Onko syvällistä olla luddiitti?

Avainsanat

ajattelu, digitalisaatio, filosofia, muutos

Kuvalähde: Wikimedia Commons, ladannut Chris Sunde, PD. Alkuperäiskuvan alkuperä tuntematon

α

On vuosi 1959. Cambridgen yliopiston Rede-luennolla C.P. Snow puhuu aiheesta, joka kiinnostaa minua edelleen: siitä kuilusta, joka erottaa luonnotieteilijät ja humanistit toisistaan ja saa heidät elämään omien kupliensa sisällä. Snow ei tietenkään käytä ilmaisua kupla. Hän puhuu erillisistä kulttuureista. Myöhemmin Snow ehdottaa kolmatta kulttuuria: aitoa keskustelua humanistien ja luonnontieteilijöiden välillä. Tämän hienon idean toteuttamiseksi olisi kuitenkin tarvittu humanistien omaa kiinnostusta luonnontieteiden perusteiden ymmärtämiseksi ja ehkä jopa koko koulujärjetslemän muuttamista.¹

John Brockmanin artikkeli The Third Culture on mielestäni tärkeä lisäys tähän ajatukseen. Brockman ottaa kantaa uudentyyppisen, itse määrittelemänsä kolmannen kulttuurin puolesta: osa tutkijoista on onnistunut luomaan kiinnostavaa, suurelle yleisölle suunnattua sanottavaa aikamme suurista tieteellisistä läpimurroista. On syntynyt oppineiden maallikoiden yleisö, joka uteliaana seuraa tieteen edistymistä siksi, että kolmannen kulttuurin edustajat onnistuvat kommunikoimaan sen tärkeyttä.

Olen sielultani humanisti. Silti tai ehkä juuri siksi sydäntäni riipii se, että osa humanisteista ei tunnu olevan uteliaita, tiedonhaluisia tai kiinnostuneita siitä, mitä on faktaperustainen ajattelu. Kyllä esimerkiksi filosofiseen keskusteluun oikeasti vaikuttaa ja pitääkin vaikuttaa kaikki se, mitä maailmankuvasta, aivojen toiminnasta tai teknologian kaikkiallisuudesta nykyisin tiedetään. Rakastan Aristotelesta, mutta vielä enemmän rakastan totuutta.

Kun Hitler nousi valtaan 30-luvulla, humanistit eivät joukolla pystyneet vastustamaan antirationaalista ajan henkeä. Loogiset empiristit, nuo parjatut positivistit ja luonnontieteellisen maailmankuvan ahtaat vangit ja ikävän reduktionismin ihannoijat, taas kaipasivat järkiargumentteja eivätkä langenneet natsismin lumoon. He olisivat halunneet keskusteluilmapiiriä, jossa tosiasioilla ja niistä tehdyillä päätelmillä on väliä. Humanistina häpeän tätä. Miksi humanismi epäonnistui demokratian puolustamisessa? Miksi humanismi yhdistyy liian usein konservatiiviseen ja ahdasmieliseen ajatteluun ja jopa tiedevastaisuuteen?

Sokea usko edistykseen ei ole tietenkään sekään hyvästä, jos ei sokea kaiken uuden torjuminenkaan². Juuri siitä syystä humanistisen ja luonnontieteellisen kulttuurin kohtaamisia ja niiden välistä dialogia tarvitaan. Uskon edelleen, että humanistien herkkyys asioiden vivahteille ja kyky monimutkaiseen abstraktiin pohtimiseen sekä monipuoliset inhimilliset ja eksistentiaaliset sekä eettiset näkökulmat ovat tarpeen hyvän maailman rakentamiseksi. Juuri sen vuoksi humanistien tulisi vakavasti olla kiinnostuneita siitä, mitä maailmassa humanistien ensisijaisen kiinnostusalueen ulkopuolella tapahtuu. Digitalisaatiota, teknologiaa tai luonnontieteiden löydästen merkityksen pohtimista ei tule jättää vain yleissivistyneille luonnontieteilijöille. Muuten humanisteilla ei enää ole mitään annettavaa oman piirinsä ulkopuolelle.

Luddiitti tarkoitti alunperin käsityöläisiä, jotka vastustivat automatisaatiota ja teollistumista pelätessään töidensä häviämistä. Tämä pelko osoittautui oikeaksi. Koneet ja tehtaat vievät leivän monilta käsityöläisiltä. Maailma todella muuttui. Luultavasti harva miestä haluaisi silti ihan aikuisten oikeasti palata esiteolliseen maailmaan.

Myös digitalisaatio on tietyssä mielessä vääjäämätön ja enimmäkseen hyvä muutos. En luopuisi mielellään siitä helppoudesta, jolla pääsen käsiksi melkein mihin tahansa teksteihin, vaikka niitä ei pikkukaupungin kirjastossa olisikaan. Internet on yksi oman aikuisen elämäni oppimiseni ja kehittymiseni ehdoton edellytys. En muista, että olisin kirjoittanut yhtä paljon tekstejä ennen internetin aikaa. En muista, että olisin lukenut yhtä paljon hyviä artikkeleita eri puolilta maailmaa ennen nettiaikaa.

Digitalisaatioon liittyvät pelot voivat nekin toteutua ja ovat osittain myös toteutuneet. Esimerkiksi osa nuorista ei kykene lukemaan pitkiä tekstejä sen enempää kirjoista kuin netistäkään. Koneet alkavat korvata ihmiset myös raakakääntäjinä, digitalisaatio tunkeutuu kaikkialle. Kännyköitä tuijottavat ihmiset eivät keskustele ja saattavat jopa pelätä aitoja kontakteja. Pinnalliset arvot muokkaavat seurusteluidentiteettiä ja nettikulttuuri passivoi nuoria.

