaa aikamme suurista tieteellisistä läpimurroista. On syntynyt oppineiden maallikoiden yleisö, joka uteliaana seuraa tieteen edistymistä siksi, että kolmannen kulttuurin edustajat onnistuvat kommunikoimaan sen tärkeyttä.

Olen sielultani humanisti. Silti tai ehkä juuri siksi sydäntäni riipii se, että osa humanisteista ei tunnu olevan uteliaita, tiedonhaluisia tai kiinnostuneita siitä, mitä on faktaperustainen ajattelu. Kyllä esimerkiksi filosofiseen keskusteluun oikeasti vaikuttaa ja pitääkin vaikuttaa kaikki se, mitä maailmankuvasta, aivojen toiminnasta tai teknologian kaikkiallisuudesta nykyisin tiedetään. Rakastan Aristotelesta, mutta vielä enemmän rakastan totuutta.

Kun Hitler nousi valtaan 30-luvulla, humanistit eivät joukolla pystyneet vastustamaan antirationaalista ajan henkeä. Loogiset empiristit, nuo parjatut positivistit ja luonnontieteellisen maailmankuvan ahtaat vangit ja ikävän reduktionismin ihannoijat, taas kaipasivat järkiargumentteja eivätkä langenneet natsismin lumoon. He olisivat halunneet keskusteluilmapiiriä, jossa tosiasioilla ja niistä tehdyillä päätelmillä on väliä. Humanistina häpeän tätä. Miksi humanismi epäonnistui demokratian puolustamisessa? Miksi humanismi yhdistyy liian usein konservatiiviseen ja ahdasmieliseen ajatteluun ja jopa tiedevastaisuuteen?

Sokea usko edistykseen ei ole tietenkään sekään hyvästä, jos ei sokea kaiken uuden torjuminenkaan². Juuri siitä syystä humanistisen ja luonnontieteellisen kulttuurin kohtaamisia ja niiden välistä dialogia tarvitaan. Uskon edelleen, että humanistien herkkyys asioiden vivahteille ja kyky monimutkaiseen abstraktiin pohtimiseen sekä monipuoliset inhimilliset ja eksistentiaaliset sekä eettiset näkökulmat ovat tarpeen hyvän maailman rakentamiseksi. Juuri sen vuoksi humanistien tulisi vakavasti olla kiinnostuneita siitä, mitä maailmassa humanistien ensisijaisen kiinnostusalueen ulkopuolella tapahtuu. Digitalisaatiota, teknologiaa tai luonnontieteiden löydästen merkityksen pohtimista ei tule jättää vain yleissivistyneille luonnontieteilijöille. Muuten humanisteilla ei enää ole mitään annettavaa oman piirinsä ulkopuolelle.

Luddiitti tarkoitti alunperin käsityöläisiä, jotka vastustivat automatisaatiota ja teollistumista pelätessään töidensä häviämistä. Tämä pelko osoittautui oikeaksi. Koneet ja tehtaat vievät leivän monilta käsityöläisiltä. Maailma todella muuttui. Luultavasti harva miestä haluaisi silti ihan aikuisten oikeasti palata esiteolliseen maailmaan.

Myös digitalisaatio on tietyssä mielessä vääjäämätön ja enimmäkseen hyvä muutos. En luopuisi mielellään siitä helppoudesta, jolla pääsen käsiksi melkein mihin tahansa teksteihin, vaikka niitä ei pikkukaupungin kirjastossa olisikaan. Internet on yksi oman aikuisen elämäni oppimiseni ja kehittymiseni ehdoton edellytys. En muista, että olisin kirjoittanut yhtä paljon tekstejä ennen internetin aikaa. En muista, että olisin lukenut yhtä paljon hyviä artikkeleita eri puolilta maailmaa ennen nettiaikaa.

Digitalisaatioon liittyvät pelot voivat nekin toteutua ja ovat osittain myös toteutuneet. Esimerkiksi osa nuorista ei kykene lukemaan pitkiä tekstejä sen enempää kirjoista kuin netistäkään. Koneet alkavat korvata ihmiset myös raakakääntäjinä, digitalisaatio tunkeutuu kaikkialle. Kännyköitä tuijottavat ihmiset eivät keskustele ja saattavat jopa pelätä aitoja kontakteja. Pinnalliset arvot muokkaavat seurusteluidentiteettiä ja nettikulttuuri passivoi nuoria.

Haluan silti humanistien olevan mukana tässä muutoksessa huutavan äänenä erämaassa, kriittisinä osallisina ennemmin kuin teknologiakielteisinä ja digitalisaatiota moralisoivina setinä ja täteinä. Naiivi luddiitti on eturyhmänsä vanki, ei välttämättä syvällinen ajattelija. Syvällinen ajattelu ei synny pelkästään siitä, että koneet laitetaan kiinni ja aletaan keskustella kasvokkain (vaikka sekin on toisinaan erittäin hyvä idea). Kirja tai printtilehti ei ole sen syvällisempi tai ei-kaupallisempi väline kuin nettiartikkeli – toisinaan se voi olla hyvinkin pinnallinen ja argumenteiltaan kömpelö sekä kielellisesti kelvoton. Syvällisyys ei vaadi tiettyä asennetta digitalisaatioon, ei kielteisyyttä, myönteisyyttä eikä varsinkaan iloista digiloikkaamista toisten puhaltamien pillien mukaan, mutta perehtymistä ja oman ajattelun reflektointia sekä älyllistä rehellisyyttä se kyllä vaatii. Ei ole myöskään erityisen älyllisyyden merkki kutsua digitalisaatiota pilipalisaatioksi tai flirttailla olkiukkoja rakentaen samanmielisten suosiolla. Yhtä vähän syvällistä on nähdä digitalisaation vastustamisen syyt pelkkänä muutosvastarintana. Kun vastustamisen syyt ovat tilanteessa asiallisia ja mietittyjä, ne tulee ottaa todesta ja vakavasti.

