Avainsanat

, , , , , ,

Luin Mark McGuinnessin kirjoituksen The Four Most Powerful Types of Creative Thinking ja sen pohjalta hahmotan joitain ajatuskulkuja. Pohjana ajatuksiin on myös Johanna Korhosen kirja Mikä niitä riivaa, jossa Lakoffin mallia Strict father – Nurturing Parent käytetään avaamaan keskustelujen solmuja ja ymmärtämään, miksi keskusteluyhteys on niin vaikeaa. Lakoff on esiintynyt viime aikoina asiantuntijana myös siitä, miten olisi hyvä kehystää keskustelut mieluummin maltillisen maailmankuvan pohjalta kuin lähteä vahvistamaan niitä viitekehyksiä, joita Trumpin hallinto pyrkii toistolla ja kysymykset ja kritiikin sivuuttamalla valikoimaan keskustelun pohjaksi.

Filosofin ja kognition tutkijan George Lakoffin mukaan yksi aikamme sairauksia on se, että julkisessa keskustelussa kehystetään asiat yksipuolisesti ja totalitaristisesti. Ankara isä -mallin mukaan ajattelevat tai siihen taipuvat kansalaiset on saatu näkemään maailma vain yhdestä näkökulmasta. Se on myös yhä merkittävämmin rakentunut osaksi ihmisten identiteettiä, mikä selittää sen, että argumentointi ei toimi vaan keskustelua käydään tunneraktioiden, loukkaantumisten ja narsistisen itsekyyden ehdoilla. Trumpin valehtelu ei hänen kannattajilleen merkitse mitään – pääasia on omaa identiteettiä pönkittävä tunnepuhe, joka koetaan sisäiseksi totuudeksi.

Johanna Korhonen kuvaa kirjassaan Mikä niitä riivaa keskustelun epäsymmetriaa. Liberaalit keskustelijat, jotka edustavat Nurturing Parent -mallia, pyrkivät ymmärtämään empaattisesti myös vastapuolta ja kohtelemaan sitä reilusti ja oikeudenmukaisesti sekä itsekriittisesti. Konservatiivisen vastapuolen jyrkimmät kannattajat taas eivät koe empatiaa tarpeelliseksi vaan asennoituvat oman heimon puolelle argumenteista riippumatta. Empatia-argumentit tai odotukset vastavuoroisesta toisen kuuntelemisesta eivät siksi toimi tämän ääripään keskustelijoiden kanssa, vaan heihin voi vedota sellaisilla arvoilla kuin lainkuuliaisuus, sääntöjen noudattaminen tai vahva johtaja, joka jyrähtää.

Poliittinen keskustelu on yksi asia, sen takana oleva psykologia toinen. Varhaislapsuuden kiintymysssuhde ja kasvatustyylin autoritaarisuus ovat perinnöllisten aivojen mieltymyksiin vaikuttavien tekijöiden ohella yksi syy autoritaarisuuden nousuun sekä Venäjällä ja Euroopassa että Yhdysvalloissa. Samaan aikaan myös propagandan voimistama tietoisesti ja päämäärätietoisesti lietsottu pelon ilmapiiri ja ahdistus sekä taloudellisen epävarmuuden lisääntyminen ovat tekijöitä, jotka selittävät äärioikeiston ja ylipäänsä ääriliikkeiden näkyvyyttä ja osittaista houkuttavuutta.On syytä silti miettiä, miten voi voimistaa demokraattisia, oppimiskykyisiä ja empaattisia aineksia ajattelussa ja yhteiskunnan ilmapiirissä.

Ankara isä vai hoivaava vanhempi?

