Miten muuttuvaa koulua voi tutkia?

Kun maailma ja koulu muuttuvat samaan aikaan, koulutuksen tutkijat saattavatkin tutkia maailman ja yhteiskunnan eikä vain koulun muutoksen vaikutuksia.

Kun opiskelijoiden taidot erkaantuvat toisistaan ja erot kasvavat, kyse voi olla siitä, että koulu epäonnistuu erojen tasoittamisessa; on myös mahdollista, että erot suurenevat, vaikka koulussa tehtäisiin mitä.

Digitaitojen opettajana koulua parempaa perustietojen ja -taitojen jakamisen systeemiä on vaikea keksiä. Näidenkin taitojen oppiminen saattaa silti olla jostain muusta pois.

Koulun digitalisaatiota suurempi ilmiö on maailman digitalisaatio. Mitä aikuisten ja lasten/nuorten vuorovaikutuksessa muuttui, kun Facebook yleistyi? Ovatko kodit pysyneet samanlaisina? Entä työmarkkinat ja tulevaisuuden näkymät, joihin nuoret peilaavat omia mahdollisuuksiaan?

Kysy toki opettajilta, onko ops hyvä. Testaa kuitenkin samalla, tietävätkö he, mitä opsissa on muuttunut.

Tutkimus voi tavallaan tutkia vain menneisyyttä, ei tulevaisuutta. Nykyhetken (yhteiskunnan/koulun/opetussuunnitelman/perheiden) vaikutukset eivät vielä näy missään.

Opiskelijat eivät enää tunne Olympos-vuorta tai tiedä vanhojen sanojen merkityksiä. Mitä sellaista he tietävät, mitä me emme tiedä? Nuoret ovat fiksuja ja heillä on rikas kognitiivinen ympäristö, johon he sopeutuvat elämällä tätä aikaa.

Kuinka hyvin koulu on sopeutunut maailman muutoksen, entä me opettajat?

 

Mainokset

Muutoksista

Kun kaikki muuttuu, mikään olennainen ei välttämättä muutu. Kun kaikki muuttuu, kukaan ei tiedä etukäteen, mikä kaikki muuttuu. 

Uusi vuosi, uudet uhkakuvat

Jälleen kerran työryhmät miettivät ja hiovat lukion uusia opetussuunnitelmia, tekevät kompromisseja, yrittävät olla viisaita kiireessä. Ehkä jossain jo rakennellaan strategioita tuntijaon aukaisemiseksi tai lakien ja asetusten muuttamiseksi; koulutuksen pitkäjänteinen rahoitus on joka tapauksessa koko ajan uhattuna ja pienenevät ikäluokat eivät välttämättä tiedä etukäteen, mikä koulutus on vielä jossain määrin kunnossa ja tuottaa muuttuvassa maailmassa tarvittava sivistyspääomaa opiskelijoilleen. Yritän olla murehtimatta liikaa.

Moduuleja

Moduulien tulo lukion opetussuunnitelmiin on suurin rakenteellinen uudistus. Odotan hyvin uteliaana, miten se käytännössä näkyy. Opetussuunnitelmien tekijöille se tarkoittaa painetta jakaa joka ikinen kurssi kahteen samansuuruiseen osaan, jotta moduuleita yhdistelemällä voi suurissa lukioissa mahdollisesti tehdä kursseja, joilla yhdistetään kaksi oppiainetta. Minulle ei ole vielä selvinnyt, miksi tämä on hyvä idea.

Moduulit määritellään opetustunteina, joten ei kai niitä voi käyttää edes säästökeinona. Lisäksi pakollisista kursseista on kuitenkin suoritettava myös kurssin toinen moduuli. Tämä tekee lukujärjestyksen teosta aikamoista painajaista, koska käytännössä jokainen oppiaineiden kursseja yhdistelevä kurssi vaatii parin, jonka kaikki samat opiskelijat valitsevat.

Lukujärjestyksellisillä keinoilla sama tavoite yhteisistä kursseista olisi saavutettu toisinkin. Lops-työryhmien kiire tarkoittanee lisäksi sitä, että kurssien keskinäiseen yhteissuunnitteluun oppiaineiden välillä ei ole aikaa. Kurssit eivät sisällöiltään kohtaa toisiaan nyt ja on vaikea kuvitella niiden muuttuvan tässä suhteessa kovin ratkaisevasti.