Epätieteellinen jälkikommentti: Entä digitalisaation konsultit, kauppiaat ja mainosmiehet?

Humanistina olen kasvanut ajattelemaan, että kaikki kaupallisuus on pahasta. Kuuluuhan humanistiseen maailmankuvaan jonkinmoinen materian ja mammonan kriittinen arviointi, vaikka toki samaan aikaan olisi kiva saada riittävä palkka työstään. Olisi siis helppo lähteä mukaan paheksumaan kaupallisia suuryrityksiä³, jotka yrittävät kukin ottaa siivunsa digihuumasta.

En kuitenkaan tee niin. Jos jokin firma tekee hyvän tuotteen, siitä voivat hyötyä kaikki, jos markkinat ovat terveet. Esimerkiksi Suomen kustannusmaailmalle tekee oikein hyvää saada aitoa kilpailua oppikirjamarkkinoille ja oppikirjojen digitaaliselle toteutukselle.ª

Sen sijaan digitalisaation toteutuksessa arvostelen kyllä sitä, että kouluissa sidotaan opettajat ja opiskelijat yhteen muiden valitsemaan järjestelmään heiltä kysymättä. Arvostelen ihmisiä, jotka ovat päättävissä asemissa eivätkä perehdy riittävästi käyttäjien tarpeisiin. Aivan liian usein Suomessa on tyydytty huonoihin ja kalliisiin tietojärjestelmiin kritiikittä.

Ω


 

1 Snow kritisoi erityisesti aikansa brittiläistä koululaitosta, jossa opiskelijat jakautuivat klassisen sivistyksen osaajiin, joille latina ja kreikka olivat tärkeä osa sivistystä, ja toisaalta luonnontieteellis-teknisiin osaajiin, joilta sujui matematiikka ja empiiriset tieteet. Suomen koululaitos oli aiemmin enemmän tämän kaltainen, vielä vanhempieni kouluaikaan valittiin kieli- tai matematiikkalinja opinnoissa. Nykyisin suomalainen koululaitos periaatteessa tukee tasapuolisesti molempien maailmoijen avautumista, vaikka välttämättä sen enempää tiedelukutaito kuin vankka humkanistinen ymmärrys ja yleissivistys ei ole taattua pelkän peruskoulun tai edes lukion käyneiden joukossa. Vaikka opetetaan, oppimista ei aina tapahdu.

2 Tämän uuden torjumisen yksi versio on sanoa, että mitään aidosti uutta ei koskaan esiiinny missään vaan kaikki on oikeastaan vain ihan sitä vanhaa: oikeastaan esimerkiksi ilmiöpohjaisessa oppimisessa tai ajattelutaitojen kehittämisessä ei ole mitään,mitä ei olisi jo ajat toteutettu Suomen kouluissa, koska me olemme jo niin hyviä. Itse ajattelen, että ainakaan itse en tiedä vielä läheskään tarpeeksi ajattelutaitojen kehittämisestä tai osaa ohjata sitä tarpeeksi hyvin, ja se on sentään ollut rakkaimpia harrastuksiani ja kiinnostuksen aiheitani jo vuosia.

3 Kaikki yritykset ovat tavallaan kaupallisia. On jossain määrin kulttuurinen ja yhteiskuntaluokkasidonnainen harha ajatella, ettei työllä tarvitse elää tai että raha olisi merkityksetöntä. Kaupallisuus tarkoittaa usein myös tehokkuutta. En arvostele Donald Trumpia kaupallisuudesta – arvostelen häntä (ehkä muutamien muidenkin asioiden lisäksi, jos rehellisiä ollaan) siitä, että hän on siinä erittäin kelvoton.

a Disclaimer: edustan oppikirjailijana Tabletkoulua, uutta kustantamoa, joka tekee hybrididigikirjoja lukioon ja peruskouluun. Olen itse erittäin tyytyväinen siihen, miten tämä kustantaja on onnistunut lähestymään digitaalisen oppikirjan ideaa pedagogisesti viisaalla tavalla. Tämä osallisuus voi luonnollisesti vaikuttaa asenteisiini, mutta jo ennen tätä sidosta olen ollut kiinnostunut digityökaluista ja niiden käytöstä oppimisen tukena.

Sähköisiä kokeita, paperisia kokeita

Avainsanat

, , ,

Abittitunnelmia

Koeviikko on lukiossamme sähköä täynnä. Nettiniiloja, koulun varakonereserviä ja Abitin tikkuja lasketaan, että ne riittävät kaikille halukkaille. Harjoitusta on saatava!

Ihan kaikilla ei vielä onnistu buuttaaminen omalta koneelta. Yllätyksiin on varauduttava. Enimmäkseen kuitenkin muutamalla lainakoneella ryhmää kohden on pärjätty.

Abitin hyödyt alkavat vähitellen olla kohtuullisia. Janne Cederbergin luoma Tweak-A-bitti Chromen laajennusosa) tekee kokeen laatimisesta ja hallinnoimisesta nopeaa ja helppoa. Esimerkiksi koetehtävien järjesteleminen on vaivatonta.

Tänään opiskelijani saivat itse valita, tekivätkö he kirkkohistorian kokeensa koneella vai paperilla. Koneella tekijöitä helpotti paitsi kirjoittamisen helppous myös sanalaskuri. Liitetiedostoja käytettiin rohkeasti ja pienellä neuvomisella löydettiin sovelluksista takaisin kokeen suoritussivulle.

