Tasapainon taito

Suomalainen zen löytyy joskus savisen pellon keskeltä. Kiven roso, harmaa taivas ja sitkeät männyt ovat mielen kansallismaisemaa.

IMG_0477

Olen viettänyt itsenäisyyspäivääni töiden parissa viimeisiä kurssikokeita arvioiden. Tiedän, että elämässä olisi hyväksi pitää vapaa- ja juhlapäivät vapaina ja juhlapäivinä. Aina vain ei ole mahdollista elää niin kuin oikeaksi uskoo. Tasapaino uhkaa horjua. Eilen juhlien jälkeen en jaksanut enää ahertaa, nyt on siis jaksettava. Työt on saatava valmiiksi, vaikka mieluummin pysähtyisi tutkimaan satavuotiaan suomalaisuuden merkitystä itselle juuri nyt.

Pidän pieniä taukoja, hengittelen, kuuntelen Finlandiaa. Iloitsen sometauolla nuorten aikuisten itsenäisyysajatuksista. Myötäelän palkitun lukiokollegani iloa, kun hän tänään sai vuoden kulttuuriteosta tunnustuksen. Kohta lopetan työt tältä päivältä ja katson, kuinka lukiomme opiskelija linnanjuhlissa edustaa nuorta, taitavaa suomalaisuutta ja omaa määrätietoista, osaavaa itseään.

Jossakin mielen pohjalla on juhlamieli, valona harmaassa päivässä. Jossakin soi, eikä mikään ole ihan vinossa.

Olen kiitollinen.

Mainokset

Rakas, ihana suomalainen lukio – kiitos!

stefan-stefancik-257625

Kuvalähde: Štefan Štefančík on Unsplash

Kiitospäivän tunnelmissa kiitän sinua suomalainen lukiokoulutus siitä, että saan tehdä mielekästä ja merkityksellistä työtä fiksujen, monipuolisesti lahjakkaiden, hauskojen ja vastuullisten nuorten ja monien tieteiden ihanien ammattilaisten kanssa. Kiitos lukio, että pystyt antamaan aikuistuville nuorille kasvurauhan ja että suojissasi tulevaisuudella haaveineen ja suunnitelmineen on aikaa kypsyä ja rakentua. Kiitos, että opiskelijat enimmäkseen viihtyvät siipiesi suojissa ja paineiden alla jaksavat myös harrastaa, oppia elämää, unelmoida ja tuntea syvästi sekä laajentaa maailmankuvaansa.

Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä, joka on tietotyötä ja valmistaa vastuullisesti tietotyön tekijöitä selviytymään monimutkaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa vastuullisina kansalaisina, ammattilaisina, perheidensä ja muiden yhteisöjensä hyvinä jäseninä. Olen kiitollinen siitä, että yhteiskunnalla on käyttöä minun kyvyilleni, ja lujasti luotan siihen, että myös moninaiset nuoret löytävät omine taitoineen sen paikan, jossa heidän työnsä on merkityksellistä myös muille ja he saavat elää omien arvojensa mukaista hyvää elämää, olivat he sitten sielultaan taiteilijoita, humanisteja, monitieteisinä innovaattoreita, tulevia insinöörejä tai ohjelmoijia, yrittäjiä, luonnontieteilijöitä tai muita ammattilaisia. Tunnen kiitollisuutta siitä, että työni ansiosta voin luottaa hyvä’än tulevaisuuteen, maailmaan, jossa hyvin erilaiset ihmiset ratkaisevat omilla kyvyillään yhdessä ja yksilöllisesti ongelmia ja luovat uudenlaisia tapoja olla ihminen toisille.

Opettajana lukiossa saan kasvaa ja kehittyä joka päivä. Saan oppia uutta yhdessä opiskelijoideni ja kollegojeni kanssa., saan olla yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan ja oppia. Saan tehdä tulevaisuustyötä: enteillä sitä, mitä joskus tarvitaan ja pyrkiä työssäni monenlaisiin työtapoihin ja yksilölliseen joustavuuteen sekä geneeristen taitojen sekä ajattelutaitojen oppimisen kannustajan roolissa onnistumisiin. Saan myös itse epäonnistua ja yrittää uudelleen.

Kiitos lukio, että ylläpidät monipuoliset ja laajan sivistyksen ja yleissivistyksen ihannetta, kannattelet kultuuria ja tuotat tulevia kulttuurin tekijöitä etkä vain kuluttajia. Kiitos siitä, että rikastat teknologian avulla kulttuurin käsitettä ja avaat digitalisaation luovia ja uutta arvoa tuottavia mahdollisuuksia, etkä tyydy Abitin rajoittamaan maailmaan. Kiitos, että muutut ajan mukana, mutta kiitos myös siitä, että säilytät sitä, mikä on kestävää, arvokasta ja auttaa meitä säilyttämään ihmisyytemme ytimen sekä antaa meille kyvyn tarkkailla kriittisesti ja rakentavasti kaikkea, mikä meille liian helposti ilmenee deterministisenä ajan henkenä. Kiitos, että monet asiat ovat mutkikkaita, kiitos ettet päästä meitä liian vähällä. Kiitos, että olet.

 

Kuinka toteuttaisin yliopistojen valintatyökalun (jossakin mahdollisessa maailmassa)

Avainsanat

, , , ,

Yliopistot ovat autonomisia, tai ainakin niiden pitäisi olla. Aito autonomia tuottaa kansantaloudelle parhaan panos-tuotossuhteen, koska silloin yliopistojen toiminnasta vastaavat yliopiston omat parhaat voimat eivätkä taloudellisia kytköksiä murehtivat hallintoihmiset.

Toisaalta yliopistot ovat osa muuta yhteiskuntaa ja sillä, mitä yliopistoissa tapahtuu, on vaikutusta muuhun yhteiskuntaan. Esimerkiksi korkeakouluvalinnat ohjaavat epäsuorasti lukioiden toimintaa. Ne voivat olla lukion oppimäärien säätelyä tehokkaampi tapa jopa tappaa yksittäisiä, osalle opiskelijoista merkityksellisiä oppiaineita.

Korkeakouluvalinnat kuuluvat siis ehdottomasti yliopistoille ja joka ikisellä yliopiston laitoksella tulisi olla oikeus täysin riippumattomasti määritellä se, miten se itselle parhaat opiskelijat valitsee. Koska kuitenkin yhteistä työkalua todistusvalintaan on kehitetty ja sen toivotaan tulevan laajalti käyttöön, esitän seuraavaksi oman ideaalimallini verrattavaksi nyt esitettyyn malliin. En rohkene toivoa, että siitä olisi varsinaista hyötyä, mutta haluan osoittaa, että on mahdollista toteuttaa vähemmän vaurioittava työkalu, joka palvelisi erilaisia yliopistoja ja aloja ehdotettua mallia paremmin.

Työkalun yhteinen osuus

OHA forumin ansiokkaan taustamateriaalin mukaan sekä saatavilla olevan kirjallisuuden mukaan yo-tutkinto saattaa toimia kohtalaisen hyvin ennakoimaan liki kaikkien alojen menestystä. Laatisin itse työkalun, joka sekä ennakoisi suhteellisen suuren osan aloja opintomenestystä että olisi ohjausvaikutuksiltaan toivottu eli lisäisi esimerkiksi sinänsä tarpeellisia äidinkielen, matematiikan ja kielten opiskelua ja palkitsisi samalla lukioaikaista monipuolista opiskelua.

Äidinkielen arvosanoista saisi suhteellisen paljon pisteitä (L=100, E=90, M=75, C=50, B=15). B-ruotsista ja matematiikasta annettaisiin myös paljon pisteitä: ruotsin L=70,  E=60, M=50, C= 35, B =20 ja A=10 pistettä, pitkän matematiikan L=90, E = 82, M =75, C =63, B=45 ja A= 30 pistettä, lyhyen matematiikan L= 65, E= 56, M = 50, C =35, B =20 ja A =10 pistettä. Näin siksi, että tämä ohjaisi ja rohkaisisi myös heikompia kirjoittajia panostamaan sekä ruotsiin että matematiikkaan pakottamatta siihen kuitenkaan ketään. Lisäksi opiskelija saisi valita parhaan pistemäärän tuottavan oppiaineen seuraavista: pitkä englanti (L =80, E= 64, M =50 ja C =32), muut kielet (pisteytys kuten lyhyt matematiikka), mikä tahansa reaaliaine (L=70, C=35).

Lisäksi pisteitä saisi pakollisten aineiden puoltoäänien keskiarvosta 0-20 pistettä asteittain nousten, kun puoltoäänien keskiarvo olisi yli 4.

Aineet, joiden A-arvosana antaisi valintaan pisteitä, ovat sellaisia, joiden opiskelua halutaan kannustaa ja joiden yleisestä osaamisesta tuskin on kenellekään haittaa sen enempää työelämässä kuin yliopistollakaan. Ne myös korreloivat hyvin opinnoissa pärjäämisen kanssa jopa sellaisilla aloilla, joissa ne eivät ole tyypillisimpiä valintoja.

Vapaavalintainen osuus 

Valintapainealoilla ja niillä aloilla, joilla tarvittaisiin lisäpainotuksia, kukin tiedekunta ja osasto voisi valita haluamansa kaksi ainetta lisäpainotettaviksi oman harkintansa mukaan joko korvaten niillä yhteisen osion aineita tai täydentäen sitä. Esimerkiksi oikeustiede voisi painottaa historiaa ja yhteiskuntaoppia tai luma-aineet fysiikkaa ja biologiaa.

Erottelevuus

Tasapistetilanteissa todennäköisesti jokainen hakija olisi yhtä hyvä. Jos aloituspaikkoja olisi riittävästi, heidät voisi ottaa kaikki sisään. Näin vaihtelu todistusvalinnan ja toisaalta pääsykokeen sekä avoimen reitin mukaisella sisäänotolla voisi vuosittain vaihdella noin 10%.

Vaihtoehtona kukin ala voisi määritellä, että esimerkiksi reaalikokeen tietyn aineen tai tiettyjen aineiden aito pistemäärä (0-120) ratkaisee tasapistetilanteissa. jos tämä ei riitä, ratkaisee opiskelijan kaikkien aineiden puoltoäänien pistemäärä.

Jos yhteinen malli ei toimi 

Jokainen laitos voisi vapaasti tuunata mallia mieleisekseen. Esimerkiksi taidealoille todistusvalinta ei sovellu ja on oppiaineita, joilla on täysin omanlaisensa profiili.

Perustelut

Mallin olisi hyvä olla ennakoitava ja kannustaa monipuoliseen opiskeluun. Se ei saa aiheuttaa lisäpaineita ja pakottaa kaikkia opiskelemaan samoja oppiaineita. Mallin tulee tukea hyvin erilaisten opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja samalla auttaa korkeakouluja saamaan sisään sellaiset opiskelijat, jotka tulevat alalla pärjäämään ja jaksavat saattaa opintonsa loppuun. Luonnontieteellinen osaaminen on tärkeää, mutta sitä tulee kehittää oppiaineiden sisällä ja nykyiset lukion yhteiset oppiaineet tarjoavat hyvän pohjan yleissivistykselle. Olisi äärimmäisen hyödyllistä saada esimerkiksi eri aineiden sukupuolijakaumia muutettua tasaisemmiksi ja opiskelijat kokemaan, että kaikki aineet ovat kiinnostavia ja tarjoavat mielenkiintoisia tulevaisuudennäkymiä.

Jos jotain edelleen voisi kehittää, niin sitten vaativampi tehtävä olisi täydentää yo-koetta uudella koemuodolla, joka mittaisi koko lukion yhteisten oppimäärän osaamista sekä lukiossa opittuja taitoja sekä yleistä kypsyyttä sekä tieteellistä ja kriittistä ajattelua. Tämä olisi sitten isomman uudistuksen paikka, mutta kenties vastaisi yliopistojen aineistokokeita jossain määrin.


Tämä malli on hahmotelma, eikä sitä ole testattu millään empiirisellä aineistolla. Arvosanojen saamat numeroarvot ovat jossain määrin umpimähkäisiä ja yksityiskohtia voisi varmasti hioa. Malli eroaa ehdotetusta siinä, että yksikään ratkaisu ei perustu opiskeltujen kurssien määrään, koska kaikki lukiolaiset ovat opiskelleet vähintään 75 kurssia, vaan vertailukelpoisiin oppimisen tuloksiin. Mallia ei ole myöskään suunniteltu suosimaan mitään erityistä ryhmää. Mallin laatijana olen tietoinen siitä, että tämäntyyppinen malli rohkaisisi kirjoittamaan joitakin aineita, joita työryhmän malli ei rohkaise kirjoittamaan, ellei niissä ole erittäin hyvä. 

 

 

Lukio ja korkeakouluvalintatyökalu

Avainsanat

, , ,

Lukion kehittäminen on kiinni monista tekijöistä.  Siihen vaikuttavat vahvasti yo-tutkinto, lukion oppiainejako, opetussuunnitelma, opettajien täydennyskoulutus, toiminnan taloudelliset edellytykset, koulutuksen valtakunnallinen saatavuus ja erilaiset kehityshankkeet, jos kohta viimeisten merkitys voi olla vaikuttavuudeltaan pieni suhteessa käytettyyn rahaan ja aikaan.

Myös korkeakouluvalintajärjestelmä vaikuttaa välillisesti lukioon. Yliopistojen kehittämishankkeen kiireellä laatima pisteytystyökalu, jonka periaatteessa hyvä tarkoitus on yhtenäistää yliopistojen sisäänottoa ja vähentää kallista pääsykoerumbaa, on lukion ohjausvaikutuksiltaan yllättävän tärkeä. Sen tarkoitettu pyrkimys olisi vähentää opiskelijoiden lukioaikaista stressiä ja antaa nuorille ennakoitava malli siitä, mihin kannattaa lukion ainevalinnoissa keskittyä ja panostaa. Niinpä työryhmän esitys on vahva kannustin esimerkiksi kunnianhimoisimmille opiskelijoille pitkän matematiikan tai fysiikan valitsemiseksi. Kielten valintaan malli ei kannusta: ylimääräiset kielet tuottavat vähemmän pisteitä kuin pitkät ja keskipitkä kieli eli useimmiten toinen kotimainen ei tuota mitään hyvää lisää, jos osaa jo englantia. Näin on siitä huolimatta,  että työryhmän huolellinen taustaselvitystyö kertoo selkeästi siitä, että B-kielen hyvä arvosana korreloi vahvasti yliopistoon pääsemisen ja opinnoissa menestymisen kanssa.

Mallin suuri ongelma on tutkimismustietoon perustumaton reaaliaineiden eriarvoinen kohtelu sekä kummallinen jako koreihin. Perusteluna käytetään aineiden oppimäärien laajuutta, vaikka sillä ei olisi erityisen suurta merkitystä korkeakoulumenestyksen ennustajana. Toinen perustelu on vielä absurdimpi. Koska filosofia on hyvin vähän kirjoitettu oppiaine eli korkeakouluun päässeistä nykyisistä opiskelijoista vain harva on sen kirjoittanut, sen oletetaan olevan huonompi tai vähemmän arvoinen kuin tyypillisten ja tavallisten valintojen kuten terveystiedon, jossa on sama kurssimäärä. En vähättele terveystietoa, mutta luulen kyllä, että filosofian laudaturiin tarvitaan vähintään yhtä paljon korkeakouluvalmiuksia tuottavaa ajattelua. Vähän valitun ja kirjoitetun, haastavan ja abstraktiotasoltaan korkean oppiaineen lisämarginalisoiminen on kuin venäjän, arabian tai kiinan taito olisi vähemmän arvoinen siksi, että useammat lukevat saksaa. Tässä on vaikea nähdä mitään järkeä.

Reaaliaineiden erilaisten pisteytysten sijaan pisteytyksen erottelevuutta rajatapauksissa olisi hyvin voinut lisätä aivan toisin. Digitaalinen koe tuottaa laajan pistejakauman (120 pistettä) eli arvosanojen sisällä on lisäerottelevuutta ihan niin paljon kuin halutaan. Jopa kaikkien kirjoitettujen aineiden puoltoäänien keskiarvo voisi riittää useimmissa tapauksissa erottelemaan rajatapaukset. Jos tutkimustietoa haluttaisiin aidosti hyödyntää,  niin myös lukion kaikkien aineiden keskiarvo ennustaa korkeakoulupärjäämistä.

Ehdotettu malli ei lisää matematiikan opiskelua, koska opiskelijoiden minäpystyvyysuskomukset eivät useimmille matematiikka kirjoittamattomille ole sellaisia, että he uskoisivat voivansa saada keskinkertaisen tai paremman arvosanan.  Ruotsin kirjoittamiseen malli ei myöskään rohkaise, ja lisäkielien alamäki tulisi jatkumaan. Opinto-ohjaajien vaikeaksi tehtäväksi jää mallin toteutuessa arvata, mitä yksittäisiä oppiaineita eri tiedekunnat saattaisivat painottaa ja lukiolaisten paine tietää tulevaisuuden valinnoistaan aikaistuu.

Jos työryhmän tuottamaa tietoa korkeakoulumenestystä ennustavista tekijöistä käytettäisiin viisaasti,  voisi ehkä alkaa kehitellä yleistä kypsyyskoetta, jossa lukion päättävä nuori saisi osoittaa ajattelun ja monilukutaidon taitoaan kotimaisella ja SAT-testejä vielä edistyneemmällä uudella kokeella. Tämä koe voisi sisältää vaikka tiedelukutaitoon ja rationaaliseen ajatteluun  liittyviä tehtäviä, joihin koko lukioaika valmistaisi hyvin, samaan tapaan kuin hyvät aineistokokeet yliopistojen pääsykokeissa ovat valikoineet hyvin opiskelijoita. Tällaista koetyyppiä voisi alkuun kehitellä ja testata esimerkiksi kokeilulukioissa. Hyvän, johdonmukaista ajattelua mittaavan kokeen laatiminen on luonnollisesti vaikeaa. Kriittisen ajattelun ja rationaalisuuden tutkimuksen piiristä olisi kuitenkin mahdollista kehittää koetyyppi, joka rohkaisisi lukioita pysähtymään ajattelemisen ja arviointikyvyn kehittämisen paikoiksi. Voisimme tehdä työkalun, joka mittaisi sitä, mitä halutaan. Tämä taas rauhoittaisi niin lukion opiskelua kuin auttaisi vähentämään keskeytysten määrää yliopistoissa.

Keräilykortit

Avainsanat

, , ,

deck1aa59795907fe5d83cad168cb3325bf994672383

Korttiin liitetty kuvatiedosto on peräisin Pixabay.comista (CC0). 

Filosofian kakkoskurssi on melko teoreettinen. Kaiken teorian vastapainoksi yritän löytää työtapoja, joissa teoria aukeaisi käytännön sovellusten kautta. Viime viikolla opiskelijani tekivät keräilykortteja erilaisista valitsemistaan hahmoista ja antoivat niille hyveitä ja paheita. Yksi hahmoista oli Autotehtaan sankari, Uudessakaupungissa kun eletään. Kuvituskuvan korttiin olen siis saanut vahvoja vaikutteita opiskelijoiden työstä.

Keräilykortteja voi askarrella sekä pahvista itse piirtäen että sähköisillä alustoilla. Kuvitusesimerkki on Bighugelabsin Trading cardilla tehty. Korttiin liitetään kuvatiedosto, otsikko ja väliotsikko sekä kuvaus keräilykortin henkilöstä. Värisävyä voi säätää, samoin korttiin voi liittää joukon symboleita. Kortin asettelua voi myös muovata tekovaiheessa. Bighugelabsin ilmaisversio sisältää mainoksia, mutta opettaja voi halutessaan rekisteröityä ilmaiseen edu-versioon ja saa käyttöönsä mainoksettoman version.

Keräilykorteista voi ideoida edelleen pelejä tai perheitä. Olemme joskus pelanneet opiskeijoiden tekemillä hyve/paheteemaisilla keräilykorteilla siten, että kortit on jaettu kaikille ja pareille tai ryhmille on annettu tilanteita ja kysytty, minkä kortin henkilö ratkaisisi hyveidensä perusteella tilanteen paremmin.

Luova toiminta oppitunneilla on tärkeää monestakin syystä. Turvallisessa ja leikillisessä ilmapiirissä oppiminen on luontaista ja pakotonta. Ihmisen perustarpeisiin kuuluu halu leikkiä ja tutkia maailmaa yhteisen mukavan toiminnan kautta. Jos tämä halu saadaan yhdistymään pedagogisiin tavoitteisiin, vaikeatkin oppiaineet voivat alkaa avautua. Hyveen ja hyveellisyyden käsitteen oppiminen on tunnetusti yllättävän vaikeaa, koska arkikielen käsitteet paheista ja hyveistä kummittelevat mielessä ja niiden poisoppiminen on välttämätöntä oikean käsitteellistämisen syntymiseksi. Tiedon soveltaminen johonkin tuttuun taas lujittaa oppimista sekä liittää siihen myönteisiä tunteita yhteisestä sosiaalisesta toiminnasta. Erilaisten sovellusten käyttö taas on joskus mielekästä, vaikka niitä ei ylioppilaskokeessa tarvittaisikaan. TVT:n käytön hyviä puolia on se, että se mahdollistaa kaikille ainakin auttavan visuaalisen ilmaisun suhteellisen helposti.

Sovelluksia muihin oppiaineisiin ja oppisisältöihin: 

Keräilykortteja voisi tehdä esimerkiksi persoonallisuuspsykologian kurssilla ja antaa kunkin kortin kuvaamalle yksilölle erilaisia piirteitä, lahjakkuuksia ja muita persoonallisia eroja. Sitten voisi miettiä, ketkä ihmiset pystyisivät yhdessä ratkaisemaan minkä tyyppisiä ongelmia tai millaisesta työryhmästä löytyisi monipuolisinta osaamista. Tavoitteena olisi diversiteetin hyötyjen löytäminen. Vastaavasti tehtävänanto voisi olla myös suunnitella tila tai juhla, jossa kaikki nämä henkilöt viihtyisivät.

Uskonnossa, elämänkatsomustiedossa tai aatehistoriassa korteista voisi tehdä erilaisia katsomuksellisia ”perheitä”, joiden jäsenillä olisi tiettyjä yhtäläisyyksiä ja tiettyjä eroja. Korttipakan tekeminen itsessään toimisi oppimistapahtumana, jossa esimerkiksi korostuisi, että samoihin suuriin ryhmiin kuuluu erilaisia alaryhmiä tai eri tavoin perinteeseensä suhtautuvia yksilöitä. Pelistä voisi kehitellä esimerkiksi muistipelin, jossa tulee löytää kaikki samaan ryhmään kuuluvat kortit.

Hyviä tavoitteita

Avainsanat

, , ,

Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaa lukiouudistuksen tavoitteet seuraavasti:

  1. Lukion vetovoimaisuutta on lisättävä
  2. Lukiokoulutuksen laatua on kehitettävä ja
  3. Korkea-asteelle siirtymistä on sujuvoitettava.

(Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön Uusi lukio -sivu)

Mikään näistä ei ole huono perustavoite varsinkaan, jos samaan aikaan esitetty tavoite korkeakoulutettujen suomalaisten määrän kohottamiseksi saa riittävästi resursseja toteutuakseen.

Keinoina tavoitteisiin pääsemiseksi esitetään yksilöllisiä ja joustavia oppimispolkuja, näiden edellyttämää lisäohjausta, korkeakouluyhteistyötä,  ja oppiainerajat ylittäviä opintoja.

Lukioiden tuntijakokokeilu tuottaa samaan aikaan viiveellä tietoa valinnaisemman tuntijakokokeilun vaikutuksista, hankerahoituksella toteutettava lukion kehittämisverkosto pyrkii myös tuottamaan jotain uutta pedagogiikkaa ja toimintakulttuurin muutoksia. Mitä tämä käytännössä on, siitä me tavalliset lukiot tiedämme hyvin vähän. Samaan aikaan jokaisessa tavallisessa lukiossa todennäköisesti on käynnissä monenlaista opetuksen ja oppimisen sekä oppimisympäristöjen kehttämiseen pyrkiviä yhteisiä ja opettajien itse aloittamia kokeiluja. Näidenkään tuottamaa tietoa ei ole kovin paljon tietääkseni tutkittu. Esimerkiksi uusien, uuden pedagogisen ajattelun mukaan suunniteltujen koulurakennusten vaikutuksesta oppimiskulttuuriin lukiossa olisi äärimmäisen kiinnostavaa kuulla kokemuksia.

Muualla on esitetty myös muita hyviä tavoitteita. Esimerkiksi pyrkimys lukioaikaisen uupumuksen estämiseen on omalla arvostuslistallani korkealla. Samoin osaamisperusteisuuden tunnustaminen kuulostaa hyvältä – itse tulkitsen sen siten, että opiskelija voisi joissakin asioissa näyttää osaamisensa ja vapautua siten joistakin sellaisista oppimääristä, jotka hän jo suvereenisti hallitsee. Oppivelvollisuus lukiossa ei siis tarkoittaisi aina läsnäolopakkoa.

Lukiolaisten uupumisen taustalla on ylioppilaskokeen entistä kuormittavampi osuus lukio-opiskelun päätteeksi. Kun samaan aikaan lukiotulokkaiden tasoerot lukemisessa ja kirjoittamisessa, matematiikassa ja käsitteistön hallinnassa sekä kielitaidossa ovat koko ajan suurentuneet, sekä hitaammin edistyvät että hyvin tavoitteelliset opiskelijat uupuvat. Jos ylioppilaskokeet ottavat pääsykokeiden paikan, tämä vielä kasvattaa loppututkinnon merkitystä. Opettajat pyrkivät opettamaan tutkintoa, ei oppimista varten, jotta he eivät sulkisi opiskelijoiltaan ovia. Opiskelu muuttuu selvästi välineellisemmäksi ja vaativammaksi, eikä aikaa kypsymiseen, yhdessä pohtimiseen tai luovaan tekemiseen jää. Uusi pedagogiikka on siten paradoksi: jos esimerkiksi ainereaaliin tulee päntätä paljon tietoutta, on vaikea perustella hitaita ja perusteellisia projekteja tai prosesseja, joissa oppiminen tapahtuu omakohtaisen tutkimisen tai tuottamisen kautta, koska ”tehokkaampaa” (ainakin näennäisesti) on jakaa frontaaliopetuksena valmiiksi jäsenneltyä ja arvioitua tietoa.

Toistaiseksi yo-tutkinto ei ole ainakaan kaikilta osin muuttunut niin paljon, että kaikki opettajat uskaltaisivat muuttaa totuttuja ja turvallisia työtapoja. Matematiikan kokeessa nähtiin jo oikeansuuntaisia tehtävätyyppejä tänä syksynä. Terveystiedon kokeen tehtävät olivat toisaalta niin soveltavia, että useimmat ahkerasti ainetta opiskelleet eivät kokeneet opinnoistaan olevan mitään hyötyä kokeessa vastaamiseen. Muissa reaaliaineissa tehtävät olivat enimmäkseen melko perinteisiä, tosin esimerkiksi elämänkatsomustiedon kokeen vaatima osaaminen oli aidosti kypsyyskokeelle ominaista. Olennaista lienee kuitenkin se, että yo-tutkinto ohjaa edelleen vahvasti lukion opetusta ja opiskelua. Se myös aiheuttaa uupumusta, ellei tehtävätyyppejä kehitetä siihen suuntaan, että ne mittaavat suurimmalta osin paljon harjoiteltuja, etukäteen tiedettyjä taitoja.

Lukioaikaista uupumista ei välttämättä vähennä suurempi valinnaisuus, koska

  • kaikki valinnat eivät kuitenkaan voi koskaan toteutua, joten osa opiskelijoista päätyy lukemaan aineita, joista he eivät erityisesti pidä,
  • valinnaisten kurssien taso uhkaa hilautua ylöspäin, koska oletetaan, että valitsijat ovat erityisen taitavia kyseisessä aineessa ja
  • valinnaisuuden aiheuttama tuska oikeista elämän- ja tulevaisuudenvalinnoista ei lisäohjauksesta huolimatta mahdollista turvallista kokeilua ja lukioaikaista oman kiinnostuksen kohteiden etsimistä, jos päättötutkinto on korostetussa asemassa jatkon kannalta.

Uupumisen estämiseksi jotain voisi kuitenkin tehdä. Yksilöllisyys ja joustavuus voisi olla puhtaammin henkilökohtaista: esimerkiksi tietylle yksilölle voisi olla huomattavan helpottavaa saada vapautus esimerkiksi matematiikan, liikunnan tai jonkin muun yksittäisen oppiaineen opiskelusta. Vaikka oletuksena olisi, että suurin osa opiskelijoista opiskelee tietyt yhteiset kurssit, joustava lukiojärjestelmä voisi vapauttaa oikeastaan mistä tahansa aineen tai kurssi opiskelusta perustellusta syystä rehtorin ja opintoohjaajan harkinnalla. En usko, että tämä johtaisi suureen joukkopakoon, jos aineopinnot suunniteltaisiin oikein (vaikeustasoltaan ja eriyttämismahdollisuuksia ja osaamisen näyttöä käyttäen) ja siten, että ne palvelevat kaikkia opiskelijoita. Myös tutkinnon vaatimuksista riippuu paljon, mitkä opinnot koetaan mielekkäiksi. Opiskelijoiden tarpeet eroavat monelaisista syistä. Lukion vetovoimaisuuteen vaikuttaa myös se, miten se vertautuu ammattiopiston koulutukseen. EK:n ehdottama vähintään lyhyen matematiikan tekeminen pakolliseksi kirjoitettavaksi aineeksi tuskin sekään lisäisi lukion vetovoimaisuutta.

Uupumus, tutkintokeskeisyys ja ajan puute ovat suurimpia esteitä korkeakouluyhteistyölle. Monissa lukioissa on tarjottu mahdollisuuksia osallistua MOOC-kursseille tai tehdä vaativia oppiainerajat ylittäviä tai niiden sisällä pysyviä tutkielmia. Kiinnostuksen puute johtuu siitä, että tavoitteellisilla opiskelijoilla on useimmiten muutakin tekemistä. Lahjakkaat opiskelijat ovat usein jo monessa mukana, usein heillä on myös todella mielenkiintoisia ja haastavia harrastuksia, joilla on yleiseen oppimiskykyyn hyvä siirtovaikutus. Esimerkiksi teatteri-, musiikki- tai liikuntaharrastusten tunnustaminen osaksi lukion opintoja on jo nyt mahdollista, mutta hyväksilukemisen käytännöt vaihtelevat. Korkeakouluopintojen tekeminen lukioaikaan voi hyvin olla yksi vaihtoehto, ja miksei jo yläkoululainen voisi toisaalta halutessaan kokeilla suorittaa lukiokursseja. Kaikki nuoret tuskin tähän vaihtoehtoon tarttuvat, eikä monien kypsyystaso siihen myöskään aidosti riitä.

Siirtyminen korkeakouluihin mahdollisimman nopeasti lukion jälkeen kuulostaa hyvältä, mutta ei ehkä ole kuitenkaan onnistuneen koulutuspolitiikan mitta. Joskus muutaman vuoden kypsyminen on hyväksi opiskelijalle, erityisesti koska korkeakouluopinnot on tarkoitus suorittaa nopeasti ja napakasti. On myös hyvä, että nuori saa alusta asti opiskella sellaista alaa, joka motivoi häntä. Hakujärjestelmän optimointi ei saa aiheuttaa sellaista taktikointia, joka estää kyvykästä nuorta aikuista pääsemästä unelmiensa alalle erilaisten hakujärjestelmän ominaisuuksien vuoksi.

Nuoren aikuisen aivot kypsyvät aina kolmikymppiseksi saakka eikä jokainen 23-vuotias valmistunut ole välttämättä kypsä työelämään. Nykyinen työelämä on vaativaa, kuormittavaa ja vaatii huomattavaa tunteiden hallintaa. Kognitiivinen taitavuus vaatii usein kehittyäkseen myös aikaa ja hitautta. Kun riittävä kypsymisaika annetaan, voidaan tasoittaa myös keskimäärin hitaammin kehittyvien poikien koulutukseen pääsyä ja siitä selviytymistä. Sukupuolten tasa-arvo on yksi asia, jota voidaan koulutuspoliittisesti avittaa. Tämän vuoksi myös lukioaikaisen kasvurauhan takaaminen on hyväksi. Koko lukio ei saa olla kilpailua, stressiä ja pakonomaista puurtamista. Hyvä stressi taas syntyy, kun saa ponnistella omaehtoisesti ilman tunnetta siitä,  että epäonnistuminen tappaa tulevaisuuden mahdollisuudet.

Lukiokoulutuksen laadullinen kehittäminen on tärkeää. Sitä aineopettajat pyrkivät tekemään usein omalla ajallaan ja jopa omilla rahoillaan kouluttautuen. Esimerkiksi OPH:n koulutukset ovat sen verran kalliita, että kaikki koulut eivät voi lähettää opettajia saamaan oppia uusista tuulista (tämä ei ole OPH:n vika, koska heidät pakotetaan kilpailemaan koulutusmarkkinoilla, kun yhtä hyvin OPH voitaisiin velvoittaa järjestämään laadukasta koulutusta aineopettajille ilmaiseksi ja varata siihen rahaa). Koulutuksen painopisteet ja sisällöt vaihtelevat sen mukaan, missä hankkeissa kukin lukio sattuu olemaan ja usein erityisesti oman oppiaineen pedagogiseen kehittämiseen ei riitä koulutusmäärärahoja.

Kun suunnitellaan oppiainerajat ylittäviä teemaopintoja, on hyvä huolehtia, että ne sijoittuvat eri paikkoihin lukiopolkua kursseilla vaadittavasta aiheen mukaisesta kypsyystasosta riippuen, että opiskelija kokee hyötyvänsä näistä opinnoista myös loppututkinnossaan tai saa niistä lisäpisteitä korkeakouluhakuihin ja että nämä kurssit eivät kilpaile opiskelijan kirjoitettavien aineiden kanssa kurssitarjottimella. Teemaopintoihin tai ainerajat ylittäviin opintoihin on myös resursoitava riittävästi opettajatunteja, jotta esimerkiksi yhteissuunnittelu on opettajalle mielekästä ja opetusvelvollisuuteen kaikille tasa-arvoisesti laskettavaa työtä eikä uuvuta myöskään opettajaa lisätyönä, joka tulee kaiken muun päälle. Yhteisopettajuuden ideaa on monessa lukiossa kokeiltu, mutta jos/kun kaksi opettajaa saa jakaa yhden palkan, se ei usein kanna pitkään. Työstä on saatava korvaus. Yhteistyö vaatii uutta työaikaa. Kuormittunut ja tuskainen opettaja ei pysty rauhoittamaan esimerkillään levottomia, maailmantuskaa tuntevia nuoria. Stressi omasta toimeentulosta ja tulevaisuudesta sekä jatkuva epävarmuus lukion suunnasta ei tee opettajista parempia opettajia. Myös opettajat tarvitsevat kasvurauhaa ja turvballisuuden tunnetta kehittyäkseen ammatillisesti.

Jos tulevaisuuden lukion tarkoitus on tuottaa korkeakoulukelpoisia nuoria, sen on hyvä pitää huolta opiskelijoiden henkisestä hyvinvoinnista ja lukion opetussuunnitelmaa tulee tarkastella siltä kannalta, mitkä taidot ja tiedot nykymaailmassa on helpointa hankkia jo lukiovaiheessa ja mitkä voi jättää oman erikoistumisen ja kiinnostuksen varaan. Maailma muuttuu, ja yhä tärkeämpää on saavuttaa sellainen tietopohja ja sellaisia taitoja, joilla on mahdollista arvioida tiedon luotettavuutta ja kehittää omaa ajattelukykyä sekä sosiaalisia taitoja. Pakolliset kurkistukset esimerkiksi ohjelmoinnin maailmaan voisivat olla tasa-arvopoliittisesti hyödyllisiä, miten ne sitten toteutettaisiinkin. Teknologia ei kuulu vain siitä kiinnostuneille, ei myöskään eettinen tietoisuus. Jos tällaiset kurkstukset onnistuttaisiin tekemään kiinnostaviksi, ne eivät myöskään vähentäisi lukion vetovoimaisuutta opiskelupaikkana.

Lukiossa opiskelu on monelle nuorelle elämän parasta aikaa. Yhdessä vietetty aika on muutakin kuin oppitunteja ja koeviikkoja. Lukion tulee antaa aikaa henkiseen kasvamiseen ja taata turvallinen ilmapiiri hyvin monenlaisille oppijoille. Nyt jo suomalainen lukio on pitkälti hyvä, mutta jokainen nuori, joka uupuu ja kyynistyy, on liikaa. Paljon on vielä kehitettävää. Yksi konkreettinen ehdotukseni on: lukion reputtajien määrän ei ole pakko olla vakio. Riittävän kypsä ja riittävän osaava nuori voisi saada ylioppilaslakin, vaikka hänellä olisikin puutteita esimerkiksi tekstin tuottamisessa. Järjestelmä, joka pakottaa tietyn prosenttiosuuden nuorista hylätyiksi, on huono. Osaamisperusteisuus voisi olla myös loppututkinnossa jotain muuta, jos lukion vetovoimaisuutta halutaan aidosti lisätä. En ymmärrä, miksi lukiota pidetään niin huonona kouluna, että reputtajien määrän tulee olla esimerkiksi terveystiedossa niin korkea. Eivät terveystietoa lukeneet ole niin erilaisia nuoria kuin muut vaan aivan tavallisia suomalaisia opiskelijoita. Tavallisuuden tulee riittää. Sen verran ennakoitava tulee päättökokeen olla, että siihen voi valmentautua myös rennommin lukiovuosien aikana.

 

 

Kun kaikki voittavat – eroon nollasummapelistä

Avainsanat

, , ,

Peliteorian mukaan osa peleistä on nollasummapelejä, joissa jonkun etu merkitsee jonkun toisen häviötä. Oppiaineitaan puolustavia opettajia on moitittu nyt nollasummapelin pelaamisesta. Peliteoriankaan mukaan kaikki pelit eivät ole nollasummapelejä vaan on mahdollista rakentaa vaihtoehtoja, joissa kaikki hyötyvät. Yhteistyö on tutkitusti parempi pitkän tähtäimen strategia kuin nollasummapeli.

Yhteiskunnallinen ilmapiirimme on pitkälti myrkyttynyt siitä, että meidät on saatu uskomaan, että kilpailemme jatkuvasti toisiamme vastaan. Kilpailu, joka tutkitusti motivoi toisia vahvasti ja toisia taas saattaa luovuttamaan ja alistumaan, ei ole ainoa mahdollinen motivaattori, jos halutaan saada ihmiset tekemään työnsä hyvin. Esimerkiksi yhteistyötä luonnostaan vaativilla aloilla liiallinen kilpailullisuus ei palvele yhteistä etua. Koululaitos on hyvä esimerkki alasta, jossa esimerkiksi nobelistimme mukaan hyvä tulos ei synny lisäämällä taloudellisia insentiivejä, vaan työrauha ja sisäinen motivaatio ohjaa ihmisiä tekemään työnsä hyvin.

Opettajien keskinäinen kilpailuttaminen toisiaan vastaan on uhkakuva, jota moni opettaja pelkää. Kun pelko ja keskinäinen kilpailu markkinaehtoisen koulutuspolitiikan seurauksena pakottavat opettajat nollasummapeliin, lukion kehittäminen muuttuukin toisiaan vastaan vastentahtoisesti itseään kyseenalaisin keinoin markkinoivien, huonosti voivien entisten kasvattajien työpaikaksi, jossa sekä opettajat että opiskelijat tukahduttavat omia aitoja vahvuuksiaan pyrkimällä suoriutumaan kukoistamisen ja yhteistyön sijaan. Tämä kilpailuttaminen hajoita ja hallitse -pelin avulla on jo nyt koettu käytännön koulukeskusteluissa, kun matemaattisia ja luonnontieteellisiä aineita sekä kieliä vahvasti korostetaan (mm EK:n taholta) hyvinä, tarpeellisina ja hyödyllisinä ”uuden yleissivistyksen” sekä vahvojen ajattelutaitojen tuojina ja humanistiset aineet sekä taito- ja taideaineet näyttäytyvät vanhanaikaisina jäänteinä. Osa opettajista menee nollasummapelin pelaamiseen mukaan silloin, kun se näyttää hyödyttävän itseä. On ilmaistu ideologinen pyrkimys: lukiosta tulee kehittyä vahvemmin matematiikkaa ja luonnontieteitä edustava oppilaitos. Tämä tapahtuu vähentämällä jotain muuta, tässä tapauksessa vähempiarvoisia reaaliaineita. Yhtäkkiä terveystiedon opiskelu on jalompaa kuin yhteiskuntaopin, historian, psykologian, filosofian tai katsomusaineiden opiskelu. Muuten hyvin markkinoitu valinnanvapausajattelu saa väistyä, kun EK suosittaa vähintään lyhyen matematiikan kirjoittamisen pakollisuutta. Korimallissa opiskelijan on jo ollut pakko opiskella entistä enemmän luonnontieteitä. Tästä puhutaan yllättävän vähän.

Vaihtoehto: yhteistyötä kilpailun sijaan

Lukion kehittämisen kannalta olisi todella olennaista tietynlainen rauha. Opettajien ja opiskelijoiden stressiä lisää puokkoilevien muutosten määrä, kun samaan aikaan ajattelua ohjaa pelko tulevaisuudesta ja vähenevistä resursseista. Jos toisiaan vastaan kilpailemisesta ja ulkoa tulevista peloista ei tarvitsisi koko ajan kantaa huolta, aikaa voisi vapautua aitoon lukion kehittämiseen. Tämä taas ei kunnolla toteudu, jos tulevaisuusahdistus estää kaiken luovuuden. Liian moni tuntemani vastuullinen ja viisas lukion opettaja oireilee nyt psyykkisesti ja fyysisesti pelätessään, että uudistukset vievät työpaikat ja nuorten tasaveroiset mahdollisuudet monipuoliseen sivistykseen pitkäksi aikaa.

Hallitukselta ja erityisesti opetusministeriltä kaivattaisiin nyt vahvaa uskottavuutta sen eteen, että lukion uudistamisen tarkoitus ei ole poistaa lukiosta humanistista osaamista. Olisi annettava jonkinlainen takuu siitä, että lukion resursseja ei pienennetä ja että uusiin vaatimuksiin liittyy myös uusia taloudellisia resursseja, mikäli lukion tulee tarjota entistä enemmän valinnanvapautta. Muuten valinnanvapaus jää heliseväksi kelloksi ja toisilla on valinnanvapautta huomattavasti enemmän kuin toisilla.

Jokaisessa Suomen lukiossa on mahtavaa henkilökuntaa. Jos lukion kehittämiseen liittyvä visio on aidosti kaikkien jaettavissa, esimerkiksi ajattelutaitojen opettamiseen, opiskelijoiden koko ajan kasvavien keskinäisten osaamiserojen tasoittamiseen ja yleissivistyksen uudenlaiseen fokusoimiseen löytyy kyllä keinoja, joissa eri opettajaryhmät eivät toimi toisiaan vastaan vaan yhdessä.

Harva on kuitenkaan valmis kehittämään itseään pois työmarkkinoilta. Uskomme, että työllämme on merkitystä, jokaisen meistä lukion opettajista. Meitä tarvitaan. Tulevaisuuden Suomi ei kukoista, jos lyhytnäköisesti kuvitellaan, että vain teknologia ja luonnontieteet pelastavat kansallisen kilpailukyvyn – vaikka niitäkin todella tarvitaan. Maailma on sellaisessa muutoksen tilassa, että ihmisyyden, arvojen ja arvioinnin, inhimillisen kognition mekanismien tuntemuksen, historiallisen perspektiivin sekä  kriittisen ajattelun kykyjä tarvitsee jokainen, ei vain muutama harva tulevaisuuden humanisti. Epäilemättä on mahdollista, että hyvä biologi tai fyysikko nostaa oppitunneilla esille myös päämäärärationaalisuuteen ja teknologian viisaaseen käyttöön liittyviä kysymyksiä, mutta kuten lukuisista ihmisen kognitiota koskevista tutkimuksista tiedämme, yhteisön diversiteetti lisää mahdollisuuksiamme ajatella useammasta näkökulmasta ja vähentää vahvistusharhojen määrää.

Kulttuurin jatkuvuuden vuoksi humanistiset tieteet eivät ole vain kuluerä vaan osa ihmisyyttä. Mitkään algoritmit eivät riitä, kun tehtävämme on luoda merkityksiä ja vahvistaa nuorten uskoa siihen, että elämällä on arvoa ja jokainen kansalainen on tärkeä, ei vain vahvin ja itsekkäin.

 

Ajatuksia tulevaisuuden lukiosta ja kypsyyskokeesta

Avainsanat

, , ,

544

Taas kerran kirjoitan ja ajattelen ”uusilukio-teeman äärellä. Ajatuksiani on virittänyt osittain Marjo Tavastin blogi, osittain monien hyvin argumentoivien kirjoittajien osallistuminen keskusteluun uudesta lukiosta, osittain oma pyrkimys osaltani purkaa ainejakoisuuden aiheuttamaa nollasummapeliä ja luonnostella tilalle mallia, jossa kaikki voittavat, myös tulevaisuuden lukiolaiset. Tarkoitukseni on pyrkiä eroon omista luutuneista lähtöasetelmistani ja unohtaa hetkeksi opettajien työllisyyden ja palkkauksen yksityiskohdat mutta siitä huolimatta hyödyntää nykyisen lukion vahvuuksia ja monialaista osaamista uusien visioiden kätilöimiseksi.

Mitä jos…?

Mitä mitataan ja mistä palkitaan, sitä tehdään.

Oletetaan hetkeksi, että uuden lukion ylioppilaskokeen osana olisi kypsyyskoe. Se ei muistuttaisi suoraan mitään nykyistä koetta, koska se olisi luonteeltaan generalistinen. Kokeessa opiskelija saisi rajatussa ajassa vastata kysymyksiin ja tehtäviin, joiden luonne vaihtelisi mutta ennakoitavalla tavalla. Esimerkiksi kokeessa olisi aina yksi runoanalyysitehtävä, kuva-analyysitehtävä ja musiikin analyysitehtävä, yksi tutkimuksen arviointitehtävä, yksi yhteiskunnalliseen ajankohtaiseen teemaan liittyvä tehtävä, yksi luonnontieteiden ja yksi humanististen tieteiden luonteeseen liittyvä tehtävä, yksi tilastomatemaattinen ja todennäköisyyslaskennan tehtävä, yksi algoritmista tai loogista ajattelua vaativa tehtävä, yksi argumentaatioanalyyttinen ja/tai kriittistä ajattelu- ja lukutaitoa mittaava tehtävä, yksi tilaston tai graafin ymmärtämistehtävä ja yksi eettistä ja/tai katsomuksellista/filosofista ajattelua vaativa tehtävä. Yksityiskohtia voi hioa, mutta ajatuksena olisi, että näillä tehtävillä mitattaisiin lukion aikana tapahtunutta kypsymistä ja taitavaa ajattelua ennakoitavilla ja vuodesta toiseen samantyyppisillä tehtävillä, joiden suorittamiseen tarvittavia ydintaitoja haluttaisiin myös rohkaista opiskelijoita hankkimaan ja syventämään lukion aikana. Opiskelijat saisivat vastata annetussa ajassa, esimerkiksi neljästä kuuteen tunnissa niin moneen kysymykseen kuin haluaisivat ja kerätä pisteitä joko syventymällä tai monialaisuudella. Korkeampiin pistemääriin ei voisi päästä, ellei vastaisi esimerkiksi vähintään viiteen tehtävään. Äidinkielen oikeakielisyys ja kirjallinen ilmaisu olisi osa arviointia mutta myös aineopettajat osallistuisivat arviointiin omaan erityisalaansa tai osaamiseensa liittyvissä kysymyksissä.

Kypsyyskoe muodostaisi vahvan insentiivin myös opettaa ja opiskella näissä kansalaiselle tärkeissä, ajattelua kehittävissä tehtävissä tarvittavia tietoja ja taitoja. Oletan, että moni korkeakoulu pitäisi mielellään tämäntyyppistä koetta ja sen tuloksia myös oman sisäänottonsa yhtenä kriteerinä.

Oletetaan edelleen, että lukion OPS kertoisi selväsanaisesti, mitä tieteellisen ajattelun jne periaatteita ja millaisten käsitteiden ja teorioiden hallintaa kypsyyskokeessa voidaan edellyttää. Näitä taitoja ja perustavia tieteellisiä ja ajattelullisia valmiuksia opetettaisiin lukiossa usealla eri tavalla.

Lukion ydinaineksen pohjalta muodostettaisiin lukion läpäisevä opiskelijoiden vähittäisen lukioaikaisen kypsymisen mukaan etenevä yhteisten opintojen linja, jossa olisivat aiheina esimerkiksi oman maailmankuvan muodostaminen, tieteellisen ajattelun luonne, lähdekriittisyys, raha ja talous, yhteiskunta, demokratia ja kansalaisuus, historian suuret linjat, sota ja rauha, etiikka, ajattelun virhelähteet, identiteetti, avaruus, evoluutio, aine, ihmisyys, kulttuurit, taide, kauneus, totuus ja ympäristötietoisuus sekä kestävä kehitys ja tulevaisuus. Nämä opinnot olisivat hyvin suunniteltuja luennon ja siihen liittyvän yhteisen keskustelun yhdistelmiä tai seminaarityyppisiä erimittaisia kokonaisuuksia. Lukion opetussuunnitelmassa varattaisiin aikaa tällaiselle eheyttävällä oppimiselle, jossa otettaisiin huomioon ne tiedot ja taidot, mitä myös yksittäisten oppiaineiden opiskelussa olisi hyvä olla hallussa. Näihin varattaisiin riittävästi aikaa – ja ajan riittävyydestä huolehdittaisiin sillä, että opittava ydinaines on määrällisesti selkeästi rajattua.

Näitä eheyttäviä teemoja tukisivat jokaisen reaaliaineen ja myös matematiikan oppimäärästä tietyt kurssit (mikäli lukio perustuisi edelleen kursseihin). Jokaisen oppiaineen johdantokurssi palvelisi nimenomaan yleissivistystä ja olisi tarjolla vaikkapa valinnaisena jokaiselle, kuitenkin niin, että samaan aikaan opiskelijalla ei olisi muuta valittavaa. Näin hänellä olisi aito mahdollisuus erikoistua generalistiseen yleissivistykseen. Myös teemaopinnot (TO) voisivat osaltaan palvella näitä nimettyjä tavoitteita.

Miksi?

Lukiolaisten keskimääräiset erot ovat suuria jo lukioon tultaessa. Moni opiskelija putoaa kärryiltä, kun lukion kursseilla opiskelee hyvin eritasoisia opiskelijoita. Jos ydinaines olisi hyvin selkeästi ilmaistu, tämä lisäisi opiskelijoiden motivaatiota ja minäpystyvyyttä sekä tukisi kansalaisyhteiskuntaa kasvattamalla aikuisia, joilla on ollut aikaa oppia perusasiat. Koe mahdollistaisi silti myös syventymisen ja osaamisen laajentamisen. Tavoitteena olisi, että kypsyyskokeeseen menijällä olisi syytä uskoa, että lukion toimintaan osallistumalla hän kokeesta myös selviää, vaikka hänen lähtötasonsa olisi ollut mitä. Samalla annettaisiin myös kunnianhimoisille ja ahkerille opiskelijoille mahdollisuus tietää, mikä on olennaista, jotta he eivät näännyttäisi itseään sellaisella tiedolla, joka vanhenee ja unohtuu nopeasti testaamisen jälkeen.

Ainereaalien vaatimaa kurssilaajuutta voitaisiin samalla supistaa, koska korkeakouluissa tarvittavia valmiuksia oppia uutta olisi joka tapauksessa treenattu.

Mukana tulisi olla tutkitusti ajattelua parantavia asiakokonaisuuksia. Esimerkiksi hidas syventyvä argumentaation tutkiminen tai tilastollisen ajattelun kehittäminen ovat metataitoja, joita tarvitaan usealla alalla ja joita kannattaa kehittää, koska niiden siirtovaikutus on suurta myös muuhun oppimiseen. Tiedetään esimerkiksi, että tilastollisen ajattelun soveltaminen on vaikeaa jopa tilastotieteilijöille. Juuri tilastollisen ajattelun opetuksella on kuitenkin vahva vaikutus ajattelun harhojen pienentämiselle.

Yhteinen opiskelu tämäntyyppisistä teemoista lisäisi koko ikäryhmän yhteisyyttä ja jaettuja kokemuksia. Hyvin toteutettuina nämä opinnot palvelisivat myös sosiaalisten taitojen kehitystä: nuoret voisivat osallistua eheyttävien opintojen suunnitteluun ja toteutukseen esimerkiksi järjestämällä koululle ulkopuolisia vieraita tai paneelikeskusteluja. Oppilaskunta olisi avainasemassa opintojen mielekkyyden arvioijana ja kehittäjänä. Toisaalta tarvittavat taidot tiedettäisiin, ja miksei niihin voisi kuulua myös digiyhteiskunnan perusvalmiuksia.

Tulevaisuusnäkökulma

Lukion tulee palvella tulevaisuuden yhteiskuntaa ja siellä eläviä ihmisiä. Yleissivistävä, humaani lukio kasvattaa toivon mukaan kansalaisia, joilla on perustaitoja selvitä monimutkaisessa maailmassa ja jotka voivat ratkaista ongelmia luovasti, vastuullisesti ja viisaasti sekä huolehtia omasta hyvinvoinnistaan sekä oman elämänsä merkityksellisyydestä muutoksien keskellä.

Lukion valinnaisuuden paradokseja

#uusilukio kannattaa suunnitella hyvin - muutoksilla on aina hintansa.

Lisää valinnaisuutta lukiossa kannattaa moni, koska se lisää motivaatiota, mahdollistaa yksilöllisien päämäärien toteutumisen ja kuulostaa mukavammalta kuin pakolliset oppiaineet. Kenties jotkut haaveilevat sen ansiosta myös lukio-opintojen tehostumisesta, kun aikaa ei tuhlata epäolennaiseen.

Monimutkaisessa yhteiskunnassa työnjako on järkevää. Ajattelua ja kansalaisuutta ei kuitenkaan voi koskaan ulkoistaa muille.

Lukio on lähtökohtaisesti (ja useimmiten opiskelijoiden kannalta myös käytännössä) valinnainen oppilaitos. Siksi yhteisiä oppiaineita tai ylioppilaskokeen pakollisuutta ei juuri kritisoida käytännössä. Ajan henki kuitenkin korostaa vahvaa yksilöllisyyttä ja yksilön valintoja. Kuinka hyvin tämä sopii lukion rakenteisiin?

Jokainen lukiossa työskennellyt tajuaa, että valinnaisuuden lisäämiselle on merkittäviä reunaehtoja. Edes suurissa jättilukioissa, joissa valittavia kursseja on runsaasti,  yksittäinen opiskelija ei pysty valitsemaan mitä tahansa kurssiyhdistelmiä. Italian tai japanin kursseja ei tarjota kurssitarjottimella monessa paikassa. Valinnaisuus toteutuu tosiasiallisesti kapeissa siiloissa, joita voi lukujärjestysteknisin keinoin jossain määrin ohjata. Opiskelijan valinnat toteutuvat, jos ne muistuttavat eniten muotten valintoja. Esimerkiksi fysiikkaa, kemiaa ja pitkää matematiikkaa valinneet onnistuvat useimmiten valitsemaan nämä aineet ilman, että ne ovat tarjolla toistensa kanssa päällekkäin. Sen sijaan heidän opinto-ohjelmaansa ei välttämättä mahdu kieliä tai psykologiaa, vaikka niiden opiskelu heitä kiinnostaisi. Lisäämällä näennäistä valinnaisuutta ei siis lisätä tosiasiallista valinnaisuutta vaan opiskelija joutuu valitsemaan haluamiensa kurssien välillä ja luopumaan joistakin opinnoista, jotka menevät päällekkäin hänelle välttämättömien kurssien kanssa. Yksinkertainen kombinatoriikka kertoo, että valinnaisuus voisi toteutua vain rajattomasti samojen kurssien toteutumiskertoja lisäämällä. Tämä taas ei ole erityisen kustannustehokasta.

Järjestelmässä, jossa noin kaksi kolmannesta kurssimäärästä on kaikille yhteisiä, opiskelija pystyy siten varmemmin opiskelemaan ainakin nämä kurssit ja niiden lisäksi joukon haluamiaan kursseja. Lisäksi hän saa valintojensa pohjaksi tietoa käytyään yhden yhteisen kurssin. Näin hänellä on paremmat ja realistisemmat käsitykset siitä, haluaako hän opiskella esimerkiksi terveystietoa, kemiaa, filosofiaa tai psykologiaa, joista kaikista hänellä ei ole aikaisempia käsityksiä – eikä entuudesta tutuistakaan aineista välttämättä käsitystä siitä, miten niitä lukiossa lähestytään.

Koulun valinnaiaineet nähdään usein idealisoidussa valossa. Yläkoulunkin valinnaisuuden ongelmiin kuuluu kuitenkin se, että vaikka valinnaisia aineita on vain rajallinen määrä, osa joutuu aina opiskelemaan sellaista valinnaista ainetta, joka ei ole hänen ensisijainen toiveensa. Lukiossa toiveiden määrä ja laadulliset vaatimukset moninkertaistuvat. Samaan aikaan taloudelliset resurssit ovat rajallisia. Näin osa nuorista saattaa esimerkiksi puhtaassa korimallissa joutua tilanteeseen, jossa koulun ei ole taloudellisesti järkevää järjestää opintoja hänen lempiaineissaan edes sen vertaa kuin ennen opiskeltiin yhteisesti. Hänen valinnanvaraansa voi siis pitää erityisen heikkona eikä koulu onnistu vastaamaan hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa.

Valinnaisuudesta on saatu kokeilulukioista rajallisia kokemuksia. Rehtorit ovat pystyneet kokeilulukioissa kuitenkin tarjoamaan nuorille myös muutaman vuoden vanhaa uutta opsia, koska kaikki opiskelijat eivät ole valinneet korimallia. Siksi valintojen suuntautumisesta ja lukujärjestysteknisistä syistä valintojen toteutumattomuuteen ei vielä voi olla kokemusperäistätietoa. Todennäköisesti rehtori ja opinto-ohjaaja sekä kurssitarjottimen laadinta eivät nekään ole vailla ohjausvaikutusta. On nimittäin helppo saada nuoret olemaan valitsematta kurssia x, jos sen ajankohta on hankala.  Kautta aikojen taitavat rehtorit ovat myös ohjanneet valintoja ja kurssien toteutumista myös siitä näkökulmasta, kuinka pitää talossa ja työllistettyinä sopivat ja pätevät työntekijät. Sekin on lukion edun mukaista.

Valinnaisuus on siis sinänsä hyvä ja arvokas asia. Sen ei tule kuitenkaan olla yleissivistyksen korvike, liian nuorena tehty päätös rajoittaa omia tulevia valintamahdollisuuksia eikä niin hankalaa, ettei nuori kykenisi näkemään valintojensa seurauksia. Lisäksi lukion yleissivistävä luonne on säilytettävä. Useimmat reaaliaineet rakentuvat toistensa varaan – on tuhlausta esimerkiksi opettaa evoluutioteoria psykologian tunneilla, mutta niinhän siinä on toimittava, jos osa nuorista ei ole biologian peruskursseista saanut tarvittavia pohjatietoja. Biologian opettaja tekisi tämän varmasti paremmin. Tieteet vaativat toisensa tukemaan omaa erityisnäkökulmaansa, jotta nuoren maailmankuva rakentuu eheäksi eikä tieto jää irralliseksi, pinnalliseksi ja pirstaleiseksi.

Pidän nykylukion laaja-alaisuudesta. Se mahdollistaa generalistisen sivistyksen synnyn, ja vaikka osa myöhemmin erikoistuu omille erityisaloilleen, harvalle on haittaa monipuolisesta kielitaidosta, matemaattisesta ymmärryksestä, syventyvän lukemisen taidoista, tieteellisen ajattelun ja argumentoinnin opiskelusta, taiteiden tuntemuksesta ja historiantajusta – eli yleissivistyksestä.

 

 

Tulevaisuuden lukio? Joitakin villejä skenaarioita

Tulevaisuuden tutkimus käyttää skenaarioita yhtenä työkaluna tulevaisuuden rakentamisessa ja mahdollisten kehityskulkujen ennakoimisessa. Skenaarioiden kautta voi miettiä, mitkä megatrendit johtavat mihinkin kehityssuuntaan. Palataanpa siis tulevaisuuteen ja pohditaan, missä pisteessä asioiden suuntaa olisi voinut muuttaa – ellei skenaario satu miellyttämään.

Lukio ei kehity muusta yhteiskunnasta ja globaalista taloudesta erillään. Kaikkeen ei siis voi vaikuttaa. Yllättävän paljon vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa. Suunnan voi valita ja arvot ohjaavat päätöksentekoa.

Skenaario 1: Säästölukio

2000-luvun alkupuolelta jatkunut säästäminen on lopulta johtanut siihen, että lukio on äärimmäisen halpa oppimistehdas. Opettajat on palkattu ulkomailta ja he opettavat etänä Google-kääntäjien avulla huomatessaan verkkokursseja suorittavien nuorten suorituksissa virheitä. Lukiorakennuksista on luovuttu, ja hyvä niin – johan rakennukset omistavilla yrityksillä on rapistuville monitoimitaloille käyttöä vanhusten huutolaistaloina. Verkkolukio-opinnot on helppo keskeyttää, ja niin myös tehdään. Yhä harvempi nuori suorittaa lukion. Se ei haittaa, sillä ei heille kuitenkaan töitä olisi. Koulutusta vaativat työpaikat ovat pikkuhiljaa siirtyneet muualle. Suomi elää turismilla ja puunviennillä. Muutama vahva helsinkiläislukio ylpeilee sillä, että heillä järjestetään jopa parin kurssin verran lähiopetusta. Ne ovatkin eliittilukioita, joiden lukukausimaksut lähenevät yksityisten valmennuskurssien hintatasoa.

Samaan aikaan suomalainen yhteiskunta on siirtynyt pitkälti venäläisten oligarkkien omistamaksi. Järvenrantamaisemiin on rakennettu yksityisiä lomakeskuksia, joihin työhön pääseminen on suomalaiselle lottovoitto. Venäjää voi onneksi opiskella ilmaisilla nettikursseilla. Rikkaiden ulkomaalaisten palvelemiseen tarvitaan oikeaa asennetta. Sitä yritetään opettaa myös kuusivuotisessa peruskoulussa.

Skenaario 2: Teholukio

Lukion aulaan tullessa vierailija näkee ensimmäiseksi hyvin pukeutuneen, hymyilevän ja kohteliaan nuoren, joka opastaa hänet ensimmäiseksi tapaamaan koulun rehtoria. Rehtori muistuttaa entisaikojen konsulttia. Hän mainostaa paitsi kouluaan, myös koulun spnsoreita avoimesti ja vilpittömän tyytyväisenä. Yrityssponsorien ansiosta tässä lukiossa pystyttiin varustamaan kaikki opiskelijat henkilökohtaisilla älylaitteilla ja digitutorohjelmistoilla.

Rehtori kertoo, että kilpailu koulussa on kovaa. Heikot opiskelijat tipahtavat kyydistä usein jo ensimmäisillä ilmiöjaksoilla. Koulupsykologeja tarvitaan, sillä menestymisen paine on kova, riippuuhan nuoren tulevaisuus siitä, mitä valintoja hän tekee ensimmäisestä jaksosta alkaen ja kuinka hyvin hän koulussa menestyy. Kannattaisi siis satsata esimerkiksi psykologin uralle, rehtori vihjaa. Historian osaajia taas ei tarvita, sitä hän suosittaa vapaa-ajan harrastukseksi niille, joilla on sellaiseen ylellisyyteen varaa.

Tässä lukiossa nuori saa opetusta myös yhteiskunnallisessa verkostoitumisessa. Parhaat ja edustavimmat nuoret valmennetaan tulevaisuuskurssien avulla menestyksen avainosaajiksi. Suosittuja ovat myös veikkausvaroilla ylläpidettävät urheiluvalmennuskurssit, mutta niille päästäkseen on ensin satsattava itse omaan kehittymiseen. Siinä se todellinen motivaatio punnitaan, kun nuoren perhe ottaa lainaa lapsensa valmennuksen järjestääkseen ja nuori huolehtii itse myös oman sponsoriosuuden keräämisestä.  Yritteliäisyyttä on aina kiva katsella, rehtori myhäilee.

Avoimiin oppimistiloihin kurkistaessaan vieras näkee keskittyneitä pänttääjiä. Rehtori kertoo, että periaatteessa lukion tulisi käyttää monipuolisia opetus- ja oppimismenetelmiä. mutta koska tutkinto on niin merkittävä asia nuorten tulevaisuuden kannalta, aikaa leikkimiseen ja luovaan huvitteluun ei oikein ole. Lähes kaikki lukiolaiset suorittavat äidinkielen, vieraan kielen, matematiikan ja yhden reaaliaineen kokeen. Korkeakoulujen valintajärjestelmän muutoksien vuoksi tuo yksi reaaliaine on välillä ollut lähinnä fysiikkaa, joinakin vuosina myös terveystietoa tai psykologiaa.

Vieras kyselee lukion keskeytysprosentteja, rehtori kiertelee kysymystä. Tutkinnon suorittaneista 42 prosenttia jatkaa suoraan korkeakouluun ja koululla on hyvä maine. Ehkä tipahtaneet nuoret sopivat paremmin johonkin vähän vähemmän akateemisiin paikkoihin. Mihin he ovat polkujaan jatkaneet, siitä rehtori ei tiedä. Virallinen seurantajärjestelmä kun antaa pisteitä vain tutkinnoista.

Skenaario 3: Yleissivistävä uusi lukio

Iloinen puheensorina täyttää oppimistorin. Nuoret väittelevät uuden lääketieteellisen keksinnön eettisestä käytöstä. Opettaja ohjaa keskustelunkulkua taka-alalla ja puuttuu sen kulkuun vain, jos hänestä näyttää, ettei kaikkia argumentteja tutkita huolellisesti. Oppimiskuutioissa torin seinustalla on täysi rauha opiskella matematiikkaa. Yksi opiskelija on omassa kuutiossaan yhteydessä japaninkielen opettajaansa toisella puolella Suomea.

Tänään kukaan ei suorita mitään ylioppilaskokeen tasoa. Lukion kakkosvuosikurssilaisten enemmistö on suorittanut vähintään suomen kielen kieliopin perustason alkeistasotutkinnon omassa aikataulussaan jo ensimmäisenä vuonna ja tietää pystyvänsä suorittaa monilukutaidon kokeen sitten, kun tarvittavien perusopintojen tavoitteet on saavutettu.

Uuden lukion kymmenvuotisjuhla lähestyy. Opiskelijat ovat suunnitelleet juhlasta monikulttuurisen ja osallistavan. Luvassa on laadukkaita musiikkiesityksiä, teatteria ja puhetaitokilpailu. Lukion oppilaskunnan puheenjohtajapari on värvännyt paikalle lukion uudistusta ohjanneen ministerin, jota kukaan ei tunnu muistelevan pahalla.

Kun lukio sai kasvu- ja kehitysrauhan sekä riittävät resurssit aidon valinnaisuuden kehittämiseksi yhteisen sivistyksen lisäksi, lukion uudistuminen alkoi sujua ja siitä tuli itseään koko ajan korjaava systeeminen prosessi. Henkilöstön energia ei mennyt enää henkiinjäämistaisteluun vaan opetuksen kehittämiseen. Nuorten oli turvallista olla omassa lukiossaan, kun heidän hyvinvoinnistaan oli tehty lukion tärkein tehtävä. Turvallinen, rento ja kannustava ympäristö oli osoittautunut innovatiivisuuden ja oppimisen kannalta oikeaksi ratkaisuksi. Motivaatiota auttoi, kun valinnaisuus toteutui myös oikeasti eikä vain paperilla myös tällaisissa keskisuurissa yksilöissä.

Nuoret olivat erityisen tyytyväisiä siihen, että vielä lukiossa oli varaa kokeilla uusia asioita turvallisesti ja tutkinnon täydentäminen onnistui koska tahansa. Vahva yhteisöllisyys rakentui yhteisillä oppimispoluilla ja lähes jokainen myönsi, että uusien opetussuunnitelmien kuvaamat yhteiset opppisisällöt ja ydintaidot todella helpottivat maailman eheämpää hahmottamista ja tekivät tulevaisuutta koskevat päätökset helpommiksi. Nuoria kuultiin opetussuunnitelman jatkuvassa kehittämisessä, ja digitaalisten oppikirjojen vuosipäivityksissa oli toteutettu monia nuorten ehdottamia uudistuksia. Yhteisöllisyyden lisäksi lukio tarjosi jokaiselle myös jonkin verran aitoa valinnaisuutta omien projektien, kurssivalintojen ja mielenkiinnon mukaan.

Osa opiskelijoista suoritti korkeakouluopintoja kokeiluluontoisesti, mutta osa sääteli jaksamistaan suorittamalla lähinnä suositellun perusoppimispolun eheyttäviä yleissivistyskursseja. Näin he eivät koskaan joutuneet olemaan opintojensa kanssa aivan yksin. Kun ylioppilaskoe oli korvannut yliopistojen pääsykokeet ja ylioppilaskokeen osaksi oli tullut mahdollista liittää erilaisten osaamistason osoittavien kokeiden lisäksi projekteja ja näyttöjä, nuoret tiesivät ehtivänsä suorittaa yliopistokurssit myös vasta yliopistoissa.

Lukion uudistaminen oli asettanut vähitellen paineita myös korkeakoulujen kehittämiselle. Jostakin oli löytynyt lisäresurssseja, ja Suomen koulutustaso oli kohonnut uusiin korkeuksiin. Tästä ja muista investoinneista johtuva talouskasvu ei tullut kenellekään yllätyksenä. Ei ollut syntynyt uutta Nokiaa, mutta Suomeen oli kehittynyt uusia, notkeita, monipuolisesti kekseliäitä yrityksiä useille eri aloille. Suomen erityisvahvuutena maailmalla nähtiin jälleen tasa-arvo, vahva kansalaisyhteiskunta sekä korkeatasoinen koulutus, ei vain PISA-tulosten vaan myös korkean asteen koulutuksen määrän ja laadun muodossa.

Lopuksi

Uuden lukion rakentaminen on tärkeää ja monetmahdollisuudet ovat hyviä. Lukion kehittämisessä on kuitenkin syytä muistaa muutama perusasia:

  • Nuori on vielä kesken ja moni kypsyy lukion aikana merkittävästi. Osa nuorista kypsyy vieläkin hitaammin, mutta on silti potentiaalisesti lahjakkaita.
  • Ylioppilastutkinto ohjaa päättötutkintona aina jossain määrin koulun käytäntöjä.
  • Nuorten taidot vaihtelevat ja myös hitaammin oppivien toiveikkuuden kehittäminen on tärkeää, jos halutaan kaikkien jaksavan kehittyä aikuisiksi kansalaisiksi uupumatta. Samoin liika kilpailullisuus voi vahingoittaa osaa nuoria peruuttamattomalla tavalla ja on siksi haitallista.
  • Digitalisoituvassa, robotisoituvassa ja globaalissa maailmassa tarvitaan tulevaisuudessa todennäköisesti kriittistä arviointikykyä, yleissivistäviä tietorakenteita, sosiaalisia taitoja ja empatiaa sekä luovuutta, joka taas kukoistaakseen vaatii ympäristön, jossa nuori on turvassa.
  • Lukio on aikaa, jolloin nuoren on hyvä saada rauhassa rakentaa maailmankuvaansa, identiteettiään sekä maailmankatsomustaan. Tässä identiteettityössä nuori tarvitsee välittäviä laaja-alaisesti ajattelevia aikuisia.