Miksi opetussuunnitelmia ei kannata uudistaa liian usein?

Ajan ja vaivan käyttäminen sellaisen korjaamiseen, mistä ei vielä edes kokemusten puutteen vuoksi tiedetä, onko se rikki, on yksinkertaisesti järjetöntä. Edellinen lukion ops on vasta ensimmäisellä kierroksellaan käytössä. Opettajana alan vasta vähitellen, ison perehtymisen tehtyäni ja ajatustyön jälkeen hahmottaa, mikä nyt voimassa olevassa opsissa on hyvää ja mikä ei toimi.

Seuratessani kollegojen keskusteluja ryhmissä huomaan, että moni elää vielä vanhan lopsin mukaista aikaa mielessään. Jotkut käyttävät jopa edelleen vanhan opsin mukaisia opetusmateriaaleja. Osa ylioppilaskirjoitusten kysymyksiä on sellaisia, että vanha ops varusti niihin paremmin – hidas koneisto ei ehdi kovin nopsaan muutosten mukaan, vaikka ne olisivat miten perusteltuja ja nousisivat aidosta tarpeesta.

Liikaa kerralla

Lukion muutoksen nopeus on ollut vaativaa viime vuosina. Digitalisaatioon on liittynyt monien opettajien kohdalla aikamoinen osaamisloikka. Äitiyslomalta tai hoitovapailta palaavat tuntuvat olevan aika kauhistuneita siitä, mitä kaikkea heidän tulisi yhtäkkiä osata ja hallita. Samaan aikaa käydyt kuluttavat taistelut lukion yleissivistävyyden arvon puolesta uuvuttavat. Uupuneet, yo-kokeita pelkävät opiskelijat kaipaisivat tulevaisuuteen luottavia, rentoja opettajia, jotta he uskoisivat siihen, että heidän osaamistaan tarvitaan ja että heille löytyy yhteiskunnasta paikka ilman yli-inhimillisen varhaista kypsymistä tai kirjoituksissa osoitettua yleisneroutta.

Jokainen koulujärjestelmän muutos vaikuttaa osaltaan opettajien ja opiskelijoiden jaksamiseen, lukion houkuttavuuteen (jota en toivo lisättävän kurjistamalla ammattioppilaitoksien tilannetta) ja suomalaisen koulutuksen kykyyn tuottaa tulevaisuuden yhteiskunnan tarvitsemia monipuolisesti osaavia ja yleissivistyneitä, itsensä luottavia, hyvinvoivia, luovia ja kriittisiä kansalaisia. Yhtään muutosta ei tulisi tehdä ilman arviointia sen tulevaisuusvaikutuksista.

Toivon jokaiselle toimivalle lops-työryhmälle ja Opetushallituksen virkamiehille hurjasti viisautta tehdä muutoksia niin maltillisesti, että lukio pysyy muutosten mukana ja siten, että jokainen tehty muutos palvelee nuorten tulevaisuutta.

Miten vähentää migreeniä ja päänsärkyä?

Osa opettajista ja opiskelijoista kärsii ikävistä, rankoista päänsäryistä ja migreenikohtauksista. Osa kokee, että pakko työskennellä tietokoneilla pahentaa oireita, joita jo pelkkä opiskelu- tai työstressi riittää toisinaan aiheuttamaan. Miten voimme helpottaa tietotyön ja migreenitaipumuksen kanssa elämisen siedettävyyttä? Kouluun tulee mahtua monenlaisia ihmisiä ja jos voimme jotenkin helpottaa useimpien oireita tai opettaa työergonomiaa, joka auttaa itse säätelemään triggereitä, sillä on iso merkitys työhyvinvoinnille.

Ynnärrän, että ohjeeni eivät auta kaikkia ja että migreeni ei ole mukava tauti. Pienilläkin asioilla voi kuitenkin olla merkitystä ja elämänhallintaa lisää, jos kaikki ei tunnu toivottomalta.

Kokosin joukon vinkkejä asiantuntijoilta ja tutkimuksista. Lukiessani aihepiiriin liittyviä tutkimuksia kävi muuten ilmi, että paitsi tietokoneen tuijottelu myös urheilu näytti yhdessä suomalaistutkimuksessa olevan yhteydessä jännityspäänsärkyihin ja migreeniin teineillä. Onneksi kausaliteetti ja korrelaatio ovat eri asioita – älkää lopettako liikuntaa!