Yksi Abitin puutteita on tällä hetkellä se, että opiskelija ei voi ”peruuttaa” tekemäänsä monivalintaa, jos haluaakin valita eri tehtävän. Kaipasin selkeää systeemiä, jossa lopuksi voisi valita, mitkä tehtävät lähettää arvioitavaksi, ja opettajalle keinon antaa vaihtoehtoisia tehtäviä tavalla, joka ei sotkisi opiskelijaa. Voi tosin olla, että tähänkin on jokin konsti, jota en ole vielä tullut ajatelleeksi. Olisi hyvä, että kokeessa ei olisi mahdollista vastata liian moneen tai liian harvoihin tehtäviin ilman virheilmoitusta.

Opettajana korjaaminen on melkein helpompaa koneelta. Silmäni väsyvät enemmän lyijykynäjälkeä tihrutellessa. Tein Abitti-kokeeseeni jopa monivalintoja, koska halusin testata perusasioiden hallintaa. En pistä pahakseni sitä, että niiden korjaus on automaattista. Paperisella kokeella näiden korjaaminen on puuduttavaa, vaikka siinä toki havainnollistuvat vaikeat käsitteet ja ymmärrysvirheet nopeammin.

Abitn haittapuolia on toistaiseksi lähinnä tehtävätyypien niukkuus. Muistitikkujen kanssa pelaaminen on väistämätön seuraus valitusta ylioppilaskokeen toteuttamistavasta ja sen kanssa pystyy kyllä elämään. Muutaman Abittikokeen pidettyään ei opettajana enää niin hirveästi joudu miettimään eroa palvelintikun, koetehtävätikun ja oppilastikun välillä. Kokemus ja tottumus auttavat ajankäytössä: verkon virittelyihin ei mene merkittävästi aikaa ja kokeen tekeminen on samoin kohtuullisen joutuisaa.

Vaihtoehtoja Abitille

Osa tämän jakson kokeistani on toteutettu sähköisen oppikirjan (Tabletkoulu) alustalla. Siinä arvostamiani piirteitä ovat ensinnäkin monipuolinen koepankki eli kirjailijoiden tekemät ja opettajakäyttäjien lisäämät kysymykset, joita on helppo itse muokata mieleisikseen. Toinen arvostamani piirre on monipuolisuus. Oppikirjan koetehtävissä on runsaasti mahdollisuuksia sekä nettilähteiden (esimerkiksi videon upotus on vaivatonta) että muun aineiston käyttöön. Luonnollisesti osa tehtävätyypeistä on automaattisesti korjautuvia ihan kuten kirjan tehtävistäkin. Opiskelijat pitävät siitä, että osa tehtävistä on nopeita tehdä. Kolmas hyvä piirre liittyy yleiseen helppokäyttöisyyteen. Kokeen ajastus on helppoa eli koe aukeaa itsestään siihen kellonaikaan kuin haluan. Opiskelijat voivat seurata kellosta jäljellä olevaa koeaikaa. Korjatessa voin arvioida tehtävä kerrallaan suorituksia vieritettävästä näkymästä. Kone laskee kokonaispistemäärät automaattisesti ja voin myös painottaa haluamassani ja opiskelijoiden kanssa sovitussa suhteessa kokeita ja kurssin harjoituksia arvioinnissani.

Mikäli kokeen haluaa toteuttaa avoimena nettikokeena, valvontaakaan ei juuri tarvita. Soveltavat tehtävät takaavat, että osaamista erotellaan kyllä silti. Jos haluan valvoa ja rajoittaa netinkäyttöä, kannattaa asetella pulpetit siten, että opettaja näkee kaikkien näytöt vaivatta.

Ennen Tabletkoulua ja Abittia tein sähköisiä kokeita hyvin sekalaisin keinoin. Käytin Moodlea kokeenpalautukseen, samoin GoogleDocsia. Viime lukuvuonna toteutin joitain kokeita siten, että koe palautettiin Gafen kautta. Google lomakkeen avulla on helppo toteuttaa pikkutestejä paperikirjallisilla kursseilla, varsinkin nyt, kun ei tarvita edes Flubaroota vaan oikeat vastaukset voi helposti syöttää monivalintatehtäviin.

Avoimen netin kokeita olen tehnyt pitkään. Opiskelijoilta saatu palaute on yleensä myönteistä (”tunsin oppivani jotain uutta koetta tehdessäni” on yleinen kommentti, kun on perehdytty esimerkiksi laajaan aineistoon ja mietitty sitä eri näkökulmista), vaikka soveltavuus on joistakin ollut myös rasittavaa, jos opiskelussa on aiemmin tottunut luottamaan hyvään muistiin ja pänttäämiseen.

Mikä muuttuu, kun kokeet muuttuvat sähköisiksi?

Abittikokeita tehdessä suurimpia muutoksia ovat etukäteistyöt, luokan järjestäminen ja ohjaaminen vastaamaan siten, että teksti olisi hyvää asiatyyliä kappalejakoineen (tätä täytyy tietysti ohjata myös paperikokeissa, mutta printtikirjan käyttäjistä osa ei ole kovin tottunut vakavaan kirjoittamiseen ja syventyvään lukemiseen koneelta). Keskimäärin vastausten pituudet ovat hiukan kasvaneet siirryttäessä sähköisiin kokeisiin.