Lapsi kiintyy vanhempaansa, vaikka jäisi vaille rakkautta ja hoivaa. Kiintymyssuhdeteorian ja sen perusteella tehtyjen tutkimusten mukaan aika huomattava osa lapsista kiintyy turvattomasti eli ei opi luottamaan toisiin ihmisiin ja rakentamaan myönteisiä, molemminpuolisia ihmissuhteita. Hoivan puutteet näkyvät turvattomuutena, tunteiden säätelyn adaptoitumisena elämiseen vihamielisessä maailmassa ja ylikorostuneena oman itsen varassa pärjäämisenä. Koska hoidossa ja omien perustarpeiden tyydyttämisessä on vakavia puutteita, itsetunto ei ole kehittynyt joustavaksi ja omanarvontunne voi romahtaa pienestäkin kritiikistä.

Stressaavissa olosuhteissa kasvaneet lapset joutuvat pärjäämään liian varhain. Heidän kasvatustaan voi kuvata karaisemiseksi: vanhemmat voivat vakavasti uskoa, että liika hellyys pilaa lapsen ja tekee hänestä hemmotellun ja pärjäämättömän kovassa maailmassa. Osa vanhemmista on epäjohdonmukaisia ja palkitsee lasta milloin mistäkin, usein kuitenkin kovuudesta ja aggressiosta. Jos vanhempien kasvatus on autoritaarista, he nöyryyttävät lasta ja pakottavat tämän tottelemaan, mutta eivät auta lasta itse säätelemään omaa käyttäytymistä mallillaan, tunnesäätelyä opettamalla tai tunteita nimemällä.

Hoivaava vanhempi -mallia tukee turvallinen kiintymyssuhde. Se muodostaa laajan kehyksen maailman ja ihmisten tulkitsemiselle. Lapselle kehittyy uskomus siitä, että hänen arvonsa pysyy, vaikka hän tekisi virheitä ja erehdyksiä. Hän oppii oppimaan ja tulkitsemaan toisia ihmisiä lähtökohtaisen hyväntahtoisesti.

Lakoffin mukaan suuri osa ihmisiä asettuu näiden mallien välille ja siksi ympäristö ja vallistevat ajattelun kehykset vaikuttavat siihen, millaiset ajatukset tuntuvat yksilöstä tutuilta ja turvallisilta. Turvallisesti kiintyneet yleensä omaksuvat melko liberaalin ja suvaitsevaisen maailmankuvan. Toisaalta hän voi valita myös toisin, jos hänen luontaiset piirteensä ovat konservatiivisuutta tukevia.

Perinnöllisiltä taipumuksiltaan konservatiivi ihminen, joka on kasvanut kiintymyssuhteessaan turvallisesti, pystyy ymmärtämään myös liberaalia ajatusmaailmaa, vaikka suhtautuukin muutoksiin ja liian lennokkaisiin ideoihin varauksellisesti. Usein hän kouluttautuu ja pyrkii ymmärtämään maailmaa avoimesti, eikä lukittaudu yhden totuuden maailmaan, vaikka äänestäisi konservatiivipuolueita. Hänen tunnesäätelynsä on myös toimivaa eikä hänellä ole taipumusta narsismiin tai pohjattomaan itsekkyyteen. Hänen uskonnollisuutensa on välittävää, jopa altruistista, eikä hän näe syytä vihaan tai ennakkoluuloihin.

”Liberaaleja arvoja” kannattava kiintymyssuhteeltaan turvaton ihminen voi olla yhtä lailla ääri-ihminen. Pieni vähemmistö liberaaleista on tällä tavoin haavoitettuja ja heidän puhettaan leimaa vihamielisyys toista osapuolta kohtaan. Hän ei silloin edusta Nurturing Parent -mallin mukaista kehystämistä eikä pyri asettumaan toisen asemaan. Esimerkkinä voisi olla esimerkiksi hylätyksi tulemisen kipuaan poteva äärifeministi, joka näkee kaikki miehet vihollisina. Suurin osa feminismiä ei ole tällaista, mutta törmääminen yhteen ääri-ihmiseen voi heuristiikkojen vuoksi leimata monien ihmisten mielissä koko käsitteen.