No sitten niihin vinkkeihin. Miten päänsärkyä ja migreeniä voi yrittää ennaltaehkäistä?

Ensiksi: näytöllä on väliä. Monet nykyiset näytöt eivät ole onneksi yhtä välkkyviä kuin muinaiset. Näyttöjen virkistystaajuutta kannattaa säätää (näytön asetuksista) ja migreenitaipuvaisen kannattaa kokeilla erilaisia näyttöjä, kirkkauksia sekä kontrasteja. Säädä kontrasti ja kirkkaus sellaisiksi, että lukeminen on vaivatonta mutta ruutu ei ole sinulle liian kirkas.  Kokeilla kannattaa myös suodatinkalvoja, kontrastiin ja valon väriin liittyviä suodatinsovelluksia sekä mahdollisesti jopa erillisiä näyttölaseja, joihin on asetettu suodattimet yksilöllisten tarpeiden mukaan. Säädä myös oma etäisyytesi ruudusta sopivaksi, ja hanki päätetyöhön silmälasit jos et näe hyvin ilman niitä.

Toiseksi: Myös muulla huoneen valaistuksella on väliä. Välkkyvät loisteputket eivät kuulu hyviin koetiloihin. Päivänvalo on usein paras taustavalo työlle.

Kolmanneksi: Pidä taukoja. Älä tuijota yhteenmenoon ruutua yli puolta tuntia. Mieluusti pidä mikrotaukoja useamminkin: vilkaise kauas, venyttele niskan ja hartioitten seutua, nouse ehkä ylös ja venyttele kädet ja kaula. Työasento vaikuttaa paljon hyvinvointiisi. Älä istu kyyryssä ja pidä rintaranka auki. Muista hengittää!

Neljänneksi: Älä tee koneella sitä minkä voit tehdä ilman sitä äläkä suotta tee sellaista, minkä tiedät olevan itsellesi pahasta. Voit tehdä osan kirjoitustyöstäsi paperin ja kynän kanssa ja vasta lopuksi kirjoittaa sen koneella. Tulosta digitekstejä, jos se helpottaa lukemista, mutta harjoittele vähitellen myös ruudulta lukemista. Opettele tuntemaan rajasi.

Opiskellessasi käytä konelukijaa (ääneen tottuu kyllä – ja tämä tekee pitemmän luku-urakan mahdolliseksi) ja kuuntele teksti, jos pitkän tekstin lukeminen aiheuttaa oireita. Älä katsele videoita, jos ne eivät ole asian ymmärtämiseksi tarpeellisia. Psykologian kaltaisissa oppiaineissa pyydä opettajalta etukäteisvaroitus, jos tunnilla opiskellaan havaintopsykologiaa: osa havaintoilluusioista ei sovi migreenistä kärsiville. Älä katso liian visuaalisesti levottomia videoita tai kuvia.

Opettajana voit soveltaa näitä ohjeita, esimerkiksi sanella kommenttisi kirjoittamisen sijasta, kokeilla onko tabletti sinulle pöytäkonetta lempeämpi ja tauottaa työsi usein sekä muistaa venyttelyt. Voit myös muistaa, että osa opiskelijoista kärsii migreenistä, ja välttää liian levottomia välkkyviä ärsykkeitä sekä sulkea dataprojektorin silloin, kun sitä ei tarvita.

Sopiva taustamusiikki voi helpottaa rentoutumista. Jotkut käyttävät myös vastamelukuulokkeita. Assosioi omaan koneeseesi mukavia ja rentoja asioita. Esimerkiksi taustakuva voi olla näkymä lempipaikastasi.

Opiskelu on kovatahtista työtä ja siihen liittyy paljon paineita. Oman stressitason ja lihasjännitysten sekä visuaalisen kuormituksen säätelyyn on hyvä oppia omat, itselle parhaiten toimivat keinot ja toisaalta ympäristöltä voi vaatia ainakin minimitukea, kuten kunnollisen välkkymättömän työvalon opiskelutiloihin sekä tuolit ja pöydät, joiden äärellä on mahdollista löytää hyvä työasento.