Jonkin verran opiskelijat kiittävät sitä, että on helpompaa kirjoittaa koneella. Samaa palautetta osa opiskelijoista on antanut sähköisistä ylppäreistä. Käsi ei väsy samalla tavalla kuin käsin kirjoitettaessa. Toisaalta jotkut opiskleijat ovat edelleen epävarmoja taidoistaan. Myös oman koneen käynnistämisen helppoudessa/vaikeudessa on eroja ja ne vaikuttavat asenteisiin. Nykyisille kakkosille paperikoe on vielä tuttu ja turvallinen koetyyppi. Kun annoin opiskelijoiden täysin vapaasti valita paperisen ja sähköisen Abitti-kokeen välillä, 16 valitsi paperisen ja 12 sähköisen. Abit taas puolestaan pyysivät itse Abitti-koetta ja saivat sen. Heillä lähestyvät ylioppilaskirjoitukset alkavat jo vaikuttaa motivaatioon mukavuudenhalun sijaan. Toisaalta juuti heillä on psykologiassa paljon harjoitusta sähköisiistä kokeista ja ympäristöistä, joten paperikoe olisi ollut myös paluuta vanhaan.

Sähköisiä kokeita käytettäessä opitaan samalla myös hyviä tietotyötaitoja: sietämään yllättäviä asioita kuten koneen putoamista verkosta tai sitä, että oma kone ei käynnistykään Abitista vaikka viimeksi se onnistui hyvin, käyttämään editoreita ja säilyttämään tyynen ja keskittyneen mielen teknologian kanssa työskennellessä.

Oppimisen tilassa

Koulu alkoi taas. Ensimmäisen viikon paras tunti oli ehkä se, jolloin opiskelijani hävisivät luokasta, johon on ahdettu 34 pulpettia, tekemään töitä haluamissaan paikoissa (tietokoneluokka, käytävän sohvaryhmä, koulun ala-aula). Seurasin sähköisen kirjan kautta heidän edistymistään ja jokainen eteni omaan tahtiin, omalla tavallaan – osa yksin, osa ryhmissä. He ovat jo tottuneita sähköisiä opiskelijoita: tehtäviä palautettiin myös eri sovellusten avulla tehtyinä kuvina.

Itsekin tuli liikuttua, kun kävelin ympäri koulua tsekkaamassa, onko kaikki hyvin. Spontaani kommentti opiskelijalta rohkaisi: tässä oppii, kun joutuu itse miettimään ja käyttämään uusia käsitteitä. Tunnilla puhuttu muuttui sisäistetyksi,omaksi. Tällä kertaa aiheena olivat moraalinen sankaruus, aktit ja omissiot. Uskon, että oppimisen jälki oli tehokkaampaa kuin jos olisin luennoinut.

Oppimisen tilat ovat monenlaisia. Konkreettinen tila muuttuu, kun oppimista ei rajata luokkahuoneeseen, ja opiskelijan mahdollisuus itse säädellä esimerkiksi ympäristön melutasoa mahdollistaa oman persoonallisuuden mukaisen oppimisen.

Oppimisen tila on myös mentaliteetti, mindset. Kun opiskelija haluaa oppia ja hallita jonkin käsitteen tai teoreettiisen mallin, hänon valmis tekemään sen eteen myös työtä. Viihtyminen tai ainakin mielihyvä ja tyytyväisyys hyvin tehdystä työstä seuraa, kun oppimistehtävät ovat lähikehityksen vyöhykkeellä ja vievät oppijan taitoja ylöspäin. Uskon, että oppimateriaaliin sisäänrakennettu tuki voi olla opettajan ohella osa rakennustelinettä,joka tukee opiskelijan tiedonrakennusta opiskelun aikana. Kun tehtävän vihjeet on piilotettu, niitä voi katsoa tarvittaessa. Kasvun ajattelutapaa voi tukea myös pedagogisilla ratkaisuilla: rohkaisemalla oppijaa siten, että toiminta on myös tehokasta ja vaikuttavaa.

Oppiminen vaatii myös tunnetilan. Väsyneenä tai ahdistuneena ei pysty siihen, mihin virkeänä ja rennon keskittyneenä pystyy. Tunneilmapiiri syntyy koko ryhmän yhteisen toimintakulttuurin tuloksena ja opettajan vaikeana tehtävänä on pyrkiä ohjaamaan tätä tunneilmapiiriä turvalliseksi ja oppimiselle myönteiseksi. Yhteisölliset työtavat vaativat myös jokaisen oman persoonallisuuden huomioimista. Opiskelijan on saatava tuntea oppimisen tilansa turvalliseksi ja sallivaksi. Tähän vaaditaan yhteisiä pelisääntöjä.

Opettajana vaikeinta on luoda rajat sille, millä tavalla käsitellään vaikeita ja erimielisyyttä aiheuttavia kysymyksiä luokkaamatta muita ryhmän jäseniä. Uskon, että opettaja voi ennen kaikkea mallintaa sellaista vuorovaikutusta, jota hän haluaa edistää. Luokkakeskustelussa voi kiittää keskustelijaa, joka uskaltaa olla eri mieltä; samalla voidaan etsiä yhteisiä nimittäjiä ja hakea ajatusten takana olevia arvoja jaihmiskäsityksiä. Keskustelu on aina onnistuessaan oppimisen tila, ei pelkkää samanmielistä hymistelyä.