Länsimainen kasvatustyyli saattaa jossain määrin tukea ankara isä -mallia ja turvatonta kiintymyssuhdetta. Yksi syy on alkoholismin (ja muiden riippuvuuksien) yleisyys. Toinen on perinteinen kasvatuskulttuuri, jossa on odotettu pärjäämistä. Sotien aiheuttamat puutteet vanhempien hoivassa ja toisaalta taloudelliset lamat ovat vieneet vanhemmilta hoivaresursseja. Stressaantunut ja äärimmilleen ponnisteleva vanehmpi ei tihku hellyyttä ja saattaa kokea, että rakkauden ilmaiseminen on pullamössöä lapselle.

Tunteiden säätely ja uudelleenkehystys

Lapset oppivat tunteiden säätelyn vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Herkkä lapsi kärsii, jos häneltä vaaditaan kovuutta ja aggressiivisuutta. Moni lapsi kuitenkin sopeutuu ympäristönsä odotuksiin ja oppii pärjäämistä eikä yhteistyötä ja leikkiä. Aasialaisissa kulttuureissa korostetaan enemmän sellaisia tunnesäätelyn muotoja, joissa yksilö oppii toimimaan yhdessä ja välttämään ristiriitoja. Yksi lapsille opetettu tekniikka on empatiakyvyn tietoinen ohjaaminen: lapsi ohjataan miettimään tilannetta myös muista kuin omasta näkökulmastaan. Lapsi oppii kehystämään ajatteluaan siten, että jokaisessa tilanteessa on monta perspektiiviä ja hänen oma perspektiivinsä ei ole muita tärkeämpi. Häpeän ja syyllisyyden tunteita arvostetaan kollektiivisissa kulttuureissa arvokkaina kompasseina: ne kertovat, milloin on toimittu muita vastaan väärin.

Länsimaissa osa lapsista oppii pikemminkin torjumaan häpeän ja syyllisyyden kaltaisia tunteita, joita vanhemmat pitävät heikkouden merkkeinä. Totalitaristisissa maissa häpeä ja syyllisyys siirretään taas auktoriteetin loukkaamisen alueelle, eikä niissäkään sisäistetyn moraalin alueelle. Erityisen paljon työväestön ja vähäosaisen väestön lapset sopeutuvat rooliinsa, jossa on oltava kova ja ankara. Jos lapsi ei koulutuksen avulla pysty laajentamaan tätä maailman tulkinnan kehystä, hän ei saa tarvitsemiaan eväitä ymmärtääkseen, että solidaarisuus ja empatia muita ihmisiä kohtaan ovat yhteiskunnan liimaa ja kaikkia hyödyttäviä hyveitä eivätkä henkilökohtainen tappio. Universaalin etiikan ja arvojen kuten lähimmäisenrakkauden oppimista voi edistää oma uskontokunta, mutta valitettavan usein uskonnot palvelevat tribalismia ja ihmisten alistamista.

Uskonnot vallanpitäjien suojana

Saudi-Arabian saudiprinssit ovat joutuneet käyttämään wahhabismia oman valtansa pönkittämiseen. Vain ankarat islamistit ovat tarjonneet sellaisen uskontulkinnan, joka suojaa epädemokraattista ja epäoikeudenmukaista hallintoa. Sunnalaisuuden maltilliset suuntaukset soveltuisivat hyvin myös demokraattiseen hallintoon, mutta se taas on uhka saudien hallinnolle ja varallisuudelle.

Vastaavalla tavalla islamismi on ollut lännen käyttämä ase taistelusta omasta vaikutusvallasta Lähi-Idässä. Kun kansanjoukot on saatiin kehystämään uskonnollisesti haluttu vallankaappaus, saatiin nauttia shaahin kukistamisesta. Seurauksena oli kuitenkin samalla ekstremismin kasvu ja sunnan merkityksen väheneminen suhteessa Koraani-fundamentalismiin. Alunperin Afganistanin Neuvostoliitolta valloittamiseen tarkoitetut järjestöt ovat kehittyneet pelätyiksi terrorijärjestöiksi.