Lähde 1: Vinkkejä migreenikohtauksen estämiseksi

Puoleen väliin vastaan

man in black and white polo shirt beside writing board

Photo by Pixabay on Pexels.com

Pilaako teknologia lapsemme ja nuoremme?

Aivotutkija David Eaglemanin ISTEssä esittämät ajatukset (lue myös tämä EdSurgen uutinen) ovat tuntuneet minusta virkistäviltä ja tosilta. Ne resonoivat oman opettajuuteni kanssa ja sopivat yhteen sen kanssa, mitä ymmärrän oppimisesta ja evoluutiosta.

Tiivistän joitain Eaglemanin ajatuksia tähän ja kerron sen jälkeen, mitä itse aiheesta ajattelen.

Eaglemanin mukaan siis

  • digitaalisessa kulttuurissa kasvaneet nuoret eivät ole pilalla – heidän aivonsa vain ovat toisenlaiset kuin aiempien sukupolvien, sillä kokemukset ovat muokanneet ne erilaisiksi
  • kasvattajat ja kouluttajat ovat turhaan huolissaan siitä, että vanhat tavat keskittyä ja hankkia tietoa eivät kelpaa nykynuorille sellaisinaan
  • nuoret, jotka googlettavat tietoa silloin kun se kiinnostaa heitä, oppivat tehokkaasti – tehtäväkohtainen kiinnostus ja vastausten saaminen juuri silloin kun asia kiinnostaa on hyvä tapa saada oppi jäämään mieleen
  • nuoret eivät opi asioita siltä varalta, että he joskus tarvitsisivat sitä (just-in-case), vaan silloin kun he sitä tarvitsevat (just-in-time)
  • tulevaisuuden nuoret tarvitsevat luovuutta eikä kenenkään kannata enää kilpailla koneiden kanssa informaation määrällä; luovassa taloudessa kekseliäisyys on valttia ja maailmassa, jossa on käytettävissä 8 miljardin ihmisaivojen tuotoksia, innovaatioita tapahtuu koko ajan enemmän
  • luovuuden ruuaksi tarvitaan sopivaa informaatiota
  • tieteet ja taiteet eivät ole erillisiä elämänalueita
  • meidän on ennen kaikkea opetettava nuorille kognitiivista joustavuutta.

That’s not ADHD, that’s just a boring lecture. – David Eagleman

Kaikkein tärkein Eaglemanin teeseistä on minusta se, että kasvattajina meidän tulee tulla puoleen väliin vastaan nuoria, kun opetamme heitä. Nuoret, joiden aivot ovat adaptoituneet nopeaan tietotulvaan ja vaihtuviin ärsykkeisiin, eivät jaksa lukea huonoja kirjoja tai katsoa opetusvideoita, joiden tahti on raukean hidas. Heidän aivonsa ovat muovautuneet toisin kuin meidän, jotka olemme lukeneet mustavalkoisia oppikirjoja ja joista oli jännittävää vaihtelua katsoa puolen tunnin opetustv-ohjelmaa koulussa.

Eagleman ehdottaa, että esimerkiksi jokaisen lukukauden lopussa lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus käyttää siihen mennessä oppimiaan asioita johonkin luovaan tai innovatiiviseen projektiin, näyttää mitä he oppimallaan tiedolla saavat aikaan. Tämä edistäisi luovuutta: tietoa väännettäisiin, ”rikottaisiin” ja sekoitettaisiin uusiin yhteyksiin (bend, break and blend) ja näin tiedosta tulisi omaa. Lapsella olisi mahdollisuus saada itse aikaan jotain uutta. Eaglemanin mukaan tämä olisi arvokkaampaa kuin se, että tietoa ei enää kokeen jälkeen tarvita mihinkään.

Miten kulkea nuoria puoleen väliin vastaan?

Olen keski-ikäinen, klassisesta musiikista innostuva nainen. Joudun aktiivisesti ottamaan selvää siitä, mikä nuoria kiinnostaa, jotta voin tulla puoleen väliin vastaan ja silloittaa kuilua, joka on edustamani tiedollisen ja taidollisen perinteen ja nuorten oman kokemusmaailman välillä.

Lukion OPS määrittelee hyviä tavoitteita, joiden suuntaan yritän ohjata nuoria työssäni. Sen verran opsissa on väljyyttä, että pystyn muokkaamaan opetustani sellaiseksi, että nuoret kohtaavat minut ja minä heidät, ja opimme jotain toisiltamme. Koulun merkityksellisyyden ydin on käsittääkseni tässä: se on paikka, jossa on tilaa menneen ja tulevan kohtaamiselle.