Jos opettajana vielä pystyy ohjaamaan opiskelijaa kasvavaan itsereflektioon, saadaan käyttöön vielä yksi oppimisen tila. Tätä opettajankin täytyy jatkuivasti harjoitella pysyäkseen arjessa tässä tilassa. Väsyneenä ja erilaisten metatöiden uuvuttamana se ei aina onnistu, mutta muiden opettajien ja opiskelijoiden tuella se toisinaan onnistuu. 428

 

 

Yksisarvinen luokkahuoneessa

Puhe koulun mielekkyydestä kääntyy usein puheeksi poikien viihtymisestä/laiskuudesta tai tyttöjen miellyttämishaluisesta mukautumisesta. Tytöttelyn ja pojittelun ongelmia on paljon. Yksi on se, että se vahvistaa taipumustamme nähdä ihmiset sukupuolen kautta ja pakottaa kaikki edustamaan syntymässä annetun sukupuolen kulttuurisesti roolitettuja ominaisuuksia, vaikka ne tuntuisivat kuinka vierailta itselle. Jopa sukupuolista ja niiden kohtelun eroista puhuminen toisaalta sementoi ajatuksia sukupuolista. Kun sukupuolitodellisuus on monimuotoinen,  se vaan ei kutistu kahteen toisilleen vastakkaiseen ryhmään. Tavat olla ihminen, jolla on sukupuoli,  todella vaihtelevat.

Mitä jos koulu ei lähtökohtaisesti jatkuvasti pönkittäisi jäykästi binääristä sukupuolijakoa vaan antaisi kaikille tilaa olla ihmisiä? Olen omasta mielestäni tietysti suhteellisen sukupuolisensitiivinen kasvattaja, mutta huomaan aika usein käyttäväni sanavalintoja, joiden täytyy särähtää korvaan muunsukupuolisen nuoren korvissa. Huomaan myös ajattelevani tyttöjä ja poikia eri lailla ryhmätasolla, ihan kuten omat opettajani koulussa tekivät ärsyttävästi. Vaikka tarkkailen suhtautumistani, en tiedä miltä tuntuisi olla yksisarvinen luokkahuoneessa (tuo ihana tarueläin on monesti noussut kuvaamaan ei-kaksinapaista identiteettiä erinäisissä diskursseissa)  – tai miten kirjoittaa oppimateriaaleja siten, että kaikkien sukupuolten edustajilla on koulussa hyvä ja turvallinen olo omaa identiteettiään rakentaessaan.

Hyvä konkreettinen muutoksen alku kouluissa olisi yhteisvessojen yleistyminen. Silloin jokainen lapsi ja nuori tietäisi,  että hän voi käydä turvallisesti vessassa koulupäivän aikana.

On myös ihan hyvä miettiä, miksi ja miten kerätään taustatietoja eri tarkoituksiin. Jos jokaisessa lomakkeessa edes olisi kolmas vaihtoehto, kun sukupuolta kysytään. Toisaalta on hyvä muistaa,  että sukupuolen kysyminen on aina psyykkinen alustus, priming – se saa meidät näkemään itsemme ryhmäjäsenyyden kautta ja vertaamaan itseämme roolitettuun normiin.

Yleinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on opettajavuosinani helpottunut ja normalisoitunut. Joidenkin poikien 80- ja 90-luvuilla ilmaisemaa homopelkoa esiintyy koko ajan vähemmän ainakin lukiossa. Seuraava tärkeä askel on tukea tiedolla ja asenteilla muunsukupuolisuutta. Transnuoria on aina ollut kouluissa, mutta itse en edes nähnyt heitä opettajaurani alussa.

Virikkeenä tähän kirjoitukseen oli kaksi asiaa: oma pohdintani siitä, minkä verran muunsukupuolisuuden tulee olla esillä koulun opetuksessa ja käytännöissä eksplisiittisesti ja tämä Think progressin kirjoitus siitä, kuinka violettiin yksisarvishahmoon viesteineen suhtauduttiin.

 

Miten opettaa muistiinpanojen tekoa?

writing-933262_960_720

Kuva: Tookapic (Pixabay) CC0

Tutkimustaustaa

Kaikki me olemme lukeneet tutkimusuutisia (kuten tämä), joissa kerrotaan, että käsinkirjoitetut muistiinpanot edistävät oppimista pitemmällä tähtäimellä enemmän kuin tabletilla tai tietokoneella näppäillyt. Esimerkiksi Muellerin ja Oppenheimerin tutkimukseen (2014) vedotaan usein.

Mitä näissä amerikkalaisissa tutkimuksissa on tutkittu? Muellerin ja Oppenheimerin tutkimuksessa luennoitsija piti monologia ja opiskelijat tekivät muistiinpanoja joko käsin kirjoittamalla tai näppäilemällä. Heidän muistamistaan tutkittiin heti luennon jälkeen ja viikon päästä luennosta. Käsin muistiinpanonsa kirjoittaneet pärjäsivät keskimäärin paremmin etenkin vähän ajan kuluttua ja kun mitattiin ymmärtämistä eikä pelkkää muistamista.

Oppenheimer itse selitti tuloksia sillä, että koneella kirjoittavat tekivät liian pitkiä ja sanatarkkoja muistiinpanoja ja siksi heidän kognitiivinen prosessointinsa jäi pinnalliseksi. Vaikka opiskelijoita varoitettiiin sanatarkkojen muistiinpanojen tekemisestä, kiusausta oli vaikea vastustaa ja käsinkirjoitetut muistiinpanot olivat huomattavasti niukempia kuin koneella kirjoitetut.

Muistamista heikentää myös se, jos muistiinpanoja ei tehdä lainkaan.Toisaalta muistiinpanoja käsin tekevät opiskelijat jättivät huomaamatta monia tärkeitä näkökulmia kuulemastaan. Muistiinpanojen teko ilman mallia vaati keskittymistä ja oli kognitiivisesti kuormittavampaa kuin koneella kirjoittaessa.

On esitetty, että käsinkirjoittamisen vaatima hienomotoriikka sinänsä tukisi oppimista. Osa aiheen tutkimuksista on Microsoftin rahoittamia, joten niissä tutkittiin styluksen käyttöä tabletilla ja todettiin sen johtavan parempaan muistijälkeen kuin näppäilemisen.

Muistiinpanot suomalaisissa lukioissa

Suomessa on lukiotasolla tavallista antaa opiskelijoiden kopioida valmiit muistiinpanot. Tämä on kognitiivisesti melko vähän kuormittavaa ja opiskelijoiden kirjoitusnopeudesta riippuu, onko heillä tunnilla aikaa ajatella ihan muuta vai menevätkö kaikki resurssit kirjoittamisen prosessiin. Usein kokeneemmat opiskelijat kirjoittavat sujuvasti valtavan määrän tekstiä ajattelematta sen sisältöä juuri lainkaan. Tähän koulutusjärjestelmämme on heidät ehdollistanut.

Muistiinpanojen teon teho perustuukin kertaamiseen jäsennettyjen muistiinpanojen avulla. Opiskelija ei välttämättä jaksa lukea kokonaista oppikirjaa, mutta saattaa selviytyä valmiiden muistiinpanojen lukemisesta ja pänttäämisestä. Jos luennointi on ollut edes etäisesti kiinnostavaa, hän saattaa muistaa jotain myös siitä muistiinpanojaan kerratessaan.

Muistiinpanojen teko on usein käytännössä myös kurinpitokeino. Opiskelija, jota kuormitetaan kirjoitustehtävällä, ei häiritse eikä tee muuta. Luennoinnista pitävät opiskelijat saavat siten mahdollisuuden kuunnella opettajaa, kun hän selittää asioita.

Yhä useampi opiskelija toivoo saavansa sähköiset muistiinpanot valmiina. Tekeekö opettaja siis väärin antaessaan ne? Osa opiskelijoista hyötyy valmiista muistiinpanoista, koska heidän oppimistaan edistää mahdollisuus keskittyä kuuntelemiseen ja ajattelemiseen joutumatta kirjoittamaan samaan aikaan. Periaatteessa heitä voisi neuvoa kirjoittamaan käsin muistiinpanot luennon jälkeen, jos motorinen suoritus auttaa mieleenpainamista myös nuorilla eikä vain pienillä lapsilla.

Vaihtoehto luennointi+muistiinpanot siitä -mallille

Muistiinpanojen tekeminen voi olla myös aktiivinen kognitiivinen tapahtuma, jossa opiskelija kehittyy ohjatusti. Luennoinnin sijaan opettaja aloittaa esittelemällä aiheen ja virittämällä ajatukset oikeisiin asioihin. Sen jälkeen opiskelija tekee itse varsinaisen työn eli tiivistää esimerkiksi oppikirjan tekstin omiksi muistiinpanoiksi. Sen jälkeen hän mahdollisesti vertaa tekemiään muistiinpanoja malliin voidakseen olla varma siitä, että muistiinpanot ovat riittävän kattavat mutta samalla riittävän niukat toimiakseen muistin tukena.

Opettaja voi erityisesti alkuvaiheessa antaa opiskelijan muistiinpanoista palautetta ja mahdollista on myös kokeilla muistiinpanojen vertaisarviointia.

Tärkeiden asioiden pähkäileminen, tiivistäminen ja omin sanoin kertominen on hyvä tapa synyttää pysyviä muistijälkiä. Kirjan tekstiin liitettävät omat muistiot auttavat seuraavalla lukukerralla muistamaan asiaan liittyvät omat esimerkit tai ajatukset.

Muistiinpanojen teko ei ole ainut oppimista edistävä tapa. Kun tunnilla tehtävät harjoitukset ovat kiinnostavia ja aitoja, ne vaativat asioiden syvällistä ymmärtämistä ja omaa prosessointia.

Edelleen opiskelijoita kannattaa rohkaista jatkamaan hyväksi kokemiaan ja kokeilemaan rohkeasti myös uusia oppimisen tapoja osana opiskeluaan. Jollekin se tarkoittaa piirtämistä aiheesta, toiselle käsinkirjoitettua oppimispäiväkirjaa, kolmannelle miellekarttojen tekoa ja neljännelle taulukointia. Ponnistelu ja prosessoinnin syvyys kuitenkin johtaa oppimiseen, ei näennäinen sujuvuuden ja tuttuuden sekä suiriutumisen tunne.

Käsinkirjoittamisen ja muiden hienomotoristen taitojen kehittymisestä ja vaalimisesta voi huolehtia monipuolisilla harjoitustavoilla.

 

 

Opettaja lomalla

20160617_131917.jpg

Opettaja on lomallakin opettaja. Päässä pyörivät ensi vuonna alkavat uuden opetussuunnitelman mukaiset kurssit. Olen tehnyt uusia PowerPointeja erityisesti filosofiaan, jonka sisällöt muuttuvat eniten. Samalla oma ajattelu selkeytyy jä pelkistyy. Mitä haluan korostaa, mitä taitoja haluan opiskelijoiden oppivan?

Muutama oppikirjaprojekti muhii aloitusvaiheessaan ja tallentelen vastaantulevia linkkejä ja teen muistiinpanoja. Herään aamulla miettien jäsennyksiä ja punaisia lankoja. Juuri nyt mielessä pyörii positiivinen psykologia ja toisaalta Bourdieun pienen kurjuuden käsite köyhyystutkimuksen rinnalla. Aivot ovat hyvin virittyneet havaitsemaan ja ajattelemaan myös tieteenfilosofiaa,  ontologiaa ja epistemologiaa sekä näihin liittyviä taitoja.

Kevään ylioppilasjuhlassa riemuylioppilas mainitsi puheessaan käsitteellisen ajattelun tärkeyden lukion antamana pohjana. Käsitteellistäminen ei todellakaan lopu lukioon ja nuoruuteen.