Islamin perinteinen ajattelu on ollut monikehyksisempää. Mekassa oli pitkään kaikkien suuntausten moskeijoita. Maltillinen sunnalaisuus korosti erilaisten tulkintojen mahdollisuutta.

Samanlaista uskonnon muuttumista tai muuttamista universaalin etiikan ja järkevien uudelleentulkintojen tukemisesta ahtaaksi ankaran taivaan isän tottelemiseksi edustaa kristillinen fundamentalismi. Sen nimissä tehdään yhtä lailla pahaa kuin islamin, kun uskon nimissä kielletään seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia tai heikennetään naisen asemaa. Ankara isä iskee jälleen.

Nurturing Parent, luovuus ja demokratia

Turvallisesti kiintynyt aikuinen ei näe toisissa ihmisissä automaattisesti vihollisia. Demokratiassa kunnioittava toisten kohtaaminen, tieteellinen ja argumentoiva keskustelu ja yhteisen maailman rakentaminen sekä toisista huolehtiminen ovat tärkeitä vastavoimia globaalitalouden armottomuudelle. Talous on aikamme ankara isä, joka on syöstävä ehdottomasta vallasta ja saatava muuntumaan huolehtivaksi vanhemmaksi.

Kasvatuksessa on mahdollista tukea sellaisia ajattelutaitoja, jotka pieneltä osaltaan kasvattavat luottamusta ja tunnetaitoja. Esimerkiksi demokraattinen koulu, jossa opiskelijat kokevat osallisuutta ja merkityksellisyyttä Deweyn tyyliin, auttaa kehystämään maailmaa ja itseä koskevan kertomuksen toisin. Tiedekasvatus auttaa suuntaamaan huomiota argumentteihin eikä tunteisiin. Toisaalta tunnekasvatus auttaa myös tuntieden reflektoinnissa. Romaanien lukeminen kasvattaa empatiaa ja siksikin lukutaidolla on merkitystä yhtenä perustaitona, joka peruskoulun tulisi kyetä takaamaan kaikille. Filosofian ajattelutaitojen opetus ja ajatuskokeet auttavat pitämään yllä vaihtoehtoisia tulkintamalleja yhtä aikaa ja niihin sitoutumatta.

Luovuus vaatii kykyä kehystää asioita uudelleen. Jokainen lapsi, joka on kohtalaisen turvassa kasvanut, osaa leikkiä vähintään jossain mielessä. Leikki on luovuuden pohja. Luovuus ei häviä kasvatuksen tuloksena, jos sille on tilaa eikä siihen suhtauduta tuomiten tai halveksuen. Lapsen ja nuoren oma ilmaisu on arvostettavaa ja tärkeää. Käsitys siitä, että vain osa ihmisiä olisi luovia, on virheellinen. Luovuuden pelko on pitkälti epäonnistumisen pelkoa. Ankara isä kieltää leikin ja vaatii oikeaa työtä: lapset sotimaan ja aikuiset kurin ja järjestyksen alle. Totalitarismissa luovuuden tila on kapeutettu minimiin, palvelemaan vaihtoehtoisten faktojen keksimistä ennaltasovittujen sääntöjen mukaan.

Summa summarum

Talvilomaviikon ajatteluhetken lopuksi tiivistän sanomani:

  • Katso asioita monesta näkökulmasta!
  • Suosi diversiteettiä niin sisäisessä maailmassasi kuin ulkoisessa maailmassa.
  • Älä pysähdy yhteen oikeaan tulkintaan vaan jatka asioiden kyseenalaistamista ja tutkimista.
  • Suojele luovuutta, demokratiaa ja tieteitä sekä median vapautta.
  • Älä ala puhua totalitarismin kieltä vaan kehystä asiat viesteissäsi siten, että lukijan empaattiset ja reflektiiviset tulkintakehykset voimistuvat.
  • Älä hyväksy hoivaavan vanhemman tylyttämistä vaan puolusta jokaista maailman lasta ja tue hänen oikeuttaan kasvaa turvassa.