Evoluution aikana ihmisestä on kehittynyt  kognitiivisesti joustava laji, joka sukupolvi sukupolvelta uudistuu ja rakentaa kulttuuriaan entisen päälle aiemmasta oppien ja uutta luoden. Yksilöiden vuorovaikutuksen avulla siinä siiloutuu minuunkin jonkinlaista tiedon vääntymistä, murtumista ja sekoittumista. Opettajan työ on luovaa tietotyötä.

Käytännössä huomaan opetuksen merkityksellisyyden lisääntyvän, kun blendaan traditioon elementtejä nuorten maailmasta. Tähän pääsen käsiksi esimerkiksi siten, että annan nuorten tehdä kysymyksiä vaikkapa etiikan tunnilla. Rajaan tehtävää hiukan tarjoamalla aihepiirejä sekä johdattelemalla ja antamalla täkyjä aiemman kokemukseni sekä oppilaantuntemukseni ohjaamana, mutta usein nuorten itse tekemät kysymykset ovat heille huomattavan paljon elävämpiä kuin hyvätkään opettajan keksimät. Keskustelemme muutenkin paljon, ihan livenä. eikä kaikkien keskustelujen tarvitse edes olla koko ryhmälle: esimerkiksi yhteiskuntafilosofiassa noin puolet ryhmästä halusi keskustella sukupuolen kokemuksista, kun toinen puoli teki harjoituksia. Tuo keskustelu osoittautui tärkeäksi, kun esimerkiksi poikavaltaisen ryhmän nuoret miehet kuvasivat maskuliinisuuteen liittyviä odotuksia ja ahdistuksia vuorovaikutuksessa nuorten, ystävällisten mutta terävien naisten kanssa. Keskustelusta tuli kovaäänistä, mutta mustan huumorin ohessa oltiin myös vakavia ja tosia.

Puoleen väliin kulkemisen pedagogiikka ei tarvitse välttämättä digitaalisia sovelluksia, mutta vähintään todesta on otettava se elämismaailma, joka on nuorille tärkeä. Suosittelen jokaiselle kasvattajalle, että ajoittain kannattaa jutella nuoren kanssa hänen lempipeleistään (uteliaasti oppien, ei moralisoiden), elokuvista ja vaikka meemeistä, jos ne ovat selvästi nuoren maailmassa tärkeitä asioita, ihan kuten muutenkin on avartavaa löytää nuorten yksilöllisiä kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia.

Puoleen väliin kulkeminen tarkoittaa minulle myös sitä, että luotan ja uskon nuoriin. Se on yksi tärkeimmistä työnkuvaani liittyvistä asioista. Kun uskon, että tulevaisuudessa nämä nuoret ovat tarpeellisia, hyödyllisiä ja hienoja kansalaisia, ja kun jaan heidän kanssaan ajatuksia siitä, millaista tulevaisuutta tahdomme, vahvistan toivoakseni niitä voimavaroja, joita heillä on. Kun viestitän, että nuoren ajatukset ovat kiinnostavia ja kehittelemisen arvoisia, motivoin heitä myös kommunikoimaan nuo ajatukset paremmin.

Puoleen väliin kulkeminen on minulle myös sitä, että huolellisesti harkitsen, millaista tietoainesta vaadin nuorilta ja miten huolehdin, että nekin nuoret, joiden pohjatiedot ovat syystä tai toisesta muita heikommat, oppivat elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Valikoimalla ja nostamalla esille tietorakenteita ja käsitteitä, joiden avulla maailmaa ja sen tietotulvaa voi jäsentää, teen tasa-arvotyötä. Nuorten erot oppimisessa ovat suuria ja opettajan tehtävänä ei ole suurentaa noita eroja vaan huolehtia vastuullisesti omasta kasvatustehtävästään.

Olen lukion aineopettaja ja saan siksi keskittyä opettamaan alueita, joilla oma tietopohjani on melko hyvä. Resurssini riittävät siksi juuri ja juuri siihen, että yritän absorboida lisää tietoa todellisuudesta sekä itse ietoa hankkimalla että muun muassa nuorten avulla. On etuoikeus tehdä työtä nuorten kanssa ja siten saada kurkistus myös siihen, millainen maailmasta on kehkeytymässä. Tässä hetkessä, puolessa välissä mennyttä ja tulevaa, tapahtuu ja syntyy paljon sellaista, millä on merkitystä.

Väärin opetettu?

Hesarin juttu tuoreesta mutta vielä julkaisemattomasta Aino Saarisen tutkimuksesta on puhuttanut opettajia ja kasvattajia koko Suomessa. Nyökyttelijöiden lauma on kilvan kaivannut pikaista paluuta siihen aikaan, jolloin opettaja opetti, oppilaat kuuntelivat hartaina ja kuuliaisina ja kukaan ei käyttänyt digitaalisuutta mihinkään. Turmeltumattomat nuoret kirmaisivat koulujen pihoilla iloisina ja reippaina eikä kukaan joutunut koulussa tekemään ryhmäprojekteja tai oppimaan jotain, mikä ei ollut selkeästi tietyn oppiaineen sisällä. Paitsi että… toki aina joskus tehtiin ryhmätöitä (mutta ei liikaa) ja joskus jollakin tunnilla vahingossa ylitettiin oppiaineen rajoja ja joskus joku opiskelija ei oppinutkaan ryhmän mukana ja toisinaan joku innokas opettaja kokeili jänniä projekteja silloin ennen vanhaankin.

On vaikea sanoa, onko koulu muuttunut ja milloin. Itse en usko, että opiskelijat muuttuvat motivoituneiksi ja keskittymiskykyisiksi sillä, että kaikki digi kielletään kouluissa ja niiden liepeillä tai että opsia ei koskaan uudistettaisi (vaikka muutostahtia kieltämättä voisi hiukan tyyrätä). Pikemminkin uskon, että tällainen ratkaisu lisäisi entisestään koulun vieraantumista oikeasta elämästä. Siinä nimittäin on todellakin osattava käyttää digilaitteita ja ymmärrettävä, millaiseen tietoon kannattaa luottaa ja millaiseen ei.

Suomalaiseen kouluun digitalisaatio tuli ainakin aika myöhään muuna kuin omana oppiaineena, ja opiskelijoiden käytössä olevien digilaitteiden määrä on monessa kunnassa edelleen melko pieni. Opiskelijoiden keskittymiseen ja kiinnostukseen arjen digitalisaatiolla on kuitenkin ollut huikean suuri vaikutus. Opettajan luennon täytyy olla todella hyvä, jotta se kiinnostaa. Moni oppilas oppii esimerkiksi YouTuben avulla itse asioita, joita ennen opetettiin koulussa kaikille samaan tahtiin. Opiskelijat ovat taidoiltaan ja tiedoiltaan hyvin erilaisia jo kouluun tullessaan. Maailma ympärisllä on monella tavalla muuttunut ja esimerkiksi yhteiskunnan eriarvoistuminen sekä laman jäljet näkyvät myös koululaisten valmiuksissa oppia uutta.

Itse olen ollut niitä vääränlaisia digi-innokkaita opettajia, jotka ovat pitäneet digitalisaatiota hyvänä välineenä oppimisen tehokkuuden lisäämisen kannalta. Olen iloinnut siitä, että digioppikirjat harjoituttavat lukemisen ja kirjoittamisen taitoja, olen pitänyt mahdollisuuksista henkilökohtaistaa oppimistehtäviä. Olen pitänyt hyvänä sitä, että luokkahuoneessa en käytä niin paljon aikaa yksinpuhumiseen kuin henkilökohtaiseen ohjaukseen (välillä tosin lipsun tästä).

En ole innostunut digitalisaatiosta ylhäältä tulleiden käskyjen vuoksi vaan siksi, että uudet ilmiöt kiinnostavat minua ja olen itse oppinut paljon digitaalisesti ja koska alusta asti olen huomannut digitalisaation lisäävän työtapojen monipuolisuutta oppitunneilla ja nähnyt siitä olevan hyötyä sekä motivaation että pysyvien oppimistulosten kannalta. Näen digitalisaation tuoneen mukanaan monia välineitä, joiden avulla oppimista voi tehostaa, höystää, maustaa ja edistää. Samaan aikaan pidän tärkeänä, että monimutkaistuvassa maailmassa olen opettajana ja aikuisena läsnä nuorten arjessa myös ihan oikeasti enkä vain digitaalisten kanavien kautta. Vuorovaikutusta ei voi koulussa korvata koskaan millään muulla.

Lukion opettajana en käyttäisi digitaalisia materiaaleja, jos en lujasti uskoisi niiden pedagogiseen laatuun ja kirjoittamisen ja lukemisen hyödyllisyyteen oppimisessa. Kollegoilta olen kuullut huikeista muutoksista, joita tuloksissa on näkynyt hyviin digioppimateriaaleihin siirtymisen jälkeen. Ylioppilaskokeen tuloksilla mitaten digioppikirjat eivät todellakaan ole mikään huono vaihtoehto. Kunnianhimoiset opiskelijat huomaavat nopeasti, miten paljon toimivan digioppikirjan harjoitukset tukevat oppimisprosessia. Lisäksi digioppikirjan mahdollisuudet tukea erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita ovat ihan eri luokkaa kuin paperikirjan. Kirjan kuunteleminen onnistuu, palautetta omasta oppimisestaan ja ymmärryksestä saa välittömästi.

Miten näitä hyötyjä sitten on mahdollista tutkia ja mitata? Ehkä ainakin on syytä tarkentaa tutkimuskysymyksiä ja olla niputtamatta kaikkea samantapaista yhteen. On myös syytä ymmärtää oppimisen ja opettamisen laajoja yhteiskunnallisia kytkentöjä ja olla hyvin varovainen siinä, miten korrelaatioista rakennetaan kausaalisia selityksiä.

Prokrastinaatiota

Pitäisi korjata kokeita, suunnitella kursseja, kirjoittaa ET-oppikirjaa, tehdä kotitöitäkin. Teen sitä kaikkea lomittain ja aina välillä leikin Chrome Experiment -sivun kanssa. Testaan kykyäni tunnistaa ja sijoittaa maapallolle maailman kaupunkeja Wiki-wheren avulla. Katselen interaktiivisia kuvavirtoja ja kuuntelen outoja musiikkeja. Kokeilen varovasti omaakin musiikintekoa. 

Digitalisaatio palvelee hyvin luovuutta, kun sen näkee mahdollisuutena. Kovin rajoittunutta olisi käyttää digiä vain Abitti-kokeiden tekemiseen ja sen ympäristön harjoittelemiseen. Tässä jaksossa sentään toteutin yhden kokeen ihan Abitillakin.

Kevät tulee, vaikka Padletin ilmaispalvelut hävisivät ja Scoopit taitaa myös olla mennyttä. Uusia työkaluja löytyy vanhojen rinnalle ja osin niitä korvaamaan. Quizizz-alkuvisa sai kiitosta opiskelijoilta.

Pari kivaa digijuttua

Avainsanat

 

tweet.JPG

Kuvakaappaus Tall Tweetsillä tehdystä tviittauksesta, jossa 11 dian diaesitys pyöri automaattisesti. 

 

GIF tviitiksi

Tall Tweets on sovellus, jolla voi tehdä Google Slidesin esityksestä GIF:n, joka toimii Twitterissä. Kirjautuminen tapahtuu oman Google-tilin avulla. Ohjelmassa on selkeä ohjevideo ja diaesityksen teko onnistui helposti. Kokeilin sitä tänään kokeenkorjaamista vältellessäni. Ensin loin Googlen Slidesin avulla lyhyen diaesityksen, sitten ajastin sen Tall tweetsin avulla ja lähetin sitten Twitteriin sovelluksen kautta. Kiinnostavampiakin GIF-juttuja voisi Google Slidesin avulla tehdä, nyt tviittini sisältä ei ollut erityisen visuaalinen. Silti se lisäsi tviitin näkyvyyttä Twitterin virrassa.

Periaatteessa Slidesilla voisi tehdä animaation esimerkiksi synapsin toiminnasta käyttämällä hyväksi Duplicate Slide -toimintaa ja muuttamalla kussakin diassa aina hiukan esimerkiksi synapsirakkulasta tulevien välittäjäainepallukoiden paikkaa. Tai tehdä vaunuetiikasta GIF-version, jossa vaunu lähestyy rataan sidottuja uhreja. Ehkä kokeilen sellaista seuraavaksi.

classroomscreen

ClassroomScreen

ClassroomScreen on toinen kiva pikkusovellus, jota voisi käyttää oppitunneilla. Sivustolle ei tarvitse kirjautua eikä se tallenna asetuksia. Latautuminen ei kestä nopeilla yhteyksillä juuri mitään, ja kaikki työkalut odottavat alalaidassa valmiiksi. Aktiivisiin työkaluihin tulee punainen rasti merkiksi käytöstä. Klikkaamalla niitä ne poistuvat. Näytön taustakuvan voi vaihtaa ja vaihetoehtoja on runsaasti. Piirustusalustan saa joko erillisenä tai koko kuvaruudun kokoiseksi, jolloin piirustustyökalut näkyvät kuvaruudun vasemmalla puolella.

Valikoissa on ajastimen ja piirustustyökalun lisäksi esimerkiksi symbolit työlskentelyn melutasolle ja desibelimittari, jonka herkkyyttä täytyy kyllä säätää myös siksi, ettei opettajan puhe heti veisi mittaria punaiselle. Liikennevaloille voisi keksiä monta eri käyttötarkoitusta, esimerkiksi klikkaamalla vihreää valoa voisi kertoa, milloin saa lähteä tekemään annettua tehtävää tai milloin rupattelutuokio päättyy. Sovellusta voisi käyttää esimerkiksi Pictionary-tyyyliseen läksynkuulusteluun tai vain työskentelyä ohjaavien ohjeiden jakamiseen (jonka jälkeen voi tarvittaessa jäädyttää näytön).

 

 

 

Pieniä paatoksellisia ajatuksia koulujärjestelmästä

Olen pitkään ajatellut, että koulu on mielenkiintoinen instituutio, jonka vahvuus riippuu sen kyvystä välittää kulttuuria tavalla, joka mahdollistaa sopeutumisen muuttuvaan maailmaan. Koulun ja lukion on jaksettava olla vastuullinen kasvattaja. Meidän opettajien tulee jaksaa olla ihmisiä – vastuullisia ja aikuisia. Heitteille jättäminen ei toimi, ei myöskään autoritaarisuuden kulttuuri; nykyinen ja kehkeytymässä oleva maailma tarvitsee vahvasti sivistyneitä kansalaisia, jotka ajattelevat itse, kykenevät seulomaan luottamuksen arvoiset tiedonlähteet huonoista ja jotka eivät salli kulttuurin moraalisen ytimen liueta. Meillä (ihmiskunnalla, kansakunnalla) ei ole varaa ruokkia tribalismia, luulla rapistuvia valtarakenteita perinteiksi tai myydä periaatteita väärän rahan hankkimiseksi. Meidän tehtävämme on sivilisaation jatkumisen turvaaminen. Nuorten kekseliäisyyttä ja kykyjä tarvitaan, emmekä saa nujertaa heitä omilla peloillamme.

Tasapainon taito

Suomalainen zen löytyy joskus savisen pellon keskeltä. Kiven roso, harmaa taivas ja sitkeät männyt ovat mielen kansallismaisemaa.

IMG_0477

Olen viettänyt itsenäisyyspäivääni töiden parissa viimeisiä kurssikokeita arvioiden. Tiedän, että elämässä olisi hyväksi pitää vapaa- ja juhlapäivät vapaina ja juhlapäivinä. Aina vain ei ole mahdollista elää niin kuin oikeaksi uskoo. Tasapaino uhkaa horjua. Eilen juhlien jälkeen en jaksanut enää ahertaa, nyt on siis jaksettava. Työt on saatava valmiiksi, vaikka mieluummin pysähtyisi tutkimaan satavuotiaan suomalaisuuden merkitystä itselle juuri nyt.

Pidän pieniä taukoja, hengittelen, kuuntelen Finlandiaa. Iloitsen sometauolla nuorten aikuisten itsenäisyysajatuksista. Myötäelän palkitun lukiokollegani iloa, kun hän tänään sai vuoden kulttuuriteosta tunnustuksen. Kohta lopetan työt tältä päivältä ja katson, kuinka lukiomme opiskelija linnanjuhlissa edustaa nuorta, taitavaa suomalaisuutta ja omaa määrätietoista, osaavaa itseään.

Jossakin mielen pohjalla on juhlamieli, valona harmaassa päivässä. Jossakin soi, eikä mikään ole ihan vinossa.

Olen kiitollinen.