Onneksi kesällä on aikaa käsitteellistää myös luontokokemuksia ja nimetä ailakit, nurmikohokit, lemmikit, mäkitervakot, horsmat, unikot, vuorikaunokit ja muut kesän niittyjen, kadunvarsien ja piennarten kaunistuttajat, kukin ajallaan.

Aintegraatiosta ja integraatiosta

Avainsanat

, ,

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää spekulaatiota ja subjektiivisia ajatuskokeiluja eikä sovellu valmiiden ja varmojen totuuksien haltijoille. Kirjoitus sisältää myös sivistyssanoja ja muuta mahdollisesti ymmärrystä haittaavaa. Kirjoitus on myös luvattoman pitkä. Sinua on varoitettu.
old-wall-1042008_960_720

Kuvalähde: 1588877 (Pixabay) CC0 Murentuva perusta voi kestää yllättävän kauan riittävän ehjänä, joten sen ympärille voi alkaa rakentaa tukimuureja, kun huomaa ensimmäisiä murtumia. Kaikki me rakennamme hiekalle.

Moni suuri ajattelija on tullut tunnetuksi sitä, että he kykenevät pitämään yllä useita eri ajatusmahdollisuuksia sitoutumatta niihin ja ahdistumatta siitä ajatuksesta, että he voivat olla väärässä. Idän kulttuureissa tietynlainen risttiriitojen sietokyky on viisauden merkki. Carl Jungin ajattelussa ihmiseen kuuluu monta puolta, yhtenä niistä varjo (vastikään törmäsin kiinnostavaan ajatukseen Trumpista kollektiivisena varjona, joka heijastelee kulttuurimme pimeitä ja tunnustamatomia puolia) – ja vasta tunnistamalla varjo osaksi omaa minää ja kutsumalla sitä omalla nimellä sen voi ”voittaa”.

Viime vuonna julkaistiin artikkeli aintegraatiosta. Lomranzin ja Benyaminin tutkimuksessa kohteena oli ihmisen kyky olla ahdistumatta tosielämän mutkikkuudesta ja ristiriidoista itsessä ja omassa ajattelussa. He tutkivat aintegraatioksi (a=kielto, integraatio≈minän eheys) kutsumaansa ominaisuutta kyselylomakkeella, jossa mitattiin sekä kykyä nähdä oman elämän ja ajatusten monimutkaista ja usein paradoksaalista tai muuten mutkikasta luonnetta että kykyä kestää tuota mutkikkuutta ilman voimakasta ahdistusta. Aintegraatio ilmenee esimerkiksi parisuhteessa kykynä ymmärtää, että hyvässäkin parisuhteessa on myös pimeitä ja ikäviä puolia.

Psyykkisen itsesäätelyn yhteydessä puhutaan usein minän eheydestä yhtenä päämääränä, jota ihminen tavoittelee defensseillä ja hallintakeinoilla. Arkisesti minän eheyspyrkimys näyttäytyy esimerkiksi siinä, miten opettaja kokee osaksi identiteettiään työtapansa ja loukkaantuu, jos sitä vastaan esiintyy vaikkapa tutkimusnäyttöä. Ajatus ahdistaa ja siltä suojautuakseen opettaja puolustautuu ajattelemalla, millä eri tavoin tuo tutkimus on väärässä tai miten se ei päde häneen. Kyse on kognitiivisesta dissonanssista: prosessista, jossa minän eheyttä puolustetaan uhraamalla todellisuuden mutkikkuus.

Ihmisen integriteetti on tärkeä ominaisuus. Se estää meitä tekemästä arvojemme vastaisia asioita. Tai ainakin se estää meitä muistamasta niitä kertoja, jolloin toimintamme on ollut omien arvojemme vastaista. Ilman integriteettiä ihminen on helposti muiden vietävissä, arvoton. Integriteetti pitää meidät lojaaleina itsellemme ja ryhmällemme. Olemme luottamuksen arvoisia: todennäköiset tekomme voi ennustaa.

Jossakin kulkee kuitenkin raja, jonka jälkeen integraatio ei enää palvele todellista integriteettiä. Esimerkiksi tieteessä jonkinlainen avoimuus uusille mahdollisuuksille olisi hyvä säilyttää jopa omalle integriteetille ja identiteetille olennaisissa asioissa. On olemassa erehtymisen mahdollisuus, on olemassa mahdollisuus sille, että katselee asioita aavistuksen vinoutuneesti tai vääristyneiden käsitteiden kautta.

Kun liberaalisti suuntautuneena ajattelijana luen tutkimusuutista, jossa todetaan, että konservatiiveilla on sittenkin vähemmän psykoottisia luonteenpiirteitä kuin liberaaleilla, voin siis pyrkiä ymmärtämään tutkimusuutisen sisällön ahdistumatta eikä minun tarvitse kieltää tutkimustuloksia pitääkseni itseni koossa. Maailmankuvani ei joudu uhatuksi siksi, että on olemassa myös sitä vastaan puhuvaa todistusaineistoa. Toisaalta tämäntyyppinen henkinen joustavuus voi tarkoittaa myös mielensä muuttamisen taitoa, kun kasautuvia animalioita nykyiselle käsitykselle on riittävän paljon. Aintegraatio mahdollistaa sen, että rakennan maailmankuvaani ja todellisuuskäsitystäni koko ajan silti hylkäämättä oitis vanhoja käsityksiä ennen kuin olen rakentanut niiden rinnalle uuden mallin.

Kun maailma on koko ajan mutkikkaampi ja epävarmempi, aintegraatiotaidot voisivat olla yksi tapa estää pahaa kahtiajakautumusta ja siiloutumista. Alussa linkittämäni tutkimuksen mukaan mm. ikä, koulutus ja avioeron kokeminen lisäävät aintegraatiokykyä. Aintegraatin mukana kasvaa yksilön kyky kestää traumaattisia tapahtumia ja elämän pientä kurjuutta (kuten Pierre Bourdieu asian kauniisti ilmaisi; linkki johtaa J.P.Roosin kirja-arvosteluun) eli kasautuvia tosielämän vaikeuksia, jotka eivät ole itsessään mahdottomia mutta kyllä raskaita kestää varsinkin, kun niitä on paljon yhtä aikaa stressaantuneen ihmisen elämässä. Negatiiviset elämäntapahtumat kyetään aintegraation myötä näkemään siten, että niissä on myös jotain hyvää. Tässä merkityksessä aintegraatio ei sittenkään ole kaukana Erikssonin vanhuuteen liittyvästä minän eheyden käsitteesrä, jossa ihminen kykenee näkemään elämänsä kokonaisuutena, johon liittyy sekä hyvä että paha. Näkisin aintegraation myös osana resilienssiä.

Research Digest tarjoilee esimerkkejä kysymyksistä, joilla voit arvioida omaa aintegraatiotasoasi.

Googlen lomake on monipuolinen työkalu

essee

Lomakkeen ulkoasua on helppo myös vaihtaa, peruslomake on selkeä ja toimii hyvin myös mobiilisti. 

Monta käyttötarkoitusta, sama työkalu

Koulumme huokuttavuuskysely toteutettiin keväällä Google Formsin eli Googlen lomaketyökalun avulla. Live-lomakkeen linkki jaettiin koulun Facebook-sisun kautta ja muutamassa päivässä vastaajia saatiin kohtalainen joukko. lomake oli nopea tehdä, nopea täyttää ja Googlen lomake tuottaa hyvät ja selkeät graafit, joiden avulla on helppo esitellä tuloksia.

Lomake on ollut hyvä väline myös tietojen keräämiseen tutkimustehtävissä. Opiskelijoiden kanssa yhdessä on tehty aikuisuuskyselyitä ja he ovat itse tuottaneet esimerkiksi sosiaalipsykologiaan ja uskontoon erilaisia kyselyitä lomaketta käyttäen.

Lomaketta voi käyttää myös oppitunnilla ajatusten keruuseen. Graafit päivittyvät automaattisesti, joten summary of responses avulla voi tarkastella luokan mielipiteitä erilaisista asioita nopeasti ja selkeästi ilman uusia työkaluja.

Lomaketta voi käyttää myös kokeena. Flubaroo-lisäosan avulla siitä saa jopa itsekorjautuvan (jos tyytyy käyttämään monivalintoja), mutta yksittäisen vastauksen korjaus käy melko nopeasti lomakkeen nykyisellä oletusmuotoilulla myös ilman Flubaroota.

Olen kehitellyt esseen itsearviointia, vertaisarviointia ja myös opettajan työkaluksi myös joitakin lomakepohjia. Uusi yo-arviointi perustuu 20-30 pisteen tehtäviin. Yksi tapa tehdä arviointia näkyväksi ja ohjata arvioinnin avulla opiskelijoita kiinnittämään huomiota oikeisiin asioihin on laatia arviointiin selkeät kriteerit. YTL on ainakin psykologiaan laatimassa arviointimatriisia ja syksyn koulutuksessa siitä kuulemme paremmin. Arkisemmin matriisi voi olla myös lomakkeella kerättävä yhtenäinen luettelo erilaisista tärkeistä hyvän vastauksen ominaisuuksista. Tällainen matriisi ei tietenkään ole lopullinen vaan enemmän opiskelijan toimintaa ohjaava. Jos tietää, että esseen läpipääsyn raja on esimerkiksi keskimäärin 6-7 pistettä ja että yhden kappaleen vastauksella ei ole helppo päästä siihen, opiskelija ehkä saa aikaiseksi aavistuksen pitemmän tekstin.

Arvioinnilla voi aina ohjata toimintaa oikeaan suuntaan.

Yhden mallilomakkeeni voit käydä vilkaisemassa tästä linkistä.

Miten lomaketta käytetään

essee2

Kun olet lähettänyt lomakkeen vastattavaksi ylälaidan kohdan SEND kautta, vastaukset näkyvät kohdassa responses. Sieltä voit valita yksittäisen vastauksen tai niiden yhteenvedon. 

Google Drivessa valitaan tee uusi -kohdasta lomake/form. Kysymykset laaditaan valistemalla sopivat kysymysmuodot, joita on aika monta vaihtoehtoa. Kun lomake on valmis, kohdasta send saa osoitteen itse täytettävälle lomakkeelle. SEn voi antaa opiskelijoille tai avata itse tietojen syöttöä varten. Kaikki tulokset tulevat alkuperäiseen lomakkeeseen, josta voi tarkastella joko yksityisen opiskelijan tuloksia tai tulostyen yhteenvetoa. Yksittäisen opiskelijan tulokset on mahdollista myös printata, jos haluaa antaa palautteen paperilla. Yhtä hyvin toki voi otaa ruutukaappauksen ja lähettää sen kuvana opiskelijalle, jos siis opettaja tekee arvioinnin.

Googlen lomakkeen voi myös printata, jolloin luokassa voi täyttää vertaisarviointina kukin toistensa esseistä saman lomakkeen.

Mahdollisuuksia voi varioida tosi paljon, kun työkalu on itsellä hallussa. Isoin ymmärrys tarvitaan siihen, että muokattava lomakepohja on eri asia kuin se, johon opiskelija vastaa.