Haluan silti humanistien olevan mukana tässä muutoksessa huutavan äänenä erämaassa, kriittisinä osallisina ennemmin kuin teknologiakielteisinä ja digitalisaatiota moralisoivina setinä ja täteinä. Naiivi luddiitti on eturyhmänsä vanki, ei välttämättä syvällinen ajattelija. Syvällinen ajattelu ei synny pelkästään siitä, että koneet laitetaan kiinni ja aletaan keskustella kasvokkain (vaikka sekin on toisinaan erittäin hyvä idea). Kirja tai printtilehti ei ole sen syvällisempi tai ei-kaupallisempi väline kuin nettiartikkeli – toisinaan se voi olla hyvinkin pinnallinen ja argumenteiltaan kömpelö sekä kielellisesti kelvoton. Syvällisyys ei vaadi tiettyä asennetta digitalisaatioon, ei kielteisyyttä, myönteisyyttä eikä varsinkaan iloista digiloikkaamista toisten puhaltamien pillien mukaan, mutta perehtymistä ja oman ajattelun reflektointia sekä älyllistä rehellisyyttä se kyllä vaatii. Ei ole myöskään erityisen älyllisyyden merkki kutsua digitalisaatiota pilipalisaatioksi tai flirttailla olkiukkoja rakentaen samanmielisten suosiolla. Yhtä vähän syvällistä on nähdä digitalisaation vastustamisen syyt pelkkänä muutosvastarintana. Kun vastustamisen syyt ovat tilanteessa asiallisia ja mietittyjä, ne tulee ottaa todesta ja vakavasti.

Epätieteellinen jälkikommentti: Entä digitalisaation konsultit, kauppiaat ja mainosmiehet?

Humanistina olen kasvanut ajattelemaan, että kaikki kaupallisuus on pahasta. Kuuluuhan humanistiseen maailmankuvaan jonkinmoinen materian ja mammonan kriittinen arviointi, vaikka toki samaan aikaan olisi kiva saada riittävä palkka työstään. Olisi siis helppo lähteä mukaan paheksumaan kaupallisia suuryrityksiä³, jotka yrittävät kukin ottaa siivunsa digihuumasta.

En kuitenkaan tee niin. Jos jokin firma tekee hyvän tuotteen, siitä voivat hyötyä kaikki, jos markkinat ovat terveet. Esimerkiksi Suomen kustannusmaailmalle tekee oikein hyvää saada aitoa kilpailua oppikirjamarkkinoille ja oppikirjojen digitaaliselle toteutukselle.ª

Sen sijaan digitalisaation toteutuksessa arvostelen kyllä sitä, että kouluissa sidotaan opettajat ja opiskelijat yhteen muiden valitsemaan järjestelmään heiltä kysymättä. Arvostelen ihmisiä, jotka ovat päättävissä asemissa eivätkä perehdy riittävästi käyttäjien tarpeisiin. Aivan liian usein Suomessa on tyydytty huonoihin ja kalliisiin tietojärjestelmiin kritiikittä.

Ω

---

 

1 Snow kritisoi erityisesti aikansa brittiläistä koululaitosta, jossa opiskelijat jakautuivat klassisen sivistyksen osaajiin, joille latina ja kreikka olivat tärkeä osa sivistystä, ja toisaalta luonnontieteellis-teknisiin osaajiin, joilta sujui matematiikka ja empiiriset tieteet. Suomen koululaitos oli aiemmin enemmän tämän kaltainen, vielä vanhempieni kouluaikaan valittiin kieli- tai matematiikkalinja opinnoissa. Nykyisin suomalainen koululaitos periaatteessa tukee tasapuolisesti molempien maailmoijen avautumista, vaikka välttämättä sen enempää tiedelukutaito kuin vankka humkanistinen ymmärrys ja yleissivistys ei ole taattua pelkän peruskoulun tai edes lukion käyneiden joukossa. Vaikka opetetaan, oppimista ei aina tapahdu.

2 Tämän uuden torjumisen yksi versio on sanoa, että mitään aidosti uutta ei koskaan esiiinny missään vaan kaikki on oikeastaan vain ihan sitä vanhaa: oikeastaan esimerkiksi ilmiöpohjaisessa oppimisessa tai ajattelutaitojen kehittämisessä ei ole mitään,mitä ei olisi jo ajat toteutettu Suomen kouluissa, koska me olemme jo niin hyviä. Itse ajattelen, että ainakaan itse en tiedä vielä läheskään tarpeeksi ajattelutaitojen kehittämisestä tai osaa ohjata sitä tarpeeksi hyvin, ja se on sentään ollut rakkaimpia harrastuksiani ja kiinnostuksen aiheitani jo vuosia.

3 Kaikki yritykset ovat tavallaan kaupallisia. On jossain määrin kulttuurinen ja yhteiskuntaluokkasidonnainen harha ajatella, ettei työllä tarvitse elää tai että raha olisi merkityksetöntä. Kaupallisuus tarkoittaa usein myös tehokkuutta. En arvostele Donald Trumpia kaupallisuudesta – arvostelen häntä (ehkä muutamien muidenkin asioiden lisäksi, jos rehellisiä ollaan) siitä, että hän on siinä erittäin kelvoton.

a Disclaimer: edustan oppikirjailijana Tabletkoulua, uutta kustantamoa, joka tekee hybrididigikirjoja lukioon ja peruskouluun. Olen itse erittäin tyytyväinen siihen, miten tämä kustantaja on onnistunut lähestymään digitaalisen oppikirjan ideaa pedagogisesti viisaalla tavalla. Tämä osallisuus voi luonnollisesti vaikuttaa asenteisiini, mutta jo ennen tätä sidosta olen ollut kiinnostunut digityökaluista ja niiden käytöstä oppimisen